perjantaina, joulukuuta 29, 2006

Sitten on uneton

Kivijalan reunalla kurottaen, ikkunan kautta.

Unettomana olen aloittanut kirjan ja ymmärtänyt miten ulkopuolella olen. Olettaen avattu siivekäs hengittää käsissäni. Roikkunut avatussa ikkunassa. Koittanut tarttua sanoihin jotka olen valinnut ja eteeni asettanut. Nämä ovat omia sanojani, minun tekstejäni. En ole saanut ajatusta asettumaan, jalka lipsuu, käden varsi ei riitä.

Sitten on uneton yö, ja vieras nainen, jonka vieras kirja, josta minun ei pitänyt pitää. Keskittyneenä, horjahtamista varoen venytän kylkiin senttejä. Yhtäkkiä olen lukenut sata sivua, unohtanut etsiä teennäisyyksiä. Näin, tätä sillä tarkoitetaan, tämä ihminen on käynyt kielen sisällä. Noussut askelmat kuistille, astunut ovesta, istunut keittiönpöydän ääreen, omien sanojensa ääreen ja kurottelematta järjestänyt niihin kielen.

Minä olen kutonut lapasta ja huovuttanut tossua. Painanut kankaalle kuvion ja suunnitellut monogrammia medaljonkiin. Kuljettanut lankaa kuin ajatusta pyörittänyt sormilta puikoille sitä joka eniten vetää, uskaltamatta ja uskotta, että minusta löytyisi se, sitä. Uskaltamatta aloittaa, kuistilta porstuaan, porstuasta keittiöön. Katetun pöydän ääreen, töihin.

[Sitä samaa kirkasta löytyy joka puolelta, saa minut muistamaan aiempaa keskustelua kaunokirjallisuuden käsitteen elastisuudesta, siitä mitä kenties on tuleva.]

torstaina, joulukuuta 28, 2006

Kuorella seisten

pehmeä äänesi kun eroamme, odotan

maa joustaa jalkojen alla, seison kuorella
mukulakivetty kilpi jonka alla eletään arkiaamuja ja
päältä ajetaan pyhäyön viimeinen vuoro

kun en enää odota vaan olen sisällä ja liikun
joku nauraa vasten lasia ja mietin vieläköhän huomenna
muistaa

nousen noustuani
vaunusta mäkeen ja haluan kuulla
odotan että askeleet
jäävät pois, vaihtavat suuntaa, vaimenevat
enää selkäni takana ei kulje ketään

paitsi uni, ohuena
kulkee selkäni takana
huonoa unta
liian ohutta levättäväksi
heikkoa muistaa ja palata

tiistaina, joulukuuta 26, 2006

Kuuntelen



kuinka se soi

maanantaina, joulukuuta 25, 2006

Joulupuuroa

Kävelevät rinnan, tuossa. Jäinen tie
ei katoa alta vaan pimeää puistoa, tietä
roikkuvat valojen kellot ja kesä
pyörivän muodon toisella kaarella
krokettipallo, paljaat olat ruohoa syövä koira hihnassa
ja soitin mikä, kysyy? "Rainstick." ja se toinen,
nurmella tiimalasirumpu joskus tomaatteja yleisöstä

Asiat ovat erisuuria kokemukset määrättömiä, vihta
esimerkiksi elokuun koivusta pääskyset
painavat puhelinlankaa hymyyn
joku itki bussissa surun pikkukiviä sateen syömä tie
Jäinen, tuttu. Puisto pysyy ja me luotamme eri ajassa kuin kaislat kasvavat
pimeästä pinnasta huoli on tänään toinen tai sitä ei ole

lauantaina, joulukuuta 23, 2006

nukku vana

hehkulamppujen sade ohentaa pintaa jonka läpi ajatusten virta

huone on niin kuin sinä olet
läpikotaisin
nukahtaessasi unessa
nähdäksesi valossa
nukkuvan kasvot

perjantaina, joulukuuta 22, 2006

Joulurauhaa

enter no

enter no(silence is the blood whose flesh
is singing)silence:but unsinging. In
spectral such hugest how hush,one

dead leaf stirring makes a crash

-far away(as far as alive)lies
april;and i breathe-move-and-seem some
perpetually roaming whylessness-

autumn has gone:will winter never come?

o come,terrible anonymity;enfold
phantom me with the murdering minus of cold
-open this ghost with millionary knives of wind-
scatter his nothing all over what angry skies and

gently
(very whiteness:absolute peace,
never imaginable mystery)
descend

Hiljan minut esiteltiin E.E. Cummingsille, kovakantinen käsipäivää, hihittelin. Raitiovaunussa, vihreä kirja sylissä löysin uutta uudelleen ja palautin hymyn ikkunaruudulle.

Kiitos sinulle tuttu tai tuntematon, olet tehnyt vuoteni.
Ole rauhassa, voimaannu, pian alkaa uusi.

torstaina, joulukuuta 21, 2006

Sysi söi sissin yössä

Sysin vai sysein huominen, mietin vasta myöhemmin
kun olen jo liukastunut ja punaiseni helma helähtänyt
keltaistasi vasten. Keskellä katua halaamme, kielto ja
huomio, joulu ja pääsiäinen, pimeän polun päätteeksi.

Sysin,
vuoden pisin
pimeä.

Valosta ja ystävyydestä vuoden pituisesta ihmeestä.

Ahi

joulu menee hartioihin palleaan ja leukoihin
joulu menee nopeasti ohi hitaasti
ja syvään hengittäen

maanantaina, joulukuuta 18, 2006

Sentin saumavaralla

käännä oikeat
puolet vastakkain ilon
selkä surua vasten ja kiinnitä suoralla

sunnuntaina, joulukuuta 17, 2006

Katu ajonne sejohtaa

Ihmisenpojan anturat huitovat ilmaa, se ynisee pian
se itkee ja sen itku on avain ja sen pienet sormet
tiukasti surun hakaset ovat muutenkin löystyneet

Haluaisin vastata kysymykseesi jotakin muuta ja kertoa
kuinka kaunis olet ja oletko jo huomannut mutta seinät
tuovat sinut ja kaiken
liian lähelle

--

Kevät on laitettu kaapin päälle odottamaan
ja kun löydän vasemman jalkani kävelen
kotiin katua jonne se johtaa

perjantaina, joulukuuta 15, 2006

Tanpereen junaan

Olen lähdössä ja toivon löytäväni pitsialushameen. Tiedän liikkeen jossa moinen aarre saattaa minua odottaa, toisessa kaupungissa. Huomenna ylitän kosken ja jatkan katua ylöspäin Hämeessä, kirjastolta käännyn vasempaan.

Omistajanaisella on hämmentävän kova ääni ja päällehyökyvä myymisen into, mutta liike täynnä aarteita menneiltä vuosikymmeniltä siinä määrin, että niitä hypistellessä korvat saavat luvan soida ja kestää.

En pääse illan kumpiinkaan pikkujouluihin, mutta menkää te ja jakakaa hymyt, glögi ja piparkakkutalo.

Halauksis!

keskiviikkona, joulukuuta 13, 2006

Liikkuvaa pysymistä

Sade näppäilee liikkuvaa lasia joka heijastaa mielikuvasi ohiajetusta maisemasta
Auto on ylittänyt jonkin rajan saapuessaan, muistisi ei yllä siihen osaan kaupunkia josta on joskus ohimennen kuullut puhuttavan nimellä tämän numeron yhteydessä Ajatukset menosuuntaan istut laukkusi viereen ja unohdut Kun asiat ovat hyvin ja hymysi lempeä näin saattaa käydä Yleensä asiat ovat kun olet liikkunut turkoosin sisässä hengittänyt höyryä kävellyt tasatahtiin ehkä tullut ymmärretyksi Silloin saattaa käydä niin että päätepysäkki ja mitä siitä seuraa unohtuvat hetkeksi seuraavat seitsemän ja puoli tuntia joina pääsi sisään ahdetaan pala maailmaa joka on pakollinen ja vain siksi hyväksyttävä

**
Aamuun herätään unihiekat kurkussa yöpilvien kuiva pumpuli syvällä poskionteloissa kannetaan flunssa unesta valveeseen särkevin hartioin Kissa tekee pesää paperikaappiin ja olet myöhässä kaikesta sovitusta

tiistaina, joulukuuta 12, 2006

Kirjakaupassa, itsekseen

Naisen suu on napsunut jonossa takanani, närkähdyksiä. Minä en ole matkustanut niin kauas, että tietäisin olisiko se jossain päin otettu tervehdyksen eleenä. Hengitän syvään. Vielä on kirjan saanut pakettiin ennen joulukiireitä, eivätkä miehet edelläni, yksikään, ole osannut valita minkä väriseen paperiin. Hermostunut naurahdus, silmien liike, ihan sama, se on hyvä, juu. Ovatko miehet värisokeita, neljä ei riitä otokseksi. Tummansininen, harmaa, tummansininen, musta villakangas-selkä ei osaa sanoa. Minä olen myöhässä ja hengitän.

Oleminen on sisäänpäin. Mietin miksi minua luullaan, kenen siskoksi tai tyttäreksi. Ruosteenpunaisessa vakosamettisessa essumekossa on napit selän mitalta. Lastentarhaopettajan mekko. Mietin valokuvia joissa on pyöristetyt kulmat ja kynnen alla ääntäpitävä pinta. Mekossa on taskut ja olkaimet, toisen taskuista laitaan kiinnitetty raksupinni. Kuljen kädet näissä taskuissa. Pyöristetyt kulmat ja ruskean eri sävyjä. Froteekypäriä hiekkalaatikolla. On ollut alkukevät, äiti on kaunis. Minulla olisi yhdeksän vuotias tytär tai poika, jos. Olen äitiä vanhempi. Kuvassa olemme neljän ja kahden, nuorempi on sisko. Minun jälkeeni ei tule ketään. Voiko sellaista asiaa päättää. Olenko haaveillut mitkä piirteistäni kasvaisivat esiin ihmisen syntymästä. Voiko sellaista päättää.

Nainen on kysynyt onko tässä kassa kassalta, seissyt kassajonossa kassa-kyltin alla. On niellyt viimeisen närkähdyksen koska olen helppo ja nopea, enkä esitä kysymyksiä. Katto on korkealla. Kirjoja on pinottu esille, turhimmat etummaisiksi, runot viimeisessä rivissä ennen lepotuoleja. Mutta se riippuu tietysti mistä kohdasta katsoo.

Olen olemassa ja hengitän. Yritän miettiä mitä vielä toivoisin, eikä se tule. Onko se, sitä ei ole. Tarkoittaako se, kaikki on tässä. Lakatakseen jonain päivänä olemasta. Olen ollut äitini ikäinen. Tänään tunnen itseni vanhemmaksi.

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Pimeästä

Pimeässä asiatkin ovat. Pimeässä. Pimeästä, pimeään. Pimiö. Pim. Tsirptsirp, vastaan ystävän viestiin, kanarianlintuna mietin hiljaisia tyttöjä, jotka eivät tunne mitään. Olenhan itsekin sitä lajia, toisinaan ja toisinaan kohotan kulmia ja kuvittelen kulkevani varpaillani, koska tunnetta on kukkuroiksi asti. Pimiä, pohjoisen etelän haalean vaalea kanarianlintu. Tsirp.

Kärsivällisyyteni on kasvanut. Tai sitten en jaksa kiukutella itsekseni. Kerta toisensa jälkeen saan ompelukoneen jumittavan alus (vai alu?) -langan nyhdettyä selväksi ja koneen neulan juoksemaan saumavaraan violettia lankaa, niin kuin se on tehnyt jo joskus ennen syntymääni. Vanha kunnon hupsvarna.

