tiistaina, joulukuuta 23, 2008

ajaa auton seuraavaan mutkaan, puhuu minulle rakastamisesta. 

sumu estää näkemästä maisemaa sellaisena kuin se on. 

lehdettömien puiden aavistaminen, samalla tavalla niihin tuntee alkavan vihreän. 

ajaa auton kylän poikki, koskee kun puhuu. 

katson ulos ääneti, lämpö siirtyy kädestä käteen.

maisema on sumuinen.

maanantaina, joulukuuta 01, 2008

makaan hiljaa selälläni enkä katsoa

sinua

silmiin


ulkona lehmukset
seisovat, odottavat
valveesi nurkasta herätät minut 
kovin sormin kitket uneni pehmeät juuret
ja kylvät uuden, johon eri tavalla eksyn

tiistaina, marraskuuta 25, 2008

metrossa aloitan kirjeen. mietin kuinka tulen kertomaan vuodentakaisesta. vaunu keinuu laidalta toiselle, en näe lahtea mutta tiedän sen olevan siinä, sula. ves. 

talv. ja suvi. üks aasta nagu piirpääsuke lend. vuosi kuin tervapääskyn lento, kirjoitan. eikä se tunnu miltään vaikka se tuntuu ihan kaikelta. musta taivas. valkoinen. kotimäessä tuoksuvat saunapuut ja sataa hiljakseen. minulla on tämä onni.

sunnuntaina, marraskuuta 16, 2008

Tärkeiden asioiden eteen asetetaan ovia ja pöytiä. Koko ajan on kesken. Koko ajan on melkein. On vaikea erottaa mitkä asiat liittyvät. Vain muutamissa paikoissa voi palata tuntemaan niin kuin eilen. On vaikea hyväksyä että ajalla on vain yksi suunta. 

Liike on kohti vaikka istun alas, vaikka kudon vielä yhden rivin.


tiistaina, marraskuuta 04, 2008

sammutetuin kynttilöin
eikä lunta sada oikein missään

asioilta revitään siivet
nypitään huutomerkeistä hännät
talteen tulitikkurasiaan
jossa ne sekoittuvat hiiltyneisiin tikunvarsiin
niin ettei niitä myöhemmin löydä
vaikka kuinka huutaisi äänensä käheäksi





sunnuntaina, marraskuuta 02, 2008

miksi minä en kirjoita tänne?


kuvittelen taas tammen pyöreinä kaartuvat oksat ja kuolevan valon taivasta vasten, niin kuin ne näin, aiemmin

koitan palata siihen kohtaan päivässä jona valo on oikein heinikon yllä, jossa metsä on niin kuin sen tietää. sammaleista kosteaa hämärää, ihmiselämien läpikulkemaa.

mutta tämä ja se kaikki muu on jo sanottu, ajatukset käytetty sanoiksi 
liian moneen kertaan.

on kuin haluaisin lottovoiton. kuun taivaalta. lumisateen laskeutumaan päällemme silmäniskusta. ja heti perään sen lämpimän kevätyön jonka tunteina kastanjan silmut paisuvat nupuiksi. kun haluaisin onnistumisen kokemuksen rakkaudessa.

sinulle minä yhä vaan suuntaan kuluneet sanani, miksi sinä et kuule minua. 


**
minusta tuntuu että tämän kaipaamisen minä jo osaan, opettakaa minulle jotain muuta.

tiistaina, syyskuuta 30, 2008

ehdin kirjoittaa

viiston valon polun halkomaan kaislikkoa

keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

aamuisin kävelen vaahteran alta

illalla luen ääneen






Jag går över torget med min framtid i mitt bröst.

keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008

sometimes sadness
sometimes the sadness does not penetrate
viendo las horas, pensando
en como se mueve la tristeza
entre las capas varias
de cada momento
hartiat nykivät huoneen hämärässä, pian nauran ääneen. ajattelen kuplivan ilon jaettuna, niin kuin se on silloinkin ollut.
konsonantit kuin epäsymmetriset askelmat porraskäytävässä, jossa vokaalit liukuvat kierteistä kädensijaa karkuun, natuke itaalia keelt [nattukke itaaalia keeelt]. aga astmelaud ühekorraga, ütleb tema vallaline.

tiistaina, syyskuuta 16, 2008

poika ravistaa vaaleanpunaista peltirasiaa, pyytää isoveljeltä avainta lukkoon.
perspohjaan karahtaminen.


keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

sade on tauonnut

tiistaina, syyskuuta 09, 2008

Autuas se aavikoitunut tyhjyys joka on nielaissut ensimmäisen oppimani kysymyssanan. Mikä minun nimeni on? Ja kes sa oled?

