keskiviikkona, tammikuuta 13, 2016

draft 24.2.2008

illalla kotona ajattelen ystävää, kaikkia kysymyksiä, jotka tutussa järjestyksessä on minulle esitetty, eri elämän osa-alueet, ympyrän lohkot, jokainen. kartoitettu niin ennakoitavissa olevasti, että vastaus on muuttunut samanlaiseksi automaatioksi. harja juuttuu otsahiuksiin, vedän piikit läpi väkisin, viineritaikinaa ropisee lavuaariin. työpaikalla on tapana viedä läksiäispullat. kylmässä kohotettu viineritaikina on pyörinyt sormissa omenasolmuiksi. hammasharja löytää vasempaan poskeen, hankaa hammasriviä takaylä- taka-ala-ulkopuoli-sisäpuoli, mietin ihmismieltä.

jotenkin on taas tuntunut kumman lohduttomalta.

näin ajattelin 4.2.2008

näin, näinkin, ajattelin 4.2.2008. rakastan silloista itseäni, siis tätä tämän hetkistäkin.


Olemme ajaneet jo eteenpäin, seison kiveyksen reunalla, kun vasta muistan. Lauantai on kaunis, itäiset kalliot ottavat muodon valossa. Vaikka mikään ei ole viitannut siihen, kostea ilma on tuntunut lempeältä, puistotien puiden ensimmäiset vihertyvät oksat on sahattu alas unenomaisen määrätietoisesti. Tässä aamupäivän valossa näen symbolismia unen logiikalla kuvatussa normaalissa.

draft 16.1.2008

kertaalleen kudottu villalanka hirttyy virttyneenä omaan silmukkaansa, itkettää kuivin silmin. saksittavassa solmussa vasen kämmenellinen öistä taivasta. helvetin helvetti. enhän minä ollut mistään niin iloinen kuin vieraalta suunnalta lähetetyistä ajatuksista. ja sitten menin sotkemaan siihen jotain sanoja, joita, olen vuorenvarma, en olisi kasvotusten päästänyt suustani. aavasaksan tuolla puolen. helvetin kömpelö hölmö. syön itseni siksi laulun jättiläiseksi, kasvatan inarijärven kokoiset jalkaterät ja olen yksin ja jäärä. kädet puuskassa seison maapallon pohjoista puoliskoa notkuvin polvin.

tulisi jo ilo

siksi juuri että kuollaan on täällä elettävä. tämä tässä ei ole sitä, tulisi jo

draft 5.1.2008

Bear with me, täällä käsittelemme kuolemaa edelleen.

Jos sinulla olisi 140 g virolaista lampaanvillalankaa sateenkaaren väreissä syntyisikö siitä sukat
Vaikka sinulla olisi 4 ja 3/4 kerää konepestävää villalankaa, oranssia, mustaa ja petrolin sinistä
syntyisikö siitä pipo helmineulosta tai sileää, vai poncho niihin päiviin kun haluat kulkea kädet kylkiä pitkin
Edelleen, jos sinulla olisi kaksi kertaa 50 g mohairia, yhteensä lähes neljäsataa metriä ohuenohutta metsänvihreää syntyisikö
itku
niin kuin unessa isän kyljessä juhlien jälkeen kun kerron haitarista ja kurjista ja puheista
mistä syntyy ajatus että isä tietää jo ennen kuin ehdin ajatella
Tai että tekstiviesti on joltain toiselta se on lähes aina joltain toiselta ja käsittelee sovittuja tapaamisia
Tai tietämistä lähentelevä varmuus siitä etten kuulu kenenkään vierelle
Kun viimeisestä kerrasta vieraalla iholla on pidempään kun jaksan muistaa ja elokuvan esitetty rakkaus on kuin ystävän kertomaa ja tekee kipeää oudolla tavalla, katsoa, tai kuulla
Entä jos nyt kuolisin [äiti ja muut rakkaat, en ole kuolemassa itse tietämälläni tavalla juuri nyt] mutta jos kuolisin, niin mitä tapahtuisi kaikille näille kerille kutomatonta lankaa, tai pastalle jonka juuri ostin entisten viereen keskimmäisen alakaapin ylähyllylle. Lukisiko joku Szymborskaani ja kissaa tekee liian kipeää edes ajatella. En ainakaan näkisi kukkiiko pellava sinisenä niin kuin siemenpussin kyljessä luvataan, mutta siltä varalta että joku vetäisi narusta tai joku muu tuhansista sanakuvista toteutuisi ennen kuin aurinko on lämmin, niin.