Sanani ovat kadoksissa, ja yritän suoda sen itselleni. Tämä kaikki on sitä, jokainen sijamuotorenkutus ja turhan jutina, töktöktöksähtelevä päivänkulun kuvaus, yritystä lempeyteen. Ehkä pian halaan teidät kaikki.

Liikuttamatta pimeää

miten eivät tunne mitään

makaavat hiljaa vierellä hiljaiset
tytöt eivät tunne mitään tietysti
lämmön hengityksen ja kyljen kuopan
tietysti rinnakkain eivät voisi
muutakaan pimeässä pimeää liikuttamatta
omasta halusta makaavat varoen tuntematta

jos vesi nousisi silmiin
polttaisi silmännurkat karrelle miten
absurdi ajatus sinähän halusit miten yhtäkkiä et
enää tiedä kenen kehossa makaat hiljaa varoen
koskettamasta vierasta koskettamasta lakanaa
peittoihoa mitään sinussa sisällä jokin helähtää
rikki

Ruskon jälkeen

pyyhityt sormenpäät, poisnypityt sanat
pelkään loukkaavani tahoja joita en näe en kuule en tiedä olevankaan
hetki sitten tai huomenna sanat
jotka jätän kirjoittamatta
mikä minuun on juurruttanut tämän pelon olla olematta olemassa
muuta kuin täydellisen hyväksynnän kautta

sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006

Su'nunnun

Siivosin pahaksi ärtynyttä paperiylimäärää ja löysin lappusen syksyltä. Toisella puolella jostakin tuhansista neuleblogeista printattu pipo-ohje ja toisella seuraava käsinsudittu, otsikolla (huuh ja hä?) "oksainen ilta".

hikoiluttaa, ja kellot kiertävät pois rytmin (mukaisesta) suunnasta
aika ja sydän eivät lyö
molemmat juoksevat, pää käy
raskaaksi, sänky painuu ja kieli
suussa
[sisennys] on valtava

(ks. Proust Combray) huoneen ääriviivat muodostumattomina pimeä keinuttaa
kaikesta perspektiivin tai niin kuin
sen valossa ymmärrämme --

En muista hetkestä jolloin tuo on tahtonut ulos, mutta jokin siinä on itseinnostuksellisen liikuttavaa. Syksy on täynnä vastaavanlaisia pärskäytyksiä paperinpalasille, luentokuvauksia, yms erilaisia muotokuvaharjoitelmia kirjoittaen.

**
Sisko kävi tänään leipomassa joululimppuja pakkaseen. Valmiit höyryävät limput voideltiin siirappivedellä, joka sai toisen erän muistuttamaan erehdyttävästi tuoreita lehmän liukumiinoja. Limppulit olivat paisuneet pellillä muodostaan paiston aikana. Mitä siihen sitten sanoa, taikina oli tänään sillä tuulella. Ihanalta leipä silti maistui. Omaan joulupöytään sulatan ilolla puolikkaan läjän, syö ken uskoo ja uskaltaa.

Itse pinnistin jouluvalot seinänharjalle (minulla on sellainenkin) ja laitoin pinaattilasagnea. Tämä pimeys vaati molempia, valoa ja ruokaseuraa, tullakseen edes hetkellisesti nujerretuksi. Ylisylikissa pakottaa näppäilyn yksikätiseksi.

Taidan siirtyä sängylle lukemaan loppuun ahdistavan mutta komeasti kirjoitetun Vartioni, ehkä myöhemmin päätyä näkemään unia niin kuin kaikki naiset.

lauantaina, joulukuuta 09, 2006

343

valo ei piirrä päivän kaarta
pimeä saa unohtamaan ilmansuunnat
en näe sinua jaksa kurkottaa tähtiä

sokean yhdeksäntenä iltana
tunnemme yksinäisyyttä
kun vierailemme toistemme unissa

yömme
nukumme
huonosti

perjantaina, joulukuuta 08, 2006

Följande morgon

Unessa olen matkalla, ilman lippua, repussa villapaita ja eväsleivät. Jännittyneenä ilman suunnitelmaa ja rahatta kuljen päättömästi lentokenttää ja lopulta vieraan kaupungin ahtaita katuja. 350 bhatin huone on kaakeloitu, leikkaushuoneen steriili, seinällä suljettu flat screen ja sängyn vieressä kiiltäväksi hangattu pisoaari. Joku tietää kertoa, ettei tähän hintaan kuulu englanninkieliset kanavat. Lentokenttäbussissa olen törmännyt tuttuihin kasvoihin vuosien takaa, olemme vältelleet matkakohteiden paljastamista siinä uskossa, että sen mukana lipsuisi jotain muutakin tietoa meistä, jotakin peruuttamatonta. Herään ennen kuin pääsen savusumuisesta kaupungista hiljaisille rannoille.

Ystävät matkustavat jo tai suunnittelevat pian matkustavansa. Ehkä pitäisi lakata lukemasta matkapäiväkirjoja, toivottaa lopuille hyvää matkaa viestin päästä, päästää irti päättömästä ja ripustaa jouluvalot.

Kahdeksas joulukuuta, siihen on kolme senttiä.

torstaina, joulukuuta 07, 2006

Adventtiunia

Joulukuun seitsemänteen on kahdeksan senttiä, myöhäinen adventtikynttilä palaa liian hitaasti. Muistan kuinka äiti ei pitänyt valkoisista punaisin sydämin ja vihrein havuin koristelluista joulukalentereista, enkä minäkään pitänyt, koska äitikään ei. Asfaltoidussa illassa kotimatkalla poiketun Siwan kassalla, jossain tyttökynttilöiden (en tiedä..), muumilakanoiden ja kylpyhuonemattojen seassa pahvilaatikon nurkassa nökötti muutama opittu inhokki. Ja näytti jotenkin sympaattisilta. Siwallettua product placementiä turhakkeilla tukkoon ahdetussa lähikaupassa. Vaan en siinä reilunkaupanbaananit ja saarioisten lanttulaatikko sylissä enää osannutkaan inhota vaikka äiti seisoi mielen takana jonossa ja nyrpisti.

Joulukuun ensimmäisen sydämen pyöreä kaari katoaa pehmeänä valona, odotus sulaa.

Pohdin matkan mahdollisuutta. Miltä liian kuuma hiekka tuntuu paljaan jalan alla. Miltä turkoosi tuoksuu. Miltä tuntuu nukahtaa iltapäivän venyttämään lämpimään varjoon, herätä, käydä uimassa, syödä lämmössä kypsyneitä vieraita hedelmiä. Nuuskia aurinkoihoa.

det här är drömmen om semester
himlen den är ännu blå
bästergöken gal i väster
kom gärna hit och hälsa på

i horisonten seglar båtar
vi seglar längre bort ändå
radion spelar en av våra låtar
och jag kan svära på

att det här är nog så nära
himlen som vi kommer nå

vi har stängt fabriken
åkt så långt som det kan gå..


- BKO, Semester

keskiviikkona, joulukuuta 06, 2006

Omakuva

Uni valelee kasvot viileällä maidolla
ja kun heräät on lepo painunut poskille
ja otsa on sileä aamua vasten

Katseen perällä yö pakenee
silmien tummassa sen selkäpuoli
loisteputkivaloon
kirkastuvat omat värisi harmaa, vihreä

Tummat puolikuut
valveen vuorovesivahdit kyynelkanavien rannoilla
ovat unen graniitin hiomina
taas hieman himmenneet

Hiukset kasvavat otsalta kohti kattoa, laineet
edellisen päivän letin purkurankaa
Ja hymy on vasta tunne
alkavaan päivään syntyvä
tuttu ilme

[4.12.]

tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Laulu tuvassa hyvä

Kätesi ovat auki
musiikille
kun istut
kuunnellen

Sävel säveleltä purkautuu kappaleen helma

Kämmen sylissä
levollinen
ilmeesi kun katselet
kuultavaa maailmaa
läpikuunneltuja kuvia

maanantaina, joulukuuta 04, 2006

mi(i)nusta peili ja passit, kom ja vatu

ottaisin umlautin mustana, kiitos poikittain viivakoodi lukijaan
ennenenennönnönönön ja äitä meillä ei ole ollenkaan, laitetaan tilaukseen ehtiikö
viikolle viisikymmentä kaksi plusmiinus lomalle pääseekö sitä tästä
ommoo ottaisin maidolla, kiitos

kiipeän päivään takaperin silmät kiinni valoa 6,2 h loput pimeänä, maksetaan netto
promillen tarkkuudella kevät tulossa emme hyvitä alle 7 euron sanokaa
nyt ja avatkaa silmät
huomenna
valossa kaikki
skandit vilkkuvin pistein
pelkkaeae paeivaenpaistetta, blink

lauantaina, joulukuuta 02, 2006

Ole vielä

Ihmiset ovat
ja katsovat säkeitä
sinkoavat päistään
säikeitä

Jokaisella on runo luettavaksi
Ajatus ja siitä jotain sanottavaa

Miksi muuten istumme tässä ja juomme
0,4 l annoksina itsemme enemmän kumaraan

Miksi muuten kehomme näyttää
minne mielemme
minne mielimme

Ehdottomasti jos kysytään
ehdottomasti, vastaan, tarvitaan
kuningasta
joka tuo sateen

ei sellaista

ole

vielä

nähty

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Merkit yksiä

Ajatus nyrjähtää, niska

Sydän on suurempi kuin
sydän on yhtä suuri

Merkityksessä sydän on
pienempi kuin ja kolme

Kahden ihmisen yhteinen
yhden ihmisen yhtä suuri

torstaina, marraskuuta 30, 2006

Tiskatessa

tiskatessa asiat
tiskatessa astiat kirkastuvat
tavat tekoihin johtavat

tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Black Peteä pitkin kotiin

Raitiovaunun takaosassa seisten olen näkevinäni kuinka raiteiden välinen suikale asfalttia kiiltää ja ohenee venyessään pituutta. Muisto maistaa saman nauhan, joka värjäsi kielen ja huulet vuonna 1990, sitä ostettiin jäähallilta välitunnilla ja kuorittiin oranssista paperista. Jäähallin kahvion televisiosta seurattiin tekstitv:stä montako öljysäiliötä roihusi pommitusten jäljiltä edellisen tunnin aikana tapahtuneiden ilmahyökkäysten seurauksena, lähi-idän öljysota saippuasarjana.

Vaunusta kadulle, katua ylös, katse ylös viidenteen, jossa valot vielä palavat, ystävän erkkerissä ryöppyää kärsimyskukkaköynnös. Toivotan hiljaa hyvää yötä kaikille neljälle eläimelle.

Olo on yksinäinen, niin kuin aina jäädessä ja lähtiessä. En pysty palauttamaan kuuman hiekan tuntua mieleeni, en sen meren tuoksua, jonka horisonttiin en ole koskaan katsonut. Olo on yksinäinen, niin kuin aina pimeässä illassa, väsyneenä, mutta vain kotiovelle asti - kurkur-konkretia hälventää epämääräisen rakkaudettomuuden tunteen. Minulla on mitä antaa ja kenelle.

Ehkä huomenna kirjoitan runon, enkä vain lue.