Aga üks küsimus mul on.
Kuidas õelda: ma olen minu isa tütar?

tiistaina, syyskuuta 02, 2008

sitten voi hyllyrivien välissä pohtia olisiko mukavampi kantaa kotimatkan verran vaaleanpunaisella vai -sinisellä muovilla verhottua vessapaperipakettia. aikansa, päänsä, kuvitellun kuvan itsestä voi täyttää ja täydentää niin monenlaisin ajatuksin.

kun en ajattele liian lyhyitä lahkeitani ajattelen sinua. kun ajatukseni ei harhaile tekemättömissä töissä ajattelen sinua. on yhdentekevää minkälainen sää on tänään tai viiden vuorokauden kuluttua, ajattelen sinua.

sunnuntaina, elokuuta 31, 2008

punaisen hedelmän maku on lähes tunnistamaton
käsinpoimitun makuun tottumattomassa suussa
hitain sormin lohkon tomaatin pyöreää kylkeä
tämä yksi on satoni, se täyttää sydämen
kasvihuoneen keskellä seisovan minäitsen

perjantaina, elokuuta 29, 2008

ikäänkuin päivät olisivat puutarhoja, joiden muodon hahmotettuaan uskoo nähneensä kaiken

keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

mietin tätä ystävääni jolla on kärsivällisyyttä tutustua kissaan lemmikkieläimenä
se ei ole
se on
se on ainutlaatuista kun teen vertauksen näiden kahden välillä

mutta monet ystävistäni pitävät kissoista kärsivällisesti

imuroidessa löydän maton alta mintunvihreän ranskanpastillin jonka kissa on leikkinyt sinne piiloon kun laitan sen suuhun yksi ajatuksistani palaa ystävääni

maton toisessa päässä pölynimuri vaihtuu kuulostamaan suihkumoottoroidulta lentokoneelta, sellaiselta jolla eilen matkustin

torstaina, elokuuta 21, 2008

loputtomana spiraalimaisena muodostelmana hetket
peilautuvat toisistaan portaikoksi, jonka keskimmäinen askelma on aina se, jolle seuraavaksi astuu

jokaisen hetken jokaisesta hetkestä lähettämätön kirje, ajatukseni

tulematon

keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

niin sinusta kasvaa mies, ajattelen kun kuulen
kovat kämmenet, sydämessä ristiriita

niin kuin me kaikkia rakastamme, ominamme

maanantaina, elokuuta 18, 2008

naisen tehtävä on rakastaa haavoitettua miestä
mary jane is my name

torstaina, elokuuta 14, 2008

Täälläpäin en ole vielä koskaan kävellyt. Ison tien toiselle puolelle on jätetty suikale mennyttä aikaa, rakennustelineet purettu pois joskus hetki ennen syntymääni. On jätetty ei varmaankaan ole totta heille jotka ovat sytyttäneet valon ohikävelemiini ikkunoihin, mietin hitaasti askelten löytäessä ponnistuspinnan kadusta itsenäisesti, ajatuksetta.

Lopulta päädyn ystävän kanssa umpikujaan, käännyn katsomaan juuri ohittamaamme harmaata kivirakennusta ylöspäin. Vintiltä puuttuu ikkuna, tai paremminkin se on revitty pois ja sen mukana pala seinää. Tuijotan epämuodostuneeseen aukkoon lumoutuneena sen yllätyksellisyydestä, siitä että nostamalla katseen olen löytänyt jotain, tämän rujouden siisteiksi ajeltujen nurmialueiden laidalla.

Näen sisäkaton lankut vintillä palavassa valossa. Kapean kadun toisella puolella on toinen samanlainen harmaa hylätty rakennus, aivan kuin nuo kaksi olisivat joutuneet kuolioon, kuolleet pystyyn niin kuin mädät hampaat. Yltynyt tuuli ajaa harmaata taivasta kattojen yli, ystävä värähtää. Se on ehkä ollut joku koulu, kotitalousoppilaitos. Kuvittelen sisälle vaalean puhtauden, nilkkasukat valkoisiin nahkasandaaleihin, silitetyn kankeat esiliinat pyöreäkasvoisten tyttöjen ylle. Ajatus kieppuu lähemmäs ja kauemmas, astuu tarinaan niin kuin elokuvissa, mutta työnnän sen pois, päästän irti. Loppumatkan kaupunki on keskiviikko-iltainen, tuttu.

keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

ikkunan takana pisarat, rytmillisesti oikein

tiistaina, elokuuta 12, 2008

sain pikkuvoiton pikana, 3,50e, uuden arvan

perjantaina, elokuuta 08, 2008

pyytää vastauksia kysymyksiin joita ei osaa esittää

näin minä elän itseni kanssa
kierrän elokuussa pimenevää lahtea
hengitän kaislatuulta

tiistaina, elokuuta 05, 2008

painetulla paperilla sesame mucho
seistään nousevassa tuulessa, kasvot, niska, päälaki

sunnuntaina, elokuuta 03, 2008

Istun liian kauan kylmässä aamussa kirjaa lukien. Kynnet sinertävät ja nenänpää on kylmä kuin kasvimaasta noussut pieni kivi. Rakastan lukea näin, puissa pesivä tuulen ääni seuranani, unohduksen kylmettämä maitokahvi puupöydän reunalla odottaen. Olen hidas lukija, aamu venyy päiväksi.

Taivas ajaa pilvistä tukkisavottaansa etelämmäksi. Linnut ovat kadonneet, koivut siementävät sylini täyteen. Noin kaksikymmentä sivua vielä. Olen herännyt huoli raha-asioista mielen päällä, siksikin puristan tiukempaan Sjònin todellisuuspakoisen rakkaustarinan tarjoamaa kättä, vaikka kylmä koittaa pakottaa sisälle. Elämässä on niin paljon kaunista selittämätöntä. Huominen työaamu ei ole sitä, mutta se voima minussa, joka saa huonolta tuntuvan puristumaan hyväksi, on.

Olen jälleen kirjoittanut rakkauskirjeen. Siinä on ollut kaksi riviä enkä tunne paikkaa, aikaa enkä tuulta jonka helmassa se on levitetty luettavaksi. On turha arvailla ymmärretäänkö minua, tunnistetaanko noista sanoista. Muovaan omaa savenpalaani, puhallan eloa.

Rikkaampi olen koivun pudottamat keltaiset tähdet sylissä. Sormenpäittesi kuviteltu tuntu niskassani. Kirjoneulesukissa varpaat kipristelevät kylmää karkuun.

lauantaina, elokuuta 02, 2008

laskeeko joku todella auringonlaskunsa
vähemmän dialogia enemmän hiekkaa
sormissa tuoksuu tomaatinvarsi

perjantaina, elokuuta 01, 2008

toisinaan kysymysmerkki on tiputettava pois, liian vaativana

torstaina, heinäkuuta 31, 2008

viltin reunalta juotu hitaasti tähdittyvä taivas
kissaeläimen haistama koristepensas ja lepakko
joka paljastuu amatööriksi lentotekniikkansa suhteen

ystävissä se voima jolla kahlata lomaton maa
kaikki vierailta tuntuvat pyytämättömät vaateet

tiistaina, heinäkuuta 29, 2008

valoisat illat kutsuvat ajatuksia

maanantaina, heinäkuuta 28, 2008

riisuudun kaipauksesta hetkeksi ja pesen järvivedellä kasvot
laiturin keinuttama alaston, onnellinen
nurmen pinta imee sävelen kuin tarkkailisi toisen unta

*
ethän kieltäydy, enhän
miehen kädet naisen kädet

*
suut on meillä hymyssä ja silmien takana taivas

maanantaina, heinäkuuta 21, 2008

haluaisin kirjoittaa sinulle haluaisin ja että myös minun selkääni suudeltaisiin lohtu ja ymmärrys ajatus yhdestä minusta ja yhdestä sinusta muut numerot ovat petollisia ja ajatus pienemmästä kuin yksi joka ei ole ei

koska mikään ei koskaan katoa lika ja kaikki hiukkaset joiden siivoaminen on illuusio meidän puhtautemme illuusio kun meitä siirrellään paikasta toiseen mutta minkään katoamatta ja vaikka siinä vaikka se lähestyisi olematonta olisi sitä aina enemmän kuin ei sitä olisi enemmän
kyllä
Kissa on löytänyt tavan osoittaa kiitollisuutta, jonka tulkitsen tavaksi osoittaa kiitollisuutta. Kolmas lahja odottaa minua tälläkin hetkellä tuvan ovella kynnyksen takana. Se ei tiedä olevansa siinä, koska se ei enää ole siinä. Se ei yritä juosta pakoon. Se ei myöskään enää pelkää, vaistomaisesti, yhteenpuristuvien kulmahampaiden aiheuttamaa kipua, ei liioin ihmisen hajua kädessäni, joka nostaa sen pian takaisin peltoon.