Näin käsittelen kuolemaa, näin näytän happamelta ja väsyneeltä työssä, näin välttelen opponenssin kirjoittamista, näin hieron kutomisesta kipeytyneitä ranteita. Näin aion elää eteenpäin yhdeltä ennaltatietämättömältä ystävällisen eleen keitaalta toiselle. Kunnes toisin kirjoitetaan, eh.
synnyin tänään neljäkymmentä vuotta sitten



näen synnytysunta, maistan pistelevän nitron kielen alla
olin aika hädissäni silloin, kuusi ja puoli vuotta sitten
neljä ja puoli vuotta sitten olin jo oppinut kiroilemaan
sitäkin kaduin, jälkeenpäin

ajattelin joskus että oppisin tähän mennessä
käyttämään voimaa jota minussa sanotaan olevan
mutta edelleen voima käyttää minua

armo on ohutta jäätä

rakkaudesta

meillä naisilla oli tarinoita jotka saivat raivon tuntumaan rintakehässä
itkin suurimman osan läpi hiljaa paikaltani, yritin kahlata itseni luokse
ymmärrykseen, hyväksyntään ja anteeksiantoon
puut kasvoivat kesään, bulevardi hiljeni

kahdeksan tavallista naista puolikaaressa
älykkäitä, ärsyttäviä, jankkaavia naisia tarinoineen
jotka pitäisi kirjoittaa ylös
edes yhdeksi runoksi

torstaina, syyskuuta 10, 2015

Maantasalla aika aiheuttaa vyöryn
Pyörin seassa käsi kalenterilla, rutiinien rukousnauha sormenpäillä spåra
On myöhässä
Joku odottaja, arjessaan onnellinen toinen, kuvaa taivasta
Käännyn katsomaan samaa palaa
Pilvien rauhallinen ristiaallokko sinisellä pohjalla pysäyttää vyöryn

tiistaina, maaliskuuta 10, 2015

Tyyni rauhallinen määrätietoinen 
5-vuotias napittaa takkia eteisessä
Koska ulkona on tyyntä
Mutta leija ei tiedä sitä


keskiviikkona, tammikuuta 28, 2015

Pyhiesi yhteyteen 

Sanojen väleihin

Hiljaisuuden yli 
kuroen

Leikkiin

Loppu,
Matto,
Maan

Valoon

Näkemiin, Huu

lauantaina, elokuuta 23, 2014

unessa
makaan meren pinnalla 
en kastu 
makaan vihreän veden päällä, niin lähellä pintaa että sen viileys tuntuu kasvoilla
"maisema on kaunein tästä perspektiivistä" kertaan unen keskustelukumppanille, se todella on. 
meri ei ole täysin tyyni, mutta se on ystävällinen, juuri nyt. 
pehmeys on lumetta. vihreän syvästä aavistaa voiman
aavistus saa nousemaan rantaan
jalkapohjien alla betonilaituri
tuuli nousee 
karkea pinta keinuu tuulessa, harha on todentuntuinen
uni muuttuu maisema muuttuu ihminen muuttuu 
hitaasti sydämetön laskee tunteja
upottaa betonijalkansa veteen
antaa itselleen luvan pudota

sunnuntaina, elokuuta 17, 2014



elokuussa vaeltavat taivaat

valtavat pilvimassat rymisevät yli

tai liikkuvat hitaasti etelään ja itään

lavastavat tutut kattojen kulmat

osaksi lähestyvää gloriaa 

huutaen laulavaa sadekuurokuoroa 

seuraavana aamuna avoimella työmaa-alueella 

kattona kirkas kaari jossa tuuli, sama joka poskeasi

sama tuuli leikkii poutapilvien reunustamilla poluilla

torstaina, heinäkuuta 24, 2014

nostan nyrkin pojan naaman eteen, ovat melkein samankokoiset. ele on voimakas ja uhkaava, oma käsi vieras ja tuttu yhtä aikaa.

tämä voi rikkoa naaman, ymmärrätkö. kun tällä lyö niin se sattuu aina. tällä kun lyö niin menee rikki.

ai voiko rikkoa kiveäkin, poika innostuu. ei voi, kivi rikkoo nyrkin, silloin sattuu omaan käteen. tiedän koska olen kokeillut. ai miks, ai miten?
kukaan ei kertonut minulle. nyt minä kerroin sinulle.

pojat tappelevat, isoveli ei malta olla lyömättä takaisin vaikka tietää että isomman vastuu on suurempi.

uuvuttaa, eikö voisi rakentaa pirstomisen sijaan, itsekin. osata enemmän, eleillä, katseilla, sanoilla.

uutisten maailma on täynnä silvottuja ruumiita, humalaisia hulluja päätöksiä ampua ohjus, viiltää ammottava haava omaisille sietää loppuelämäkseen. näitä on niin paljon, yksi haava, yksi airon sipaisu surun meressä.

ilmassa viuhuvat pikkuautot, ylipäänsä materia joka irtoaa pinnasta. pommii!! tupperwaren kansi kalahtaa lattiaan toisessa päässä olohuonetta.

minä uskon näihin poikiin, näen heissä ihmisen joka päivä monta kertaa. ihmisellä tarkoitan kykyä tuntea surua, tuskaa, myötätuntoa, katumusta. silti etenkin väsyneenä suren tätä rallia, onko pakko rikkoa, uhalla mäiskiä ja lällättää tajutakseen, että osa tuhosta on lopullista, että sattuu kipeästi vaikka ei tule verta, että sattuu vielä syvemmin kun sanoo rumasti.

muurahaisia maailma täynnä. suurimmissakin saappaissa.