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Maanantaiaamussa tuulet

Ikäänkuin tähän kohtaan syksyä jäisi jokin
merkki, eiliseen iltaan hiirenkorvalle käännetty sivu

Olin halunnut, katsoin
sinä tanssit hiukset silmillä

Tästä eteenpäin kaikki on kirjoitettava
ilman huomisen turvaa

Muistettava että minäkin tanssin
aukaistuin hiuksin ilman hävittävää

On kadotettava kasvot
joilta on lukenut kirjoittamansa

Aukaistava silmänsä
luottaen näkemäänsä

perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Mitä se miettii kun se ei mieti mitään

Sumu kulkee hiljaisin helmoin kaupungilla
sateen muusana
minä sitä mietin kun on enää yksi mäki
ja ilta niin leuto ettei lapasia

Karpalomehua yhden suhde neljään ja
kaikki on hyvin pian
unessa näen tai olen näkemättä

Viikon viimeinen perjantai

Pyysaloa metrossa kylki menosuuntaan
ja hymy kyljen mukana tuossa
mihin rullaportaat katoavat
on kaivettu nenäliinaa, kadotettu leffalippu
eikä sen selkä kerro minkä kuvan jälkeen on kulkenut avopäin kotiin
vilustuttanut itsensä

Ja päivä kuluu ja ajatukset vaihtuvat toisiin
ja tulee ilta

Niin sinä vierailet minussa
samankaltaisena kuin sattuma
joka ei koske enää

Koputat puhelimen ruutuun ja kuulostat tutulta
Tietysti on hetkiä jolloin mietin mihin käteni laittaisin
Mutta sinä tunnet minut ja minä muistan jokaisen arpesi

Sanat sinä lopulta unohdat
takintaskuun ja minä ajattelen että taskusi saa vihdoin käyttöä
sillä kuin jäniksinä ne tekevät matkaa
etelään niin kuin sinä

Laukku olalla pitkä mies

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

En España nadie come pepino

serotoniini,
se roto, rikki, nii-in.

armas marras
saamar in treinta días de mierda

me está matando - y nada.
andando, voy
niin kuin aina
es siempre
este jodido noviembre

vie valon silmistä, cómo?
me quita el sueño
y así me deja
sola en la noche de treinta días, siega
y muda por palabras
sanoisin,
jos voisin

Joku kuiskaa lauseen

persimonin lihassa kasvaa kukka

persimonin lihassa kasvaa kukka ja katso
pehmeät makeat toiveita tihkuvat
kuinka ne tippuvat veitsen terältä
lehdet kulhoon

miten ihana leikki
poimia
ja laskea
poimia ja uudelleen, uudelleen, uudelleen
laskea ja
pellonlaitaan kylvää rakkaudet ja niiden välit

tippuvat terältä lehdet kuinka
katso kuinka rakastaa ja sitten taas ei

ei

vuoltuina

luovuttuina

tippuvat sakarat kruunun

ja minä olen marras ja kaadan jugurtin

tiistaina, marraskuuta 21, 2006

Helmiä kuista

rikkoa peili
poimia helmet kuista
nähdä muutakin kuin itsensä

poimia peili
rikkoa kuiset helmet
muuttaa itsensä ja nähdä

muuttaa peili
nähdä poimia helmet
rikkoa (i)kuinen itse


**
á la-lal-lal-laa hurhur

Helmikuista

niin kuin pitäisi katsoa, niin kuin voisi
minä yritän

ohi käännetyn
selän läpi suljetut
silmät riisua ajatuksista

hyvin usein käy niin kuin usein toivotaan käyvän
katseen eteen kasvaa silmille suomut verkkokalvolle seitinohut seinä
ja kun sitten yritän kiertää
sen etsiä kulmien kaarilta, huulten juurilta
niin löydän itseni keskeltä helmikuista venetsiaa

ja kaikki on vailla sitä mitä kaikki ovat vailla

ja keskustelu on pelkkiä vääristyneitä virneitä juopunutta naurua ja katseita
vailla muuta kohdetta kuin kaaoksen yllä helisevä kattukruunu

niin kuin voisi minä yritän
nähdä sinut

maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Eräästä runosta jonka luin, eräästä kuvasta jonka katsoin

I knew you were a sentimentalist, Rick.

Kissan unen lämpö rinnan päällä. Lentoja Lissaboniin.

Aikaisemmin sunnuntainen kotipuisto, sumun pysäyttämä. Etäällä soivat kirkonkellot, etäänpänä viran puolesta sireenit. Ajatus eksistentialismille, luento on ollut yksi syksyn kirkkaimmista. Seison ja mietin kaivaako kamera laukusta. Jätän kaivamatta, ei tarvitse tehdä mitään. Tämä kuva on minulle.

Tassu kurkottaa unen läpi kaulalle, antura painaa iholle kuuman jäljen. Mietin mikä kaupunki olisi minun Pariisini. Jos vihdoin lentäisin helmikuiseen Venetsiaan. Toisina hetkinä se on niin selvää, elämäni näin, parittomana lukuna. Omana lukunaan. Ja silti rakkaus, niin kuin napoleonin atomit, kuinka se kiertää minunkin kauttani, sumuisina sunnuntai-iltoina. Saa minut hetkeksi päästämään irti ajatuksesta etten koskaan olisi oikeasti, ettei minua oltaisi.

Helsinki tai Casablanca. Ensimmäinen tai viimeinen.
Ismi, johon uskoa?

lauantaina, marraskuuta 18, 2006

Firman

Otetaan neljästäkymmenestä kuuteenkymmentä punaista kravattia, varioiduin kuosein.

Otetaan pashminaa, strassia, lasihelmeä, huulipunaa, lakattuja kynsiä.

Jotakin punaista.

Laitetaan pikkumustaa, taikuri, istumajärjestys, punaviini, punaista lihaa, piparkakkuparfé. Kahvi, tee, punssi ja konjakki.

Oikein ajoitettuja nauruja.

Otetaan rennompi asento, lipsutaan työasioihin, huudellaan viereisiin pöytiin. Taputetaan olalle ja toimistusjohtajan joululaulutulkinnalle.

.. Vi-vill-ha-Le-fa-på-bordet! Vi-vill-ha-- ..

Otetaan lisää ja kaverille kans, otetaan kaikille hyville jätkille.

Taitellaan drinkkilippuorigameja, kuunnellaan korostuneen kiinnostuneesti pöytäseuralaisen työhistoriaa. Käydään tupakalla. Lisätään huulipunaa. Tilitetään madalletuin äänin. Tilitetään naistenvessassa. Tilitetään naulakoilla. Otetaan. Käydään tupakalla. Lisätään huulipunaa. Tilitetään.

Keskitytään katseen kohdistamiseen, lipsutaan kaula-aukosta, tanssitaan. Otetaan taas, viimeinen lippu. Pahoitetaan humalainen mieli. Väsytään juttuihin. Jatketaan jatkoille. Odotetaan että joku maksaa. Väsytään enemmän jos ei humalluta. Odotetaan narikkajonossa. Odotetaan taksia. Odotetaan aamuista oloa. Nukahdetaan harjaamatta hampaita.

--

Aamulla voidaan herätä olon vierestä, todeta vessan peilistä pään vaihtuneen narikkajonossa edellä huojuneen harakahtavan ilmestyksen kanssa, olla hiljaa vaan.
Ihan hiljaa vaan.

torstaina, marraskuuta 16, 2006

Tämä kaikki näyttää

marraskuun neljästoista tänä tai toissa vuonna
asematunnelin kioskilla jonotetaan tuttuja juttuja
jono venyy ja kangertelee edellä asioivan puhe
seuralainen tartuttaa poissaoloa
kato miehiä pitää vähän komentaa, tiedäthänsä.. puuroinen ääni ja vastaus heleä
ja vielä muuta? ...lasku.. terästäytyy mies
hetki menee vielä jono venyy huokailee
anna nyt se -- paa nyt se pois -- etsä tartte enempää
paaksäne saaksmä jonkun kassin kiitti hei kiitti ja hyvää --

pullokaapilla puoliksi karkkihyllyn takana
harmaa univormu vanuu tummahiuksinen nuori. mies kulmiltaan kalpea
tyyppiä lost ja atooppinen iho
ärtynyt pahaksi silmien ympärillä väsynyt poika
väärässä paikassa
kuka välittää mitä ja miksi

tämä kaikki näyttää tältä

marraskuun viidestoista tänä vuonna tai toissa
raitiovaununkuljettaja nuori. mies kulmiltaan kalpea
väsynyt katse vihollista odottava seuraavaa pysäkkiä poistettavaa häiriötekijää
vaunun tunnelma on perus
asettua joukkoliikenneasiakkaaksi vapaalle istumapaikalle ja olla hiljaa poissa
hakaniemessä kutsutaan vartijat hakaniemessä
haisee virtsa ja kuljettajan posket ja silmät ovat punaiset
..kivaa, tää on niin kivaa... nuori mies on hajoamaisillaan kuka
välittää mitä
ja miksi tämä kaikki

näyttää tältä

tiistaina, marraskuuta 14, 2006

Toinen oli Jussi

Joku on pakannut ikkunan raidaksi verhon alalaitaan,
ränni puhuu omiaan säästä.
Näitä aamuja.
Heräävät kartta käsissään, itsepiirretty kuva maailmasta.
Selän ääriviivat matkittu paperin läpi, sinnepäin.
Lähdössä ollaan, mutta ei ihan vielä.
Ei ihan vielä, kuiskaa toinen. Ei, ei ihan.
Ollaan tässä, viivytään perillä vielä hetki.

Schtöppöset!


Niistä tulikin, niistä tulikin!

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

runotyttö ovuloi

pian olen kulunut kuun kahdeksan puolikasta
olen ollut ilman ihoasi
neljä täyttä kuuta vailla sanoja

mahdatko vielä muistaa kuinka silloin poimin
korini täyteen sylini sanoja koko
olkavartesi matkalta

sinä et sitten palannut siltä
matkaltasi
hartiasi eivät

ne eivät olleet ne samat
joita pitkin luin sinulle ääneen
muistatko, lapaluiden yli luin ja korjasin talteen

kaiken mitä sinulla oli minulle sanottavaa
korjasin talteen ihojen välisen keskustelun
ja tauot

huokauksina tottakai

ja vielä kun posti kulki ja uskalsin odottaa
luin samat aallot käsialasta jolla kirjoitit ja kerroit kaiken
mitä sinulla oli minulle sanottavaa

kuorissa tuoksui suolainen tuuli
niin voimakas että se tarttui sormiin
kostutti hiukset

ja kiharsi

niin kuin olisin itse kävellyt vierasta rantaa
lahkeet käärittyinä puoleen sääreen
niin kuin en koskaan kotona

olen kiertänyt neljä kuuta
kiertänyt hiukseni simpukaksi korvalle
kuunnellut kahdeksan puolikasta

mutta sinun matkasi on toinen
sanasi minulle lopussa, tai muste
kuivaa kuin lahkeet

vieraat, käärityt

perjantaina, marraskuuta 10, 2006

Jonoa leivostiskillä

Eilen

äidillä oli vapaapäivä ja
lasivitriinissä, lapsen silmien korkeudella odottamassa
sokerikudusta kasvanut rivi pikkuprinssejä.

Valkosuklaasammakosta syödään
ensimmäiseksi pää, sitten reidet lopuksi
jätetään keskivartalo
sulamaan kiinni kitalakeen.