Luonto tulee lähelle täällä missä olen. Lintu lensi eilen tupaan. Ruosteenvärinen pyrstö ja siivet, rummuttivat keittiön ikkunaa ymmärtämättömyyttään, suoli tyhjentyi pellavasalusiinille hädän refleksinä. Se ei ole perhonen, kuuntelin. Huomasimme eksyneen räpinän yhtä aikaa. Kissa epäröi hetken minua pidempään, arvioi kapean ikkunalaudan vaatimaa ponnistusta puolen askeleen verran myöhässä. Lintu päästi ensimmäisen äänen nokastaan vasta kun suljin sen siniruutuisen keittiöpyyhkeen sisään, huomioin ajatukseni viiveellä, ovelle harppoessani. Höyhenen kevyt nyytti, hiljaa, varovasti. Kissa hyppäsi, haistoi yhä, muttei löytänyt etsimäänsä. Pihalla epäröin minä vuorostani pienen hetken, mitä jos se ei lennäkään, avasin liinaa pitävät kädet. Se lensi, omenapuun oksan kautta saunan päätyräystäälle, katosi sitten pihan puihin.

Ystävä kertoi, kun pelastin rastaan pensasverkoista vuosi sitten, etteivät ne välttämättä selviä silti, että shokki on liian suuri elimistölle kestää.

Että sydän pakahtuu.

Tyhjä, siniruutuinen keittiöpyyhe kädessä olivat omat jalat vatkulia, itketti. Pyyhkeitä oli kaksi keittiön tuolinkarmilla, en muista kumpaa käytin joten pesen molemmat. Illalla tuntui että piha oli täynnä lintujen ääntä, pienet kuuluivat lähimmillä oksilla asti, tiaset ja ne ruosteenväriset, rastas loikki pihan poikki aivan kuin kukaan ei seisoisi ovella sen kulkua seuraamassa.

Miten helppoa on tunnistaa itsessään sama eläin. Pikkulinnun lepattava sydän.

Että se sydän pakahtuu.

lauantaina, heinäkuuta 19, 2008

ja neljäntenä päivänä valmistui katto

aaltopelti napsuu vaimeasti omia aikojaan
koittaa uutta asentoa ilta-auringossa

häme makaa hiljaa

auringosta kylläinen kylä
istuu ja odottaa - saunavuoroa

perjantaina, heinäkuuta 18, 2008

ja seuraavana yönä
näen unta sinusta kun päätän niin
Tuntuu hyvältä kävellä toisen kaupungin mukulakivetyillä kaduilla, tunnistaa ilmansuunnat vain auringon asemasta. Kävelen kuunnellen ystävän ajatuksia, jotka niin kuin muurin seinään nostetut kivet, ovat pysyviä ymmärryksessään. Kuuntelen ja vastaan, nyt jo keveyttä äänessä, totean puhtaat pilvet ukkosen jälkeisen kirkkauden selässä. Toisessa kaupungissa toivo kannattelee haaveita eri tavalla.

tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

merten takainen laulu, ehdin ajatella
kun sade nukuttaa kuulijaansa

maanantaina, heinäkuuta 14, 2008

sisällä kuljen edestakaisin, kuiskin ajatukset ääneen kun toimitan askareita. kissa nukkuu lankakeräkasa allaan. avoimen ikkunan kautta sade saa molemmat rennoiksi sinä puhut minulle merestä tuntuu hyvältä
edelleen on vaikea luottaa seuraavaan kesään
avoimesta ikkunasta yö tuulee tupaan
muuttaa unen pitkäksi, makeaksi

perjantaina, heinäkuuta 11, 2008

unelman muunnelma

torstaina, heinäkuuta 10, 2008

ja sinua minä haluan ymmärtää
katsoa jokaisen sanan ympäri kulmiltansa

niin etten enää voi ymmärtää mitään
enempää
se on, ikään kuin


vähemmän on helpompi hallita
siksikö istumme näin, tahoillamme hiljaa,
sanoja hitaasti laskien

tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

sinä et särje minussa mitään

maanantaina, heinäkuuta 07, 2008

ja viimein, jos kohta omalla nilkuttavalla tavallaan, hän oli onnellinen

lauantaina, heinäkuuta 05, 2008

Kun Lempi ja Onni eroa hakivat.
kuulisin matalan äänessäsi

perjantaina, heinäkuuta 04, 2008

linnuksi harteellesi

torstaina, heinäkuuta 03, 2008

olet läsnä koska tuoksusi tummentaa sointiani

tiistaina, heinäkuuta 01, 2008

Porttiin ruuvatussa kyltissä ilmoitetaan sulkemisajaksi klo 20, kojelaudan kello näyttää kymmentä yli. Emmin hetken, koitan katsoa mahdollisimman pitkälle näkyykö muita autoja vielä. Lopulta pysäköin alueen ulkopuolelle, silmäiltyäni portinpieliä, kiipeän yli jos ei muuten, mutta haluan istuttaa ruusun kiven viereen tänä iltana.

