Vieras soittaa kolmasti
Tapailen haparoiden objetiivisen arvon käsitettä lahjoittaessani eiliselle emännälleni vanhaa lasia, kirpparilta löytämäni kristallikyyneleen. Muistan hänen asettuneen enemmän (inter)subjektiivisen arvon kannalle eräässä aiemmassa keskustelussa. Lasinpalanen on kaunis mutta turha, voiko se siis olla arvokas sellaisenaan? Saman tien sekoan ajatusteni askelmilla, koska onhan tuolla valoa spektraavalla kyyneleellä ainakin esteettinen arvo, jonka pieni harakka minussa (uskon että jokaisessa tytössä asuu pieni kimaltelevan perään oleva, hyppelehtivä mustanokka) poimi katseellaan kirpputoripöydän kasasta. Myöhemmin, kun tulen ajatelleeksi antaa yhden ostamistani kirkkauksista lahjaksi, saa esine uuden, subjektiivisemman, arvon taskussani. Kristalli on arvokas koska se on arvokas minulle ilahduttamisen ajatuksen kautta, ehkä se tulisi myös olemaan arvokas ystävälleni muistuttaessaan antajastaan?
Noh, ei siitä filosofista tullutkaan, tulikin hai-huoh-hatus. Mutta illan valo oli kaunis, sen tiedän.
Kävelen pääskysen pesälle kevyemmässä kevättakissani, pullukoittavassa, mutta silti suosikissa, farkkuhousuhameessani kirkkaan vihreä liina kaulalle kiedottuna. Kassissa keikkuu flamencoa, keltainenkultainen hunajamuna (melonia, mutta muistuttaa minua Beskowin aurinkomuna-sadusta vaikka se olikin appelsiini jota joivat pillillä kuusen juurella, pienet), merileväkuorutteisia maapähkinöitä (kauniita! ja vegaanisia), kristallikyynel ja jasmiininteekukkia lahjapussissaan sekä pullo punaista. Iltailman lempeys on jotenkin enteellistä, samaa vaaleaa valoa vasten lentäisivät pian pääskyt laulaen, pesisivät räystäyden alla, ajattelen kun kiipeän katua.
Vieras soittaa aina kolmasti, ainakin tämä vieras joka on unohtanut osoitteen ja koodit kotiin ja seisoo nyt väärän rapun ovella nelinumeroa heikosti toimivan värinumeromuistin mukaan varioiden.
Halaus ovella on tyyliä rutistus, niitä parhaita. Sisällä on lämmin ihmisistä, hämmästelen eteisen kokoa. En ehdi tutustua kirjahyllyyn niin kuin olin suunnitellut, mutta ihanaan Lauraan kylläkin, vihdoinkin. Aamulla huomaan että olen tainnut nauttia nimikoidusta pahvimukistani turhan monta kulausta, loppuillasta olisi ollut mukavampi olla selväpäisempi, jo seuraavan aamun oloakin ajatellen. Ilo ja innostus kai kuitenkin kuivattivat suuta, semmoista se on, hyvissä bileissä.
Noh, ei siitä filosofista tullutkaan, tulikin hai-huoh-hatus. Mutta illan valo oli kaunis, sen tiedän.
Kävelen pääskysen pesälle kevyemmässä kevättakissani, pullukoittavassa, mutta silti suosikissa, farkkuhousuhameessani kirkkaan vihreä liina kaulalle kiedottuna. Kassissa keikkuu flamencoa, keltainenkultainen hunajamuna (melonia, mutta muistuttaa minua Beskowin aurinkomuna-sadusta vaikka se olikin appelsiini jota joivat pillillä kuusen juurella, pienet), merileväkuorutteisia maapähkinöitä (kauniita! ja vegaanisia), kristallikyynel ja jasmiininteekukkia lahjapussissaan sekä pullo punaista. Iltailman lempeys on jotenkin enteellistä, samaa vaaleaa valoa vasten lentäisivät pian pääskyt laulaen, pesisivät räystäyden alla, ajattelen kun kiipeän katua.
Vieras soittaa aina kolmasti, ainakin tämä vieras joka on unohtanut osoitteen ja koodit kotiin ja seisoo nyt väärän rapun ovella nelinumeroa heikosti toimivan värinumeromuistin mukaan varioiden.
Halaus ovella on tyyliä rutistus, niitä parhaita. Sisällä on lämmin ihmisistä, hämmästelen eteisen kokoa. En ehdi tutustua kirjahyllyyn niin kuin olin suunnitellut, mutta ihanaan Lauraan kylläkin, vihdoinkin. Aamulla huomaan että olen tainnut nauttia nimikoidusta pahvimukistani turhan monta kulausta, loppuillasta olisi ollut mukavampi olla selväpäisempi, jo seuraavan aamun oloakin ajatellen. Ilo ja innostus kai kuitenkin kuivattivat suuta, semmoista se on, hyvissä bileissä.
Kommentit
Kylläpä linkin löysit - en oikein aina muistakaan tuon sivun olemassaoloa. Tein sen aikoinaan, että pystyin kommentoimaan bloggeriin helpommin.
Sinultako se kristalli oli? Sehän kruunasi paperivalaisimen kuin sen kuuluisi siinä kimmeltääkin.
Ainoa objektiivisesti itseisarvoinen seikka, jonka pystyisin jotenkin keksimään, on rakastetuksi tuleminen. Sori, taas itkettelen. Mutta kun mutta kun se on sellainen, joka kai on kaikkien intresseissä, aina taulusta ja kivestä ihmiseen saakka... myönnettiin tai ei, koettiin niin tai ei. Se, ettei tule vahingoitetuksi, vaan suojatuksi, tuetuksi ja hyväksytyksi. Hmm.
Tavallaan tuollainen kristalli muistuttaa siitä juuri subjektiivisimmassa tarinallisuudessaan. (Tässä vaiheessa suurin osa kollegoistani tuhahtaisi, mutta hepä eivät luekaan satuja samoissa määrin.)
Veloena, tuo rakastetuksi tuleminen on hyvä esimerkki. Haparoin käsitteen kanssa osittain siksi että ainoa minkä pohjalta asiaa miettiä oli lauseenpätkä muistiinpanoissa.
TOIVOTTAVASTI lasinpala muistuttaa siitä, hiiteen kollegat. :)