Elokuvassa
en erota aitoa kirsikkapuun oksaa sokerileivotusta
en kengänsolkea suklaanapista
mutta tiedän jo mitä minun tekee mieli.

torstaina, marraskuuta 09, 2006

kirjo iita

kirjoita siihen vaikka ynnä muuta kirjoita
pamukin lumi ja turkin tilanne kirjoita sileäkasvoiset
demokraatit sinipunavalkolippuineen tähtisateeseen
täydellisine hampaineen karjumaan ja kirkumaan
poliitikon voittoa politiikasta kirjoita piparminttupastilli
skeittihallin kävijämäärätilasto kirjoita
vanhasen avustajan parturoitu look ja terässangat
kirjoita mielipide kirjoita niistä
epäuskottavista kasvoista joilla optiot lunastettiin kirjoita sade
ja syysmyrsky ja lainehtiva kaupunki ja esplanadin putkiremontti ja kirjoita
edes yksi niistä väitteistä joka ajaa asiaa kuin karjaa väärästä haasta kirjoita
obituaari hankeen nukahtaneelle älä kirjoita
yksinäisestä vanhuksesta pissanhajuisessa yksiössään unohdettuna
käy vie kuuntele ota kädestä kirjoita ihan mistä vaan

Jokainen esine on

pimeässä huomiot ovat
kiinni konventioissa
huoneen kaksikymmentäneljä tuntia
ohuessa valossa

jokainen esine on
tunnistettavissa toiseksi
vaikka ilmeillä ei ole kaikuja
pimeässä

vain vähää valoa viikko
viikolta peilaavat kasvit
kuinka ne katsovat
kituliaasti kasvattavat
minusta ehjää ihmistä


**
ja soo-soo sanoo runoilijan sormi jokaisesta
ehjästä ihmisestä
valosta ohuesta
pimeästä

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006

Sitten olisi

Mitä sitten olisi?
Vastaus viipyy.
Tyhjää, vastaat, kasvot käännettyinä ikkunaa kohti.
Näkymä on pysähtynyt harmaaseen keskipäivään.
Sisäpihan mustat puunrunkojen torsot, monesko kerros tämä on, jäätyneiden oksien takana vastapäisen talon kolme kertaa kaksi ikkunaa.
Kaksi kertaa viisikymmentäkaksi miinus kesälomat.
Montako ruutua se tekee, onko sillä väliä, ajatus. Koottava ajatus.
Portaissa on hengästynyt, aina hengästyy. Neljäs tai viides tämän täytyy olla.
Rapussa tervehdit vastaantulevat asukkaat kuin naapurit ikään.
Hei. Hymy. Ohitus. Hei. Hymy. Ohitus.

Otteen irrotessa, tyhjää. Olisi enemmän yksin kuin nyt.
Voisiko olla vapaampi myös, yrittää.
Tietenkin. Tietenkin voisi, mutta ei sinulla ole aseenkantolupaa. Ei, ei mitään.
Kyyneleet puskevat väkisin kanavia ylös, kastelevat ripset, sotkevat aamulla pestyt silmälasit.
Sinisen huoneen kyyneleet, et pysty käsittämään miten tätä jaksaa työkseen.
Ei. Lopulta istut vaan. Näpläät hameen peilikoristeita puolikkaiksi.
Kaikkeen ei. Sinun kohdallani. Tänään.
Ihan kuin näkisin tässä jotain luvatonta, sanoo.
On luvatonta vaatia itselleen, uskoa (o)saavansa siinä missä naapurikin.
Niin. Tänään on.
Seuraavalla viikolla sitten, ensi kerralla. Kun nouset portaat. Hei. Hymy. Ohitus. Ja niin edelleen.

tiistaina, marraskuuta 07, 2006

Viimeinen nukuttu uni

Erika. Vartio makaa lattialle nukahtaneena, rouva Pyy. Asunto on rauhallinen, aamu kajastaa punaisena pakkaspilvien helmoissa. Marras on vaimentanut lumella kadut ja villasukilla lattiat. Yläkerrassa aivastetaan kolme kertaa terävästi, tänäkin aamuna. Rouvan aamurituaaleihin kuuluu ilmeisesti nenän työntäminen jauhopurkkiin tai sitten hänenkin kissallansa on liian hienojakoista hiekkaa laatikossa.

Mutta Erika. Ajan äidin kanssa ruskean Ladan kyydissä ympäri Tallinnaa, olemme löytäneet torin ja nyt perheyrityksenä ajettu ladataksi tekee parhaansa eksyttääkseen meidät matkalla takaisin keskustaan. Toisella kierroksella, kun olemme kääntyneet samalta pihalta valtatielle, hermostun. Taon etupenkin istuinta kämmennellä, ääni kohoaa tahtomattani, kuuntelen kuinka suuni puhuu espanjaksi ohjeita naiselle joka ei ole ymmärtävinään, mutta hymyilee kovasti pahoillaan. Koko summa on maksettava kun kolmannen kierroksen päätteeksi kapuamme ulos saman puutalon pihassa. Tärisen, vaikka on lämmin päivä. Äiti on pysynyt rauhallisena, ei hermostu mistään mitä sanon, ja sanon paljon. Koko ajan. En voi käsittää miksi paluu on pitänyt varata aamuyölle kello kolmen lauttaan, missä olet kuvitellut meidän viettävän viimeiset pitkät väsyneet tunnit kun mikään paikka ei enää ole auki? En saa vastausta, äiti haluaa ostaa vappuilmapallon. Valintaa tehdessä hän kertoo jutusta Kauppalehdessä, jossa mies on repinyt kahtia Politkovskajan kirjan, siitä hän on sen tiennyt, että ovat eronneet. Mies Erikasta. Sekö hänen nimensä oli.

Puhelimen kello soi, luuri räpiköi mahallaan laminaatilla Vartion vieressä. Kissa kiipeää pyörein tassuin vatsan päälle, puskee leukaa, heräähän.

maanantaina, marraskuuta 06, 2006

La pluma sobre su hombro

Herään kasvot tuulen suuntaan, sänky on vaihtanut paikkaa.
Herään valkoiseen maahan, jossa ruusunmarjat ovat punaisia kyyneleitä, niin kuin usein on, huonoissa käännöksissä tai runotytön yliposeeraavissa pöytälaatikkomuistiinpanoissa. Omissani.
Edellispäivänä on arkikyyhkynen pyrähtänyt jäiseltä kadulta ikkunalaudalle, lähettänyt harmaan sulan alas eteeni katuun, ohitettavaksi.
Sitä edellisenä päivänä olen lukenut runoa herra Plumesta, herra höyhenestä joka nukahtaa aina vaan, uudestaan, ja nukkuu lopulta teloituksensa läpi, ehkä. Sitä en ole lukenut, koska sitä ei ole kirjoitettu. Yhdessä olemme alasluoduin katsein virnuilleet runon mustalle huumorille, virkistyneet.
Saappaan ohittama sulka on saanut merkityksiä yhteydestä. Ne ovat turhankin selviä tähän kirjattaviksi, ottaen huomioon kuristavan itsekriittisyyteni, tai vapauden jota en nosta hyllyltä.
Ja nukahtaa jälleen, on Michaux kirjoittanut. Siinä se. Jutun ydin on tässä. Saappaani astuu katuun askeleen kauempana.

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006

Mondeenia kalakeittoa

Sunnuntaiuni, niin kuin kalakeitto, on sakeaa makeaa. Herään päiväunilta kun isä soittaa, on jo puolimatkassa tulossa, kiirehdin saappaat ja kaulaliinan. Sisko ja sen mies suunnittelevat asunnonostoa. Yksiössä tuoksuu ja näyttää kodikkaalta. Keitto on melkein valmista, kynttilät eri värisiä. Kala keitossa on kaukoidästä lennätettyä. "Eivät ne hinnat siitä laske, jos ei tule lama, jos ei merenpinta nouse..", "..metrin nousu, puoli Helsinkiä veden varassa.." jne. "No eihän se nouse, kun sinä poljet sillä pyörällä." Niin isä, halataan vaan, kyllähän tähänkin perheeseen yksi puolitaiteellinen hörhö mahtuu, rakas olet, rakkaampi aina vain, kun vuodet vähitellen kiinnittävät meihin ajantajun kumaran. Kalan liha on pehmeää, vieraan makuista, keitto lämmittää. Edellispäivänä ystävä on marssinut ilmastonmuutosta posket punaisina pakkasesta. Rakas isä ja rakas sisko ja sen mies. Rajattua onnea, muistoilta siivilöityä, hienojakoista ja karkeaa yhtä aikaa. Terävä kulma työntyy lähemmäksi rintalastaa.

Vatsa on täynnä vierasta kalaa ja tuttua tummaa leipää. On lämmin, helpompi. Puhetta joulusta, ja kulma kääntyy taas, hitaasti työntyy, hengitän kahvin tuoksua hiljaa. Ettei tätä joulua vietettäisi yhdessä, että olisin kotona vaan, kissan kanssa, ehkä ystävien. Kun se viime vuotinen.. muistathan sinä. Piirakasta on vartti jäljellä. "Ehkä minä voisin tänä jouluna mennä ajamaan taksia, pitkästä aikaa. Lumihiutaleet hiljaa leijaillen ja minä punaisessa autossani.." Virnistys. "Sitten sitä voisi käydä Shellillä kahvilla muslimien kanssa ja ajatella että muut ne siellä syö kinkkua, ja että onpas sitä vapaa mies, kun ei tarvitse juhlapöydässä pönöttää.." Olat hytkyvät, isä kihertää. En osaa. Yritän saada vierekkäisten räsymattojen raitoja menemään yksiin, silmilläni. Ei onnistu, kulma hankaa rintalevyä, en ymmärrä mitä isä tarkoittaa. Rento isä nojatuolissa, nauraa yksinäisyydelle vasten kasvoja.

Yritän, mutta näen vain onnellisen miehen, jonka varjoisat kulmat ovat tätä huumoria tutummat. En osaa kysyä, en tiedä mitä.

"Kassi on muuten genetiivi, se on kass. Kass, kahdella ässällä, perusmuodossa." Kissa, viroksi. Halaan pitkään pitkän miehen ratin takana, vilkutan etupenkin oven heilahdettua kiinni. Miksi sen pitää olla niin vaikeaa kun se voi olla näin helppoa.

Levyllinen kuljettuja iltoja

On liian vähän aikaa eksyä, tai ylipäänsä, löytää oikea puu
ystävän ajatusten metsässä
On liian vähän aikaa antaa läsnäolon laskeutua
ehkä kulkea vaan
puistoissa,

ja laulaa rakastamisen vaikeudesta
Liian vähän olla vaan ilman että mikään puristuu rinnasta terävä kulma edellä

**

Höstvisa

Text: Tove Jansson
Musik: Erna Tauro

Vägen hem var mycket lång och ingen har jag mött,
nu blir kvällarna kyliga och sena.
Kom trösta mej en smula, för nu är jag ganska trött,
och med ens så förfärligt allena.
Jag märkte aldrig förut, att mörkret är så stort,
går och tänker på allt det där man borde.
Det är så mycket saker jag skulle sagt och gjort,
och det är så väldigt lite jag gjorde.

Skynda dej älskade, skynda att älska,
dagarna mörknar minut för minut.
Tänd våra ljus, det är nära till natten,
snart är den blommande sommaren slut.

Jag letar efter nånting som vi kanske glömde bort
och som du kunde hjälpa mej att finna.
En sommar går förbi, den är alltid lika kort,
den är drömmen om det man kunnat vinna.
Du kommer kanske nångång, förr’n skymningen blir blå
innan ängarna är torra och tomma.
Kanske hittar vi varann, kanske hittar vi då på
något sätt att få allting att blomma.