Olen alkanut oppia alueen karttaa. Harpon hyvinhoidettujen nurmialueiden poikki ja mietin samalla ihmisten ja muiden eläinten synnyttämiä polkuja. Niihin ei synny kulmia, pakotettua pituutta, vain ylitsepääsemätön kierretään. Muista syistä olen aiemmin päivällä tutkinut verkossa ylläpitävän tahon tarjoamaa karttaa alueesta, se on nimetty omaiskartaksi. Omaisille tarkoitettu kartta -ko, onpas kimurantisti nimetty asia, ajattelen, mutta huomaan hyväksyväni ajatuksen, koska sysään sanan sille kirkkoliturgian alueelle, josta löytyy paljon ajattelevaa ymmärrystä vaativia käsitteitä, niitä joihin intuitio ei yllä. Juoksutan ajatusta elämänpuoleisesta perspektiivistäni, kunnes hahmotan, että omaiset ovat niitä jotka eivät ole eläviä.

Jälkeenpäin luen omaiskartan kerran toisensa jälkeen ominaiskartaksi. Mikä olisi minun ominaiskarttani. Jotain tunteisiin liittyvää kenties, tai omaan kehoon. Ehkä se perustuisi kuuloaistimuksiin, ehkä hajuille, vai olisiko ominaiskartta piirretty niitä muotoja mukaillen, jotka syntyvät paperille silloin kun piirtämiseen ei aktiivisesti keskity.

Kaiverrusta ei ole vielä tehty, mutta kivi on suoristettu ja pesty, tilauksen mukaisesti. Edustalle on istutettu raskaslehtinen punainen ruusu. Omani on helakampi, hennosti persikkainen moninuppuinen. Kyynelkanavia pakottaa vasta palattuani autolle. Ikään kuin olisin saanut pakit, sopinut tapaamisen, johon vastapuoli on jättänyt tulematta.

Myöhemmin kirjoitan vapaasta valinnasta ja mietin hautasmaita. Sitä kuinka olen lukenut, että pelkästään nk. ainaissopimuksia on voimassa edelleen 4 490. Ainaisesti voimassa olevia haudanhoitosopimuksia on edelleen voimassa. Kuolematonkin on rajattu. Milloin hautausmaa lakkautetaan. Mieleen nousee monty python -henkinen kuva viimeisestä eloonjääneestä kuolevasta, joka lähtönsä hetkellä lapioi kuoppaa ja kun sitten tuntee laskimoissaan tulpan tuomaa pakotusta, oikaisee kalpeat koipensa viimeisen leposijansa pohjalle. Nauhoitettua naurua.

Taidan olla aika kaukana rakkauden tuoman onnellisuuden kokemuksesta.

maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

on sama jos kysyisit
kuinka sinä voit tuoksua tuolta?!

sanat valittuamme on vaikea perääntyä
kahlata kivikkoista joenuomaa jäljet peittääkseen

jätämme merkkivanoja jälkeemme
varmoin askelin vakuutumme sanan painoarvosta
samaan aikaan kun tuuli

vaihtaa suuntaa
nostaa meidät, tomun tienposkesta
pystyttää liikkeen siihen mihin kuvittelimme juuret

ihmetystä silmissä nuuhkimme toisiamme ..noinko? ..noinko?

torstaina, kesäkuuta 26, 2008

Hymy oli mennyt kutsuttuna miehen viereen makaamaan, kasvot kohti kattoa. Mies makasi oikealla kyljellään, päätä kyynärvarren varaan tukien, kasvot kohti Hymyä. Hymyn kyljen ja miehen ylävartalon väliin jäi peukalonmitan verran vapaata tilaa. Tilassa liikehti. Hymy tunsi kahden kehon synnyttämän lämmön liikkeelle pakottaman virtauksen. Hengitys oheni kontrollin alla. Miehen hiljainen katse, Hymyn oma eleettömyys olivat yrityksiä saavuttaa tasapaino tilanteessa jota vieraus horjutti.

Hiljaisuus tuntuu hyvältä, Hymy ajatteli. Kaikki ne illoissa vaihdetut ajatukset, joiden kanssa jaksoi seuraavan päivän, solahtivat mieleen. Epäsymmetrisessä järjestyksessä ne kävivät näyttäytymässä muistin reunalla ikään kuin kuiskaamassa varmistuksen siitä, että tämä oli todellista. Että tämä hiljaisuus oli samaa keskustelua, että tämä mies. Käsi liikkui lakanalla, uloshengityksen mukana purkautui jännitys, vedensinistä villalankaa, jäi kiharalle kuidun antaessa periksi ja katosi huomaamatta läsnäoloon. Animoidut tunnetilat, ajatus käväisi mielessä, niin kuin sellofaanivesi ja pumpulipilvet, niin kuin tihentymästä purkautuva vedensininen villalanka.


--



maanantaina, kesäkuuta 23, 2008

ja sateisen hki-vantaan sininen xylitol-sinfonia

keskiviikkona, kesäkuuta 18, 2008

hyvin vähän illuusiota

nuorallatanssijana niin kuin ystävänä olisin itsetuhoinen
niinä päivinä kun uskaltautuisin löysälle köydelle

vaatisin
ei turvaverkkoa

vain suojaamatonta puhetta
vaikein mahdollinen liikesarja

koska olisi köysi, tutuksi hioutunut
tai luottamus

ja loputon rakkaus
sahanpuruihin kätkettynä

tiistaina, kesäkuuta 17, 2008

ystävyyksien epäsymmetrisyydestä

maanantaina, kesäkuuta 16, 2008

valitsen kengän intuitiolla ja huomaan
ettei iskuavaimentava pohja tai
nilkkoja tukemaan kaartuva malli
ole pelkkää teknistä hömppää

tällä päällystämättömällä tiellä

minusta minuun





[taisin juuri lainata joltain hännän, mutta en muista kuka viiksekkäistä runoilijanaisista se voisi olla]

torstaina, kesäkuuta 12, 2008

Elän niin kuin olisi myöhäistä jo

Rajaan pois kukkimattomat

Isän kuolemasta puoli vuotta ja viikko

Puoli vuotta lähempänä kuolemaa, ajattelen

32-vuotias vanha nainen

tiistaina, kesäkuuta 10, 2008

Oviaukossa hiljaa
keinutan puukenkiä kynnyksellä

Huvitun ukkoskuurosta

It’s raining men

maanantaina, toukokuuta 26, 2008

siirtolohkare ja lintuystävä istuvat vastakkain, keskustelupositiossa

siirtolohkare saa käyttää omia sanojaan
lintuystävä tuntuu ymmärtävän kivestä murenevan viestin

--

liikuttunut siirtolohkare, lyhyen hetkensä päässä
ikivanha

itkevä kivi ei kyynelehdi

lauantaina, toukokuuta 24, 2008

Pitkän kevään päättävässä perjantai-iltassa pyöräilen Haagasta Keskuspuiston halki kohti keskustaa. Vihreä tuntuu hyvältä iholla. Samalta kuin kuuden litran multasäkki kylkeä vasten, pehmeää kosteaa viileyttä. Multaa kannan, koska olen graduhuuruissa joskus pimeään aikaan tilannut verkossa pelakuun taimia ja unohtanut asian samantien. Pakettia kotiin kantaessa muistelen tilauksen suureksi, mutta kotona selviää, onneksi, että kolmea kotiutunutta tainta lukuunottamatta muut tilaamani on myyty puutarhasta loppuun. Orange fizz on lilliputti kahden komeanuppuisen serkkunsa, Patricia Andrean ja Red Pandoran rinnalla. Kaikki kolme ja isän vanha viiksekäs, joka jo taas kukkii, pääsevät ulkomajoitukseen.

Eilen oli viimeinen tentti, jonka oli tarkoitus olla viimeinen, mutta koska 4Q ei integroituna ole Q:n neljäs potenssi vaan 2Q^2, tulen luultavasti derivoimaan ja integroimaan jatkossakin, joka on syksyksi kääntyvää kesää sitten joskus. Siihen asti olen melkein vapaa.

Ja tänään kellohelma, ehkä pyöräilyä yössä.

maanantaina, toukokuuta 12, 2008

kirjeessä

minä en vielä näe itseäni peilistä, mutta aavistelen
paluu tai jatkuminen, mitä se sitten onkaan
koivujen vihreä tanssi, valkoiset
perhoset kriikunapuissa

virginny

tiistaina, huhtikuuta 29, 2008

kaksi ja puoli päivää, sitten se olet siinä, sinä
tämä suhde päättyy tähän, päätyy kansiin
ja voimme molemmat kääntää selkämme
joihin myöhemmin, vielä tietämättä
joku toinen piirtää arvoituksen perhosen muotoon

tiistaina, maaliskuuta 11, 2008

oh, jokin liikahti. minä tunsin, se on vielä
ja eikö olekin, valo !pöljämystyttävä, lepattavuuteen viekotteleva talojen läpi tuoksuva valo