Skynda dej älskade, skynda att älska…

Nu blåser storm därute och stänger sommarns dörr,
det är för sent för att undra och leta.
Jag älskar kanske mindre än vad jag gjorde förr
men mer än du nånsin får veta.
Nu ser vi alla fyrar kring höstens långa kust
och hör vågorna villsamma vandra.
En enda sak är viktig och det är hjärtats lust
och att få vara samman med varandra.

Skynda dej älskade, skynda att älska…

lauantaina, marraskuuta 04, 2006

Luennolta otsikolla Tyyli

kirjoittajalle ja teokselle ominainen tapa organisoida kieltä, mieltä ja maailmaa

"minuus on vaihtuva teksti" Jacques Lacan (vrt. freudilainen staattinen minuuden käsitys)

"väline on viesti" -> tyyli
M.McLuhan

kynnen alla kuluneen viikon surunauha


"hypätä kielimaailmaan.."

-- alan epäillä en vaan ala, epäilen. koskaan kykeneväni siihen Todella. taulumagneetit on pysäytetty sateen alkuvaiheessa, vain muutamat (niistä) ovat ehtineet kastella vihreän taulun alalaidan. lukemisen ja kirjoittamisen muna vai kana-leikki. kirjoitan blogia siis kuvittelen vahvistavani tekstieni olemassaolon mahdollisuutta? en oikeastaan haluaisi tietää keskustelua kirjoitetun takana niin kuin juuri nyt on. kuunnella kuinka sen keskustelun rytmi, jonka siis olen käynyt, venyy katoaa lähes. koska ajatusten ääneen sanottujen ajatusten kanssa on oltava varovainen. toivoisin muuta. kin. mutta se olisi toinen keskustelu. nyt hän puhuu ja kirjoitan. ohi ja sivuitse kaiken sanotun ja kuunnellun (kuvittelen voiman ajatuksessa tai ehkä se on tunne, josta syntyy ajatus kun siihen lisätään sanat. kuvittelen siis liikkuvan voiman kuinka lähetän sen kohti ihmistä tilassa (jossa olen onnellinen) ) enkä enää edes epäile. se on selvää ettei tässä päästä kielimaailmaan ja voiko olla että kaikki mitä puhutaan tuntuu tärkeältä vain koska sitä kuuntelee ulkopuolelta. ymmärryksen laidalta aivan kuten joskus juhlissa voi käydä. että istuu keskellä niin keskellä (itseään) että siinä tilassa voi olla vain kaiken ympärillä tapahtuvan laidoilla ja kaikki keskustelujen piirit ovat suljettuja --

Peter Handke on halunnut kirjoittaa naisesta joka on voimakkaasti yksin. voimakkaasti yksin, taas lasit nousevat otsalle (Elämää nollapisteessä)

Samuel Beckett: Piiritetyn huoneen novelleja

teleologia, päämäärähakuisuus, tarkoitus-

luennon lopulla tyttö toisella puolella pöytää luovuttaa luennoitsijalle ymmärrykseksi puetun kiitoksen kysyessään portinvartijasta. hyvää pyhäinmiestenpäivää. minä tulen ja lähden lahjoitta.

?


Pää vähenee - post it

jos että sattuisi

torstaina, marraskuuta 02, 2006

Naamioitumisesta

talvi on katu

varoittamatta

kartalla

kun odotetaan olevan
pitäisi arvata, tietää, olla nokkela ja suloinen
yhtä aikaa
ja yhtä aikaa raitiovaunu taittuu
pystyn ajattelemaan vain
kuinka kadulle
kuinka johonkin eiliseen

meri on liian lähellä
liian painava kaupungin laitaa vasten
kaltevoittaa mukulakiven suistoksi
kohti kylmää äänetöntä

kaupunginosasurua

yritän olla ulospäin
katse jäätyy ikkunaan
arvata, tietää, olla nokkela

ulos ulkona minun
minusta tästä
osasta kaupunkia

ulkona minun ulos minusta
puut pysähtymättä
kasvavat mustat valkoista vasten

tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Olen ollut aikeissa

Kirjeeni sinulle on puolitiessään. Olen kutonut sitä alusta uudelleen, nuudelikiharainen paperikerä kulkee mukanani missä liikunkin. Sanat, joita yritän, ovat oikein kudottuja silmukoita väärillä puikoilla, tätä menoa peukalo kasvaa kämmenselästä ja kuinka silloin kirjoitan asiani. Kerron ehkä jotain muuta.

Ennen nukahtamista muistan koivuviiluisen pöydän jota vasten kyynärpääni ovat nojanneet. Joskus silloin, kun olin ahkerampi kirjomaan, sen pöydän pinta pysyi puhtaana. Kostealla hangattu ja kuivalla pyyhitty pinta oli onnen tae. Basilikan lehdet nuhistuivat jos yrttiä ei muistanut kastella. Yritin muita viherkasveja, mutta niinä aikoina, kun minulla ei ollut kotia, ne kuolivat, jokainen, unohdettuina. Pöytälevylle ei silti jäänyt yhtään leivänmurusta, tiedäthän, yhtä kuin säntillinen kuvio kankaalla, ei teeläikkääkään kuivumassa käsiteltyyn koivuun kiinni ennen nukkumaanmenoa. Onnen kontrolli. Eikä sitä näe eikä sitä ymmärrä sanoa ystäväkään, että se on valheellinen sanapari.

Tuo on vanha uni, mutta toisinaan se tulee mieleeni. Ei minulla ole syytä unohtaa sitä. Pitkiä sormia näppäimistöllä tai selän kaarella. Mietin ehkä korkeintaan onko se muualla unohdettu.

Tänne on luvattu lunta. Tavallaan olen edelleen elänyt kevättä ja kesää, vaikka jo selvästi näen muuta. Yhtenä illoista tuuli oli rieponut kastanjan kaljuksi. Kävelin keltaisten tähtien poikki, mutta en vielä siinäkään ymmärtänyt liikettä vuodenajassa. Ajattelen erästä ystävääni, eskimoprinsessaa, muistelen että olette tavanneet, hän kulkee ikkunoiden kautta, kun ajattelen lunta. Lumetar on lähdössä talvea vastaan, ellei tuuli tänä iltana ehdi edelle. Pyryn päivä on tosin vasta huomenna. Muistan sen, koska minulla on tapaminen jota en soisi unohtavani. Marras saapuu.

Rakas ystävä, sanottavani tippui puikolta jälleen. Mutta aloitan alusta, tämä jota kudon on lampaanvillaa, se on yhtä kestävää kuin lämmintä. Ja onhan sinulla ne viimevuotiset sukat vielä tallella.

maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Kissa söi linnun, minä kaktuksen

Sitten luen kun

ystävä kirjoittaa.

Ja kuun telen Tangomanifestiä.

Ikkunan takana hopeinen on puoliksi täysi.

Se oli lintu

Sitä paitsi se oli lintu, joka siitä ovesta lensi.

Lintu lensi ovesta maailmaan
Lintu lensi ovesta sisään pienet siivet nopeasti
eksyksissä syksyn sisätiloissa viitakerttunen
Lintu lensi ovesta levylle
triptriptsirk yy'i yy'i väkväkväk.

Sen siipi paloi kylmästä, valossa
iltapäivässä pakastuva pilvi.

Kovan taivaan laidalla haukkui koira
kaarsivat tuulta naakat ja harakat.

lauantaina, lokakuuta 28, 2006

L(u)ennolla

minä ja harvat ajatukseni.

katse pilvien väleissä

ajelehdin hetkeä ennen

kuin sanottava katkaisee tien.
ja siivet.
sinulla on liikaa tietoa.
se täyttää sinut, tekee äkeäksi.

minä taas, tänään minä en ole.
empaattinen, en vastaanota yhtään
sanaa, pura tavuakaan lastistasi.

kysymys on. niin, kysymys
siitä mitä se
ei ole.

kattopeltien juotteissa se ei ole
retorinen se ei ole
metaforinen

se on suoraksi taottu.
kun pelti kysyy sateelta
ja minä kuuntelen.

Postiluukun hampaissa kuukausiliite

Voisin pestä auringon ikkunoihin ennen kuin taivas vaihtaa kulmaa. Voisin imuroida vielä kun ehdin, ennen seuraavaa harmaata aaltoa. Voisin juottaa sadetta ikkunan takaa seuranneet hiljaiset vihreät. Voisin järjestää pois vaatekaapin vatsakivun. Silittää pölyn selkää kostealla ja vastakarvaan. Miettiä mitä pinaattilasagnesta puuttuu kaapista.

Mutta kun juuri nyt haluan kuunnella ranskalaisia sanoja jonkun muun laulamana tekemättä mitään. Itse.

**

Eres la maravilla que mantiene las estrellas separadas lainaa ystävä sanoja toisilla leveyspiireillä. Oi verkkoa mietin, jolla sanoja saadaan, kaikissa mitoissaan.

perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Seitsemästä yöstä nukuttu

on yön aikana rikottu ihminen
kynsitty kahtia

kuivat silmät
suljetut kalvot

rinnasta valuu aika
1:7 sade sekoittaa sen toiseen

toteen, valveeseen

torstaina, lokakuuta 26, 2006

Nastaa


tule talvi tule..

Kehyksissä kohtaaminen

Ilta on kylmä, kaupunki pehmeä taustalla. Muistan ystävän pohdinnan kohtaamisen vaikeudesta. Keskityn tiedostamatta, kun astun kehykseen.

Vanhan miehen silmät ovat vettyneet, askel horjuva ja anteeksipyyntö valmiina odottamassa. En puhu paljon, hymyilen. En koskaan aluksi. Viski miehen lasissa, onko siinä uinut jääpalakuutio? Hitaasti sulan, varaan lämpöä jonka kerään. Ja jaan sitä jos. Tilan valo, keltaisen tilan valo. Naisella on viininpunaiset tiukkarajaiset huulet. Katson kuinka huolella valmisteltu, hallittu naamio kätkee yksinäisyyden. Mietin ymmärtääkö mies, joka hymyilee odottavaa hymyä. Molemmat odottavat. Naisen silmiin on toive rajattu tarkasti, ne eivät hymyile.

Vieressäni istuu mies. Etsin kasvoista jotakin tuttua, jokaisessa ihmisessä on jotakin tuttua. Katson silmiin. Katsoisin käsiä jos en yltäisi silmiin. Mies puhuu, kuuntelen. Aika vajuu. Juoman reuna lasissa, jonka baarimikko korjaa pois. Lopultakaan en tiedä mitä katson, näen vain iiriksen mustan, en ajatusta. Olettaessani maalaan kuvaa epätodeksi. Mies puhuu ja ymmärrän kun asia on tosi. Vieressä nauretaan ja pahoitetaan humalainen mieli. Sanotaan niin kuin ajatellaan. Sitten se on taustaa taas. Puhun ja minua kuunnellaan. Haluan sanoa. En osaa naamioida sitä mitä haluan. Hymyilen koska tila on vähemmän tehty jo. Se tarkoittaa. On helppo olla.

tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Hiljaista puhetta

puhetta hiljaista rauhallista asiallista puhetta

huudan nimeäsi puhelimeen ääni nimesi sanoo kuulen äänesi en ymmärrä huudan nimeäsi puhelimeen en ymmärrä äänesi yli huudan nimeäsi puhelimeen.

puhetta hiljaista rauhallista asiallista puhetta


elämän kestosta ja kuolemasta puhetta kahdestakymmenestä vuodesta joiden päähän en yllä enkä halua puhua kahdesta vuosikymmenestä jotka meidät erottaa huominen kuolema tämän hetken jälkeen hengästyneenä

huudan nimeäsi puhelimeen joka toistaa ääntä äänesi joka toistaa puhetta johtaa kohti loppua
en huuda enää taannun lapseksi lapseksesi jälleen ja maailma on rajaton eikä minun tarvitse pelätä sitä varjoa enää jonka puheesi ääni. jonka ylitse huusin.


eikä mikään lakkaa olemasta
mikään olemasta totta.

maanantaina, lokakuuta 23, 2006

seinän takana sade

yritä sanoa jotain kaunista


odotan sinua


yritä kirjoittaa jotain merkityksellistä


odotan sinua


yritä olla tärkeä


odotan sinua

**

yritän sanoa jotain kaunista


odotan sinua


yritän kirjoittaa jotain merkityksellistä


odotan sinua


yritän olla tärkeä


odotan sinua

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006

Tyttöseuraa

Tyttöjä, virkkuukoukkuja ja villalankaa. Lisää tyttöjä, niiden juttuja ja parsinneuloja. Ja yksi päärynänmuotoinen kissa. Ystävällismielistä pullataikinaa, pehmeää kuin siskon poski sormien alla, vaivatessa.

Ketjusilmukkajono kasvaa, kiertyy huoneen mittaa ympäri. Kirjontaa, sanoja ja yhteyksiä. Kuuntelen kuinka iltaa kudotaan. Katselen kasvoja huoneessa. Virkkaan puolihuolimattomasti pipoa jollekin, joka haluaa pakata ajatuksensa tiiviisti. Vieressä pelätään kolmiota, mutta saadaankin aikaan puolitoistametriä punaista kaulaliinaa, parsitaan kokoon apupupu ja pöytäliina. Pauliina on oikeassa, tämä toimii. Pikkurillejä särkee, haltioidun Anna-Jon naurusta. Tajuan etten osaa jännittää enää, oli aika kun kuvittelin kannattelevani kaikkien hyvää oloa, en uskaltanut päästää uskomaani otetta vieraitteni väleiltä. Edelleen seuraan enimmäkseen hiljaa ja kohtaamisia ihmetellen, kaksinkertaisille esittelykierroksille hymyillen, mutta ilman tarvetta paeta keittiöön näyttämään kiireiseltä.

Joukon ainoa mies keittää teen ja tiskaa kupit illan päätteeksi. Ompelukerhossa mies tarjoilee ja virkkaa ilman erioikeuksia. Vaikka tiedänkin kyllä tämän erityistapaukseksi. Vompattien sukuun kuuluvalla miehellä on hiukset ranskanletillä ja tyttöystävä joka virkkaa täydellisiä pipoja yhden illassa. Ehkä kyse on Setan testin naispisteiden optimaalisesta jakautumisesta pariskunnan kesken. Tai ehkä kerubivompatit vain tekevät niin.

Näen unta postauksesta jota en jaksa illalla kirjoittaa, siitä tulee unessa koulutehtävä. Kirjoitan jotain sukupuolten roolijakoihin liittyvää, unessa olen vakuuttunut ompelukerho-tradition merkityksellisyydestä osana naisen elämää. Aamulla herään naakkojen ääniin. Jossain pilvien takana paistaa punainen aurinko.

lauantaina, lokakuuta 21, 2006

Solutasolla


Jakautuminen tapahtuu kahdentumisena ja niin kaksi on neljä on kahdeksan on kuusi. Toista, vierasta minulle. Vierasta minulle. Enemmänkin oli, ja jos ei, niin alkoh oli, ainakin. Hymysin ja riitin. Niin kuin minkä tahansa miitin, lopuksi kiitin. Seurasta. Se urasta, tai ihlajasta. Poskien punasta. Sta. sta. sta.

Seuraavana päivänä ruuvasin pääni takaisin paikoilleen.

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Kesken räinen

Laidunmaiden laidoilla merituulen vihreä tuoksu
se saa suuhun eksyvät latvat maistumaan suolalta
eikä kukaan kaipaa kesää

Telakka-altaissa kolisee
tyhjiin juoksutettu, makean veden viemä, uppoamaton
kadotettu työ

Hitsaajalta on sävel hukassa
Satamavahti sairastaa yksinäisyyden
Konttirivit kumisevat kodittomina
Ahtaaja seisoo hiljaa, odottaa

Harmaassa

Lastitta seisovat laivat tyyninä teräshevoset

Tänäkin aamuna

ihmisillä on asioita taskuissaan ja omenakoreissaan
hattuhylly vyöryy alas lapasta kurottaessa eikä lehtiä ole viety viikkoihin
asioita joista on päästävä kertomaan ja meillä joillakin on korvanlehdissä kolme reikää ja erikokoisia renkaita
tai silmälasit ja fairya niiden pesemiseen
voivat ne ilmaista jotain meistä kuulijoina myös
renkaat tai sangat mutta sormukset
käyttää niitä tai ei eivät kerro mitään siitä
miltä ihosi
saattaisi tuntua
kämmentäni vasten

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Huruhuu

Ikkunan takana ainoa oksa. Lehdetön tähdetöntä vasten.
Pilvisellä säällä kuivunut suoni paljastaa taivaan hiusmurtumat.
Tuuli on lakannut kiertämästä. Tiistaisia katuja keskiviikkoisina aamuina.
Alhaalla kuilussa raitiovaunut kasvavat jokaisella ohituksella talojen yli,
vyöryvät hiekkakentän rantaan, jolla kukaan ei ymmärtänyt lennättää leijaa.
Vain sunnuntaisin kiistaisia pentankkiryppäitä, käsikässuojattuja miehiä harmaissa takeissaan. Viiksekkäinä ja kulumiaan tiedostamatta kokoontuvat viime viikkoiset pojat, ajattelevat arvoituksia ohikulkijan suorittaessa tehtäväänsä. Ja niin mäki kääntää kylkeä.

Kuulat vierivät ylämäkeen puupallo katoaa rotankoloon kulkija astuu ohi, taittaa nilkkansa ja miehet kasvavat pojiksi. Kadonnut rantavahti lennättää leijaa, raitiovaunut murtuvat, kuilu arpeutuu. Torstai-iltana tuuli löytää taivaan helmat, heiluttaa pilviä kukkivaa puuta. Ikkunan takana kirjoittajan pöydällä syttyvät tähdet.

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

mäen päällä tuuli

mäen päällä tuuli
roikkuu valon helmoissa iltaisin

katsoo kuinka isosiskot
kyntävät pimeän käännetyin selin
suljetuin korvin ja suin
raivaavat kylmän yön

talojen kulmat tummuvat
hämmentyneinä havisevat puut

hiekka makaa kaiken
hiljaa

lauantaina, lokakuuta 14, 2006

Solahtaa

Tila on turkoosi ja pohjaton. Se on tuntematon tuttava, joka kerta sama eri. Märkä ja viileä syli, jota poljen yksin tai yhdessä. Tänä iltana olen tullut sen äärelle yksin. Astun kaksi askelmaa. Päästäessäni otteen kaiteesta annan kehon pudota vapaasti vastaanottavaista pintaa vasten, sininen vyö nostaa rennon vartalon pystyasentoon, käsivarret liikkuvat laajaa kaarta, sääret samoin, hengitän vapaammin.

Solahtaa yksinäisyyteen, olen ajatellut polkiessani hallille päin. Ei siihen lopultakaan koskaan solahdeta. Yksinäisyyteen asetutaaan vastaan haraten, ajatuksia jatkuvasti suitsien. Hymyjä etsitään kattojenharjoilta, iltapilvistä, ohiajetun aurinkoveden pinnasta. Ja puista. Jotka vielä jaksavat kantaa vihreää, keltaista, punaista. Joilta joka aamu oppii luopumista. Kastanjat luovuttavat hitaasti lehtikäsineitään tuulelle ja maalle, paljastavat rankaiset oksansa, olemisensa ankaramman puolen. Tulevalle pimeälle. Itäistä estetiikkaa, sitten joskus, kun on katsottava mustia muotoja valkoisella. Mutta siihen on monta harmaata, talvi vasta harjoittelee sävyjään.

Turkoosin tuoksu iholla istun saunassa äidin ja pojan vieressä. Yhdessä hiljaa, illan väsyttämiä alastomia lämmön armossa. Mutta väsymykselläkin on petollinen puolensa. Se houkuttelee lähelle rajaa, jonka kahta puolta on mahdotonta erottaa toisistaan. Juuri silloin kun voimia ajatusten pitelemiseen on vähiten. Takaraivo kuumaa kaakelia vasten, jalat kiuaskaiteella olen sulkenut silmät, nähnyt unen. Uni on vanha, olen herännyt siitä edelliseen päivään ja joihinkin muihin, joiden kulun olen unohtanut. Olen yksin unessa, illan sinertämässä huoneessa kattojen tasalla. Huoneessa olen herännyt onnellisena ja myöhemmin onnettomana sitä itse uskomatta. Samassa huoneessa olen sotkenut lakanat, nähnyt valon kukat verhojen lomitse. Nyt, toisessa unessa, olen huoneessa yksin ja luvatta. Katson vieraita kenkiä sängyllä, korkeita korkoja joilla jonkun muun sääret korostuvat. Kaikki huoneessa on kylmää, puristuu rinnasta sisään ja ulos, haron vaatteitteni perään. Kuulen kuinka joku nousee portaita, astuu lautalattian poikki ovelle. Käännän selkäni tulijalle suojatakseni alastomuuteni, yksinäisyyteni kaksinaisuuttaan vastaan. Mies on lämmin ja sama, onnen lämmittämä. Pakotan silmät auki, löylyvesi on lopussa, äiti ja poika poissa.

Virutan hoitoainetta, en edelleenkään aja ihoa kainaloiden alta, ajattelen ystävää joka epäilee hetkittäin heräävänsä unesta entiseen elämäänsä. Kiristän suitsia, keskityn takkuuntuviin latvoihin. Mietin kihartuuko karva kainaloiden alla lopulta, punertaako niin kuin hiukset.

Kotona istun punaisen pöydän ääressä, mustalla tuolilla kasvot koneen yli ikkunaan päin. Samasta asennosta minut on nähty joskus aiemmin. Ruudun läpi hämärästä epätoivo ei ole erottunut. Punainen kuoritakkikäsi on vilkuttanut onnellisena. Olen keskittynyt käden onnellisuuteen ja ajatukseen, että se on lähellä. Käsipari on lähellä. Onnelliset ihmiset. Minäkin, olen lähellä, mutta en läsnä. Väsymys houkuttelee minua kohti rajaa. Ja joka ilta sille on antauduttava luottavaisena kuin pikku lapsi.

torstaina, lokakuuta 12, 2006

Kaskelotit makaavat

Kirjoitan runoa kesäsaaressa ja sinä kirjoitat siitä runoa Kuolleita kaskelotteja meren matala pohja täynnänsä, joku on uinut niiden kanssa rantaan ja minä kirjoitan siitä Runoa kesäsaaressa ja sinä kirjoitat runoa Kuinka aika oli kerran eri, eri sanoin tietenkin, kirjoitat konkretiaa käyttäen ja minä saan täydentää sen mitä sinä et näe En ymmärrä miksi kaikki kuolleet kaskelotit ovat siinä meidän rannassamme, emmekä me ole me vaan me kaikki, ystävien virta ja vieraat ihmiset kaduilta ja viereisistä asunnoista Ihmisiä jotka vaihtuvat ja vaikka olemme me, ovat kaskelotit kuolleina rannassa ja siitä on kirjoitettava Ja kun saunomiseen vaaditaan tuli joku tekee sen Saaren rannassa kaskelottien kyhmyt kellertävät Syksyä Sinä kirjoitat siitä runoa ja minä Makaan vatsallani, kuin kaskelotti, ja kirjoitan runosi päälle toisen

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006

Näprnäpr

Reiskat palasivat kahvilta hetkeksi, mutta vielä jäi jotain urakasta. Huomenna sitten, tai maanantaina. Odotellessa voi vaikka kutoa pipan. Hyvää yötä.