- se piti kirjoittaa sinne jotta sen voi sieltä hakea. kohta, kohta

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

koulun jälkeen ihminen saa nimensä takaisin

perjantaina, helmikuuta 15, 2008

Herään tänään, ja huomaan että luottamus nousee vierestäni ihmettelemään nousevaa valoa. Eilisen illan pimeässä olen lukenut surullisen uutisen rakkaan hahmon sairastumisesta, pienelle kerälle kääriytyneestä elämisen ennusteesta. Olen huomannut olevani kuoleman kanssa kasvokkain, posket itkuviiruilla jälleen. Illassa hetki tuntuu suojattomalta, väsymys ja uutishetkeä aiempi käsillä tekemisen ilon riuhtaisu suruun. Nauhoja katkaisevat sakset ovat läsnä taas, luottamus pysyvyyteen, se illuusio jonka varaan tuudittuneina näemme elämässä ilon, se vetäistään hetkessä joulukuun lumettomaan pimeään.

Mutta herään tänään, ja huomaan, että luottamus ja toivo, nousevat molemmat vierestäni aamu-unisin silmin vastaanottamaan vaalenevan itätaivaan. Tämä on kiitollisuutta, jossa tulevat hetket ovat mahdollisia.

perjantaina, helmikuuta 08, 2008

kissan venyvä kylki muistuttaa aurinkoläikästä johon jokin suurempi on vienyt uskon
kesä on luvaton kuva jota katsotaan pimeässä märän huuhtomassa talvessa

vieraat säät syövyttävät tunnemuistomme rei'ille

maanantaina, tammikuuta 28, 2008

kuoren pintaan liimataan kirjeen suunta, se on kohti sinua

lauantaina, tammikuuta 19, 2008

lataan
palataan

sunnuntaina, tammikuuta 13, 2008

nyt minulla on kaksi viktoriaanista kaulusta, metsänvihreä ja valkoinen. lapasia minulla on kaksi paria ja pipoja olen tehnyt yhden itselleni, toisen siskolle, tupsulla ja ilman. junassa aloitin ensin lapaset, purin alun, sitten alottelin sinapinkeltaisen virkattavan verkkokassin juuttinarusta, pohja on nyt puoliväliä leveä. kotona odotti siskolle kudottava villasukan puolikas. ikäänkuin silmukat kiinnittäisivät hetket toisiinsa varmemmin. ei tulisi seuraavaa poismenoa, eikä sitä seuraavaa, jotka näen ja kuulen ympärilleni. ikäänkuin elämä olisi tiiviimmin koossa huovutettuna. ranteisiin sattuu kun muualle ei.

millä vyöttäisin itseni graduun samalla tarmolla. kevät on yhtä lyhyt kuin on pitkä. vapautta heilutellaan nenän edessä kaukaisuudessa.
talvettoman tammikuun puoliväli on pimeä pitkä ilta. auton etuvalot huuhtovat kosteina kiiltävien muurien kulmia portista sisään käännyttäessä. täällä ei ole katuvaloja, en ole ajatellut sitä aiemmin. muutama hiljainen valonläike siellä täällä kaipaamassa. eihän ketään voi jättää tänne yksin .. isää voi .. jättää tänne. lapsellinen ajatus. lyhdyn kajo tummien puiden välissä kun käännyn katsomaan ajatuksen perään, pakotan askeleet poispäin. rinnassa eimikään tuntuu pahalta

lauantaina, tammikuuta 12, 2008

ja kuitenkin olen, mimosan oksat sinisessä savimaljakossa. mieleen nousee välimeren kevät. tänään matkustan junassa, mikä on iloa. kudon yötaivaisia lapasia lahjaksi, saman asian toista muotoa.

se öinen ajatus jossa oli jotain itua tekstiksi on tietenkin kadonnut, mutta junat ovat näihin kohtiin hyviä, liike on.