RemontRemont

Kahvitauolla (lakisääteinen).

tiistaina, lokakuuta 10, 2006

pakko se on uskaltaa

myöhässä on hässä
kä si tapaa käden silmän suun
ta on joka puolelle muttei koskaan kohti

kasvojen ku vaa

n ohi hämmennyksen olon joka
isen vieraan ihmisen ja vaikka sa laa
dun mielen toivoo voivan sa
noa jotain fiksua kut en
muista koska viimeksi oli sin
un kaltaisesi kohdannut

myöhemmin kun ilta veny y
rittää mutta sana t
ai ääni puuttuu katoa a
amun hälyyn herät tyyn
ny hy vin
o hymy

maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Tyttöjen nimissä on kovia kirjaimia

Tyttöjen nimissä on kovia kirjaimia. Kaveripäivinä mennään hissillä neljänteen ja silitetään kerbiilejä. Toisina päivinä jäädään ilman karkkia keskellä pihaa ringissä ja kuullaan vanhemman auktoriteetilla lausuttuja totuuksia kehonmuodosta. Pieni on maailman piiri. Elementtitalojen rajaama neliö, jonka vieressä seuraava.

Parvekkeiden alla ei kasva nurmikkoa. Kuiva sora rahisee kengän alla, täällä ollaan sateelta suojassa. Sanoilta. Harmaaseen betoniin voi piirtää väriliiduilla taivaan ja auringon, seinä on sileä ja kylmä poskea vasten. Se on kuin olisi turvallista. Se on horjumaton. Sunnuntaina pyhäkoulussa joku meistä saa lammastarran, joku toinen jeesus-paimenen. Valkoiset puuvillasukkahousut ovat kokoa liian pienet, haara jää liian alas. Vielä yksi keksi. Aikuiset juovat kahvia ja istuvat vakavina. Niin kuin aikuiset. Toivottavat ovella jumalanrauhaan. Myöhemmin kun ei enää ole meidän kodin vuoro järjestää pyhäkoulua eikä äiti lähde mukaan seuroihin kannetaan työhuoneeseen iso puupaneelinen väritelevisio. On olympiavuosi.

Joskus iltaisin istun äidin kanssa ja kuuntelen laulua Siljasta. Kanna kotiin saakka. En tiedä missä isä silloin on. Minä olen pieni, kevyt. Koti on lämmin. Hiljaisella koulun pihalla ei kiusata ketään.

sunnuntaina, lokakuuta 08, 2006

Keskeneräisyyden sietokykyä kasvattamassa

Sillankaide nousee hartioiden korkeudelle. Sade on tanssinut teräksen maalipinnan kuprulle. Kuivalla säällä saattaisi hilseilevältä kaiteenselältä kynsiä lastuja, ajan kulumista odotellessa. Oikea käsi koittaa kylmää märkää, löytää ruosteisen luolan suun. Pieni päättäväinen sormi koettaa luolan rosoiset seinät hitaasti kuplivan maalin alla. Hitaasti kuin vieraiden aikuisten kanssa vietetyt hetket kuplii kaide. Maalipinnan pullistumista ei silmä erottaisi vaikka seisoisi samassa kohdassa kaikki koulunjälkeiset tunnit, seisoisi hämärän illan paikallaan kylmästä välittämättä. Ehkä yönkin seisoisi siinä ja odottaisi katuvalon kuvittaman varjon vieressä, silmät naulittuna sillankaiteeseen. Huolestuttaisi äidin viipymisellä. Eikä siltikään ymmärtäisi tapahtuvan hitautta, joka on kuin toista aikaa jonka unohtaa koska se kuluu itsestä ulkopuolella. Eikä sitä voi lukea kellosta.

Iso viisari on ehtinyt kolmosen päälle, odottavat jo. Reppu painaa. Lahkeet ovat märät polvitaipeisiin asti. Sillan alussa asfaltti loppuu teräsraitaan, siitä alkaa puupinta. Se on pehmeä tossun alla, imee äänet ja jos sulkee silmät voi tuntea kevyen keinumisen askelten osuessa lautaan. Puusilta on lempeä vaikka sen pintaan on hakattu suurikantaisia sateen ruostuttamia nauloja. Märät laudat ovat liukkaita, tennari liukuu helposti sileitä syitä pitkin rajalta toiselle. Toisinaan on hypittävä laudanrakoihin koskematta, tihennettävä askeleet sipsutukseksi, koska rajan päälle astuvalle tapahtuu pahaa. Äiti ja isä eivät tulekaan enää kotiin, sisko katoaa.

Joskus on juostava lujaa. Juostava reppu hölskyen, ettei tietä tuleva auto ennätä alitse ennen. Silloin voi kaiteen pystypinnoilla juoksuttaa sormikaskättä kuullakseen metallin soivan raidallisena. Joskus taskuissa on ruusunmarjoja autojen kattoja varten. Usein ne ehtivät loppua ilman yhtään osumaa, mutta kerran on osuttu, kunnolla monella marjalla ropisten ja kuski on pysäyttänyt sillan jälkeiselle bussipysäkille, huutanut kiihdyksissä pihoille katoavien selkien perään.

Tänään ei huvita juosta. Äidillä on työviikko, iltapäivät on vietettävä päivähoidossa ilkeiden tyttöjen kerrostaloilla. Tytöillä on käheä ääni ja kovat mustat silmät.

perjantaina, lokakuuta 06, 2006

Uh

Ei kulje
olen onnellinen
niin kuin
herätessäni
altaassa, jonka pohjaan vie päättymätön polku
olen, vaikka kirjoittaminen
paljaat sääret kirkkaassa vedessä
ei kulje
jonkun muun, jospa ovatkin jonkun muun
vaikka ajatuksia ropisee tyynylle
mutta minun ne ovat, kalpeat pitkät varpaat, syntymämerkki nilkassa
murustuu pöydälle, nuhjaantuu taskuun
minun ovat nilkat, sääret ja polvet
vaikka ajatuksia, jotka kuljettavat minua eteenpäin
joista olen onnellinen koska ne kantavat
vielä tuntemattomiin suuntiin
voimakkaat, käyttökelpoiset sääret

jotka nyt juoksevat turkoosin polun

jotka nyt

**
Olen onnellinen herätessäni olen vaikka kirjoittaminen ei kulje vaikka ajatuksia ropisee tyynylle murustuu pöydälle nuhjaantuu taskuun vaikka ajatuksia jotka kuljettavat minua eteenpäin vielä tuntemattomiin suuntiin

Ei kulje niin kuin altaassa jonka pohjaan vie päättymätön polku paljaat sääret kirkkaassa vedessä jonkun muun jospa ne ovatkin jonkun muun mutta minun ne ovat kalpeat pitkät varpaat syntymämerkki nilkassa minun ovat nilkat sääret ja polvet joista olen onnellinen koska ne kantavat voimakkaat käyttökelpoiset sääret jotka nyt juoksevat turkoosin polun jotka nyt

tiistaina, lokakuuta 03, 2006

Aikuinen ajatusvirhe

Hypätä yli eikä keskelle

astua ohi eikä pohjaan

kulkea kuivin jaloin, kumisaappaissa.

Being In Between

Towards the point.







.................InBetween............... . . .. . ... . . . . . .... . . . ...










To the point.

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Onnellinen ystävä

paluissa olen huolissani onnesta

minä en liiku sydämeni
supistelee omalla paikallaan, lihas tuttuun tahtiinsa
joku silti palaa

jostakin silti palataan
junalla lentäen kävellen juosten raitiovaunulla
kannetaan kassissa kahvia tai hunajaa huiveja omenia sieniä lentokoneen turvaohjeita jos
sellainen kiinnostaa

paluiden aluissa
aluissa, paluissa
onni kantaa kaikki odotukset
sangat venyvät ja minä

paikallani, paluussa
ajattelen
kuinka pitelisin pohjasta epäuskoisin kämmenin kantaisin sylissäni kaiken
kodista kotiin
koko hengästyttävän lastin

sunnuntaina, lokakuuta 01, 2006

Ukonilmalla

Minä en pelkää ukkosta. Seison holvikaaren alla porttikongissa. Sateinen sunnuntai, lempisaappaat jalassa ensi kertaa tänä syksynä. Sade poukkoaa kadusta, tanssii lammikoissa, välillä salamoi. Olen lempeän hyväntuulinen. Huomioin vastapäisen fasadin koristekasvot, piru vai parrakas fauni pohdin ohimennen, voisikohan harmaissa verhoissa roikkua runo. Katuvalot on sytytetty jo, asfaltti kiiltää. Odotan että kello kävelisi muutamat edistämäni minuutit. Faunit huutavat, suu auki ne katsovat kivestä, kulmiaan rypistäen. Sataa tasaisesti, mutta rauhallisemmin jo. Salama. Kadulla kuuluu naisen kirkaisu. Hysteerinen, juoppohullu, sunnuntaikännit mietin hitaasti. Jyrähtää. Faunit. Miehensä huutaa vastaan, niin kuin se tehoaisi. Niin kuin hysteriaan tehoaisi äänihuulten takoma väkivalta, niin kuin huudolla luotaisiin hiljaisuutta. Kurkistan syvennyksen kulman takaa olenko saamassa seuraa. Huutaminen jatkuu, miehen äänessä soi epätoivo, keinottomuus. Vaikene hyvä ihminen, vaikene. OLE HILJAA. Kolmen ihmisen meluava rypäs kävelee sateensuojaani kohti, ajautuu sen toiseen nurkkaan, porttia vasten heiluen.

Näen. Nainen ei ole nainen. Nainen on murrosikäinen verkkaripukuinen, silmälasipäinen poika, jonka lippalakki on hassusti takaraivolla kallellaan. Salama. Mies on mies, isä. Kolmas on nainen, äiti. Ymmärrän pelon. Poika kiemurtelee kirkuen otteesta. Piru. Jyrähdys. "Äiti me kuollaan!" Äidin katse on anteeksipyytävä. "Ei tarvitse pelätä", sanat on kohdistettu enemmän minulle kuin tärisevälle pojalle. "Mennään Alepaan, äiti, mennään vaikka Alepaan, joo, jooh.." Isän ote on tiukka mutta toivoton, roikkuu kaksin käsin pojan hihoissa. Isä sanoo tilaavansa taksin, äiti suostuu, mennään alepaan odottamaan, joo mennään ei hätää, ei kuolla. Poika juoksee jo, äiti perässä. Isä pysähtyy kohdalleni kasvot vinosti minuun suunnattuina. Häpeääkö, mietin, väsymystä. "Poika on autistinen, on autistinenkin vielä. Pelkää ukkosta." Anteeksipyyntö vieraalle ihmiselle. Kuinka monta tätä ennen, montako ukonilmaa viidessätoista vuodessa.

"Ei, en minä.. Ymmärrän." Jään seisomaan paikoilleni sydän nurinniskoin. Vastapäisen julkisivun pirut kirkuvat. Kello on kymmentä yli, soitan summeria.

torstaina, syyskuuta 28, 2006

olla melkein

anna minun maistaa

itseni osaksi ihoasi

vain niin tiedän vaaran vain niin tiedän oikean vaaran

vain niin tiedän pitääkö tätä makeaa paeta

Kaivan muistan

ruusujen tuoksu on voimakas

aika kulkee seinillä
kulmissa
kuuluu naksahdus
aika taittuu
kiertää huoneen
kiertyy
tapetin syiksi

syiksi joista vaietaan

norsunluuta
ruusujen tuoksu
on norsunluuta

muistan kultahampaan
kulmahampaasta seuraava
joka hymyllä

ruusut raskaassa lasivaasissa

sanoivat häntä turhan huolehtijaksi

muistan kelsiturkin
samojen takkien takana
seison eräässä runossa
jossa tunnustellaan löytyisikö väliseinää
takkien takana
naulakossa
mutta minä mahdun hyvin, kuusivuotias

hän levitti sanomalehden tiskialtaaseen
etteivät kuoret tukkisi putkea
sanoivat ylivarovaiseksi
sellaisella on huono itsetunto ja kunnioitus

vaikka nyt näen kyllä
helpompi
korjata kuoret kääriä paperiin viedä ulos

vaiettu aika kiertää huonetta
sytytin naksahtaa
savu kiertyy ohenee

katoaa syiksi iholle josta hylsy
on leikannut tunnon

iho vaikenee mies
istuu hiljaa

tuhannet päivät välillämme

keittiössä nainen
kuorii perunoita kuuntelee
muualla soitettua äänimerkkiä

en kuule puita
keittiön ikkunan takana

ulkona
vihreät puolipilviset päivät ovat vaiti
syyt siihen
miksi aika kiertyy
miksi ehkä katoaa

pöydässä kupit ja sokeri
paloina
käännetyin selin juotu kahvi
jonka kuvittelen haaleaksi

keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Mulle ei tuu koskaan

Automaattista
kahviautomaatista
karkkia tomaatista
rahaa keksipaketti kondomi kynä viivotin
kuinka monta senttiä peiton alla pimeässä ovi
käy
kello
käkikello
mummolassa mannerheimintiellä maraton
paperinen suomenlippu parvekkeella kurkotus
meni jo
mustikkakeittoa
siskonmakkaraa eienääkoskaan siskon makkaraa
mulle ei tuu koskaan tollasia kun sulle
mahamakkaraa ruotsinlaivan buffetissa ja sitten
pallomeri vaahtokarkit aulabaarin pianistin nimmari
kroatialaisen kotirannoille ensi kesänäkö
kirosanasaarille
vaarille
jolla oli sotavamma ja sisuja säästöpakkaus
tupakkiatupakkia tuutuurullaa ja holkki
kuuluu mummolaan vaan ei kulu
enää käytössä kun se syöpä
nimipäiväalmanakka sanaristikot ja ruusujen tuoksun
muistan
mustat farkut hautajaisiin levikset ei
muuta serkut joita käteltiin ei koskaan halattu ei
jumalan rauhaan ei


Äh, virta katosi.

Passiivista venymistä

Musiikki on käsittämätöntä ja kadotan ryhmässä liikutun rytmin vähän väliä, mutta en jaksa välittää. Hiljaisen koulun jumppasalissa kipuan itseni yli, päästän irti ja nautin omasta liikkeestä. Ystävä viuhtoo vieressä omalla keijukaistyylillään silmät kiinni. Hymyän. Venyttelytunnin vetäjällä on hiukset, jotka kuljettavat minut ajassa taaksepäin. Mietin miltä naisen kotona näyttää, varmasti siellä ei ole sitä 80-lukua, jonka näen permanentoidussa otsatukassaan. Nainen on tsuppari (mikähän on oikeankirjoitus? Zuppari? Superpallohan se, se.) ostoskeskuksen automaatista. Pallon pyöreä ja lyhytraajainen, mutta venyy paremmin kuin yksikään oppilaistaan. Olen tyrskähtää. Opettaja kimpoaa salin seinästä, läpikuultava kuminen pallo, pomppii suuria kaaria salin poikki kunnes vauhti loppuu johonkin nurkkaan, pom-pom-pom-pom-pom matalaan pomppuun katoaa, pysähtyy.

Oikea kylkeni on lyhyempi vasenta, vasen pakarani tiukempi oikeaa. Kipu kihelmöi sormenpäistä olkavarteen, rintalihas natisee. Päätetyöskentelijän perusjännitteet. Vatsalihakset eivät rentoudu eivätkä tunnu painavilta vaikka kuinka keskityn. Kulmassa seisomme pimeässä, ystävällä viininpunaista villaa korvillaan, omiani peittää ohuempi lila. Pulppuamme vuoroin. Kunnes kylmä kohmii ja väsymys. Aamulla juostaan turkoosia. Tänään, kohta.

Lyhyellä matkalla kotiin ehdin ajatella vanhuksia, jotka hylätään seinän taakse, jätetään selviämään muistirappeumastaan ja hitaasti hautaa kohti kiiruhtavasta elämästään omillaan. Ja naisia, joiden elämää en tunne muuta kuin työpöydän yli kerrotuna. Nelikymppisen tasaista taistelua miehen ja kahden murrosikäisen kanssa, välinpitämättömyyttä, itsestäänselvyytenä elämistä, loputonta rajatonta arjen antamista ilman hymyn tai halauksen yksinkertaista lahjaa. Kuuntelemisen, ymmärtämisen, kiinnostuksen kunnioittavaa elettä.

Kotona kissa karkaa rappuun, haluaa tulla kiinniotetuksi ja halatuksi, puristan pienen purinan syliini, keitän teetä.

tiistaina, syyskuuta 26, 2006

Lueksittua

-- "Puhut eläissäsi yhden merkittävän sanan,
mutta eksyt siitä heti. Kukko kiekuu, heräsin,
olen pahoillani, en todellakaan tullut ajatelleeksi." --

Risto Ahti kirjassaan Kriittinen minä

maanantaina, syyskuuta 25, 2006

Syvään päähän

maanantai-aamussa arki tulvii yli

kuitteja kasoittain
selvittämätöntä
vaatteita
ja myöhästyneitä
kirjoja syli levällään

kasseja pitkin lattiaa
suu auki
sylkevät paperisilppua

pitkin pöytiä nujuu nenäliinatuppoja
pölyisiä pintoja
ja villainen vyöry kaapista

itsepäisempi kuin olisi aikaa

tungen takaisin kiskon
katkennutta kengännauhaa
muistutan minää

kissalle vettä
avaimet
puhelin
pumppu

avaimet!

minää joka on kamalin kaikista

illalla, lupaan
räjäytän peruskallion tiskialtaasta

sunnuntaina, syyskuuta 24, 2006

Jaa has gone

Pienempien sanojen arki

odottaa minua

aamun päässä yötä.

Palaan asiaan

pala aasiaa n n

tee(seremonialliset)kutsut odottavat

perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Nuestra mañana será - Megapolis 2021


Megapolis-klubi
Originally uploaded by falsummatti.
Vaivaako sinuakin iltaisin salsa?

Rumbattaako arki?

Kaipaatko vastausta kysymykseen - Miten Meidän käy?

Tai inttääkö peilikuvasi mahdollisesti aamuisin - Mitä Sinä aiot tehdä?

Apua On Saatavilla.

Vaivasi Arvoinen Klubi, tänä lauantaina Vanhalla.

keskiviikkona, syyskuuta 20, 2006

I woke up this morning

Se että herään ei tarkoita, edelleenkään
tai se, että peiton lämpö viipyy iholla samaan tapaan
kuin nikamavana
sormenpäissä

tai että kahvi
että se keitetään minulle, sekään
ei

tarkoita
että kyyhkyset kerääntyvät katonharjalle
ymmärtämättä kuinka niitä ihmetellään
vastapäisen talon ikkunasta
niin kuin aamua joka on harmaa mutta ehjä
erään yön jäljiltä
kun herään

turvassa, viimeinen ajatus unen reunalta
tai universumin jonka taakse en ylety, emme
kurottaenkaan voi muuta kuin laskea tähdet
sen valtamerialuksen kannelta käsin
joka on samaa pölyä, vaikka yö olisi kirkas

niin kuin unessa jonka näen
ennen kuin herään
vierestäsi

ja lintujen parvi, edelleen
ymmärtämättä
että mikään ei tarkoita
mitään
mutta kaikessa on mieltä

maanantaina, syyskuuta 18, 2006

Veli pimeä

Seuralaiseni palasi pimeän myötä

Asettui paikalleen, rintalastan taakse
risti-istuntaan
Hankasi selällälleen
mukavamman asennon nojata

Villapaidan alla, lapojen takana kutitti hetken

Aamulai Naa

Se että herää ei tarkoita


--

Tämä kaikuu ruotsintamaani Nummelaa, tajuan saman tien kun olen laskenut lauseenhelmasta.

Aamulainaa, siis.

--

Olen palannut Aimee Mannin maailmaan
Ajatellen iloisuuspillereitä

sunnuntaina, syyskuuta 17, 2006

Boot - luennolla kuultua

yksinäisyys vie suhteellisuudentajun

**
yksi syy vie tajun

yksi nisä ei tee suullista

syki nykyikä

yksi näky

taide siis, vei tajun

näki siinä uuden sinän

kuudes nysä suhde

isyysjuna

vie nahjus elli

suudellen

suht käsi


säkin
suulla
silleen


syys huuhteli illat

sinä veit

uusi iäisyys


[edit, ei piaf 22:50]

Pitäisi pestä ikkunat

Mikä tässä on syksyä

jos lämpö edelleen
nuuskii niskaa
jos olkapäille ropisee pisamakuuro
jos yhä vaan kukkivat
liljat ja kuu

Nukkekotikampanja

Nyrkissä puristuu naurava kastanja

piikikäs ilo
satuttamalla suojattu siemen
en löydä ystävistäni
kastanjan metaforaa

leveä parrakas virne
kuin olisi kuoren alle kuultua
tietää ennalta
aikuisten lasten
kastelukannuyritelmät

kasvaako siitä koskaan

uusi punainen
jota suojella
talkoovoimin
kun kuut kuivuvat
kun lakastuvat puut

ja kesä on sepiaa vaihtoehdoitta

torstaina, syyskuuta 14, 2006

Käteni lepäävät

käteni lepäävät

olen kutonut pohjoisen taivaan
tähdenlentoineen

välähdykset, värinän
räjähdyksen jälkeisen tärinän

joka nyt välkehtii ja tuikkii
vaatteena

kangas on raskasta kämmenen alla
rosoinen pinta paljastaa
risteävät langansyyt

sormet lukevat tummia sävyjä
suonissa virtaa
vasta haukottu happi

käteni
kevään kutoneet
kesän
lepäävät
syksyn

valmis vaate
roikkuu puulla

iho ohenee osaamatta kaivata

tiistaina, syyskuuta 12, 2006

Hiirien selässä syksy

Hiirivaiheessa (jossa hiiret, nuo pienet vihreät ja keltaiset kipittävät kilpaa nenäsi paikalle kasvaneesta kärsästä) kissa pitää etäisyyttä.

Harmaa silkkinen katsoo kummeksuen matkan päästä emännän metamorfosia laulelevasta pusuttelevasta sylistä vihreää sylkeväksi kovaääniseksi kärsäeläimeksi jonka vielä juuri ja juuri tunnistaa ominaishajusta, vaikka korinansa onkin jotain todella välttelemisen arvoista, sitä kun tuntuu aina seuraavan tahmainen pärskis.

Mutta