tampereelle ja takaisin.
siitä miten on vaikeaa määrittyä kirjoitetun kautta muotoon iloinen

maanantaina, tammikuuta 07, 2008

varpaita kylmii pimeässä pöydän alla kun kirjoitan tätä nyt
on mennyt nyt nyt kun kirjoitan

mäessä olin hiljaa vaivatta, kun kävelin
tuulen tauoissa ei elänyt enää kai kukaan
lumi imee äänet
se on sillä lailla meille hyvä

ajat ukset huuhtovat päivien reunoilta roskat
pyöristävät tuttuja kulmia
kaikki pyöreys karkaa alamäkeen

kirjassa kuoli taas joku yllättäen ja puhelinsoitto ja avain-nipun kilahdus pöydänkulmaan
en tiedä voinko nukkua oikein
tänä yönä koska kirjan nimi on imperfektissä
mikä on tietysti pönttöyttä, fiktiota ja knoppailua taidehistoriallisilla yksityiskohdilla

onko uni, voiko sitä kutsua fiktioksi
proosallinen uni, kun siinä on niitä totuudellisia aineksia

siihen taloon en enää halua astua koska se ovi ei mene kiinni
ja sisko pelkää niitä vanhoja vieraita esineitä, minä tunnen sen vaikka en anna vaikuttaa
päättäväisyyttä siihen tarvitaan, mutta koska olen enkä ole yhtä aikaa kaikissa talon kerroksissa on minulla sitäkin vaikka muuten puuttuisi
vieraat tummahiuksiset voimakaspiirteiset ihmiset kiertelevät arvioivan näköisinä
pölysumuisten kerrosten huonekaluja
vieraat kutsutut omivat satavuotiset sängyt eivätkä huolehdi tunkkaisista huovista
koitan vain pitää kiinni jostain, työntää patjan oviaukkoon, uskoa ettei kukaan tahdo minulle pahaa vaikka kaikki on niin kummallista ja enteilevää

ennen huonekaluja taloon oli kerätty satoa omasta maasta, mutta jonkun toisen viljelemää ja keräämää, näin vain kuinka kuihtunutta kaikki oli, vadelmapensaiden rangat ruskeassa mullassa törröttömässä, en halunnut koskea vanhoihin vaatteisiin, vaikka se oli kaikki minun ja olin halunnut sitä, mutta en tiennyt, unen mukaan en tiennyt tuosta kylkiäistalosta --

sunnuntaina, tammikuuta 06, 2008

Älykäs valo varoo korkeutta, sen alla on helppo kävellä, puhella hiljaa harakoille. Valo vajuu tieltä, sen perässä on helppo kävellä, pohtia ideaa, sulkea korvansa ohinapsuvan sauvakävelypariskunnan riidanhakuisuudelta. On ihan hyvä tuntea viima poskilla, katsoa ihmisiä silmiin.

tiistaina, tammikuuta 01, 2008

Me falta un sentido, el finés

Además del libro de Lessing, no leo. En general, no hago mucho. Además de aprenderme un idioma nuevo, el de tricotar. Un par de guantes, unos calcetines de lana, un cuello victoriano. Qué os cuento? Que me veo en el espejo y no me conozco, o bien sí, la cara que pone, la mirada y las líneas alrededor de la boca, sí las conozco.

A veces una se sienta mejor al pensar en mentiras.

Bajo la cabeza, la mirada cansada. Y no lloro. Se me acabaron las gotas hace tanto y después no he vuelto a llorar. No hay que preocuparse, mira, ahora estoy mejor ya. He bebido un vaso de vino, bueno dos - a nuestra salud. Y tricotado. En mi casa española me llamarían la abuela si supieran.

Sabes, que hace un rato, la semana pasada de ser exacto, pensé que el año que viene - que venía ayer por la noche. Venía por la noche como el tiempo frio. Venía muy de hermano del pasado, aún no se ve mucho cambio - bueno, que me iría lejos de aquí, de la oscuridad. Antes no creía en esa cosa de huir pero bien sea que fue por la falta de la oportunidad. A ver, si lo alcanzo, ahora lo veo lejos. Un año más. Un medio año. Unos tres meses, cuatro quizás. Al sol. Al tiempo que entrega la tierra su holor.

Aquí, al lado de mi cama, crece un vid. Es una planta que cuido por una amiga. La veo creciendo larga, pero no produce hojas, el color de los partes nuevos es muy débil, casí más blanca que verde. Siento como estira su existencia, quiere vivir. Solo no hay luz, suficiente para asimilar, para ponerse verde con hojas claras y fuerzas.

Le escribé una carta a papá, para que lo leyera en el entierro. Pensé en esta planta. Y en la oscuridad que vió fuera, detrás de mi ventana. En que no vió nada. Pensé en los días que siguen al otro, las mañanas cuando tengo prisa, estoy irrítada, atrasada del trabajo. Y pensé en otros días, cuando me siento en el metro, como hacía mi papá también, y viajo en el tiempo, hasta la primavera, la verana que viene, como viene cada año. Viajo a la verana, a la luz, al sol. Y sonrio a la escapada privada.

Bueno, que da igual. Ahora hay que pensar en otra cosa. El examen, el curro. Las semanas vienen como olas, y el tiempo nos lava, nos pura, nos pone en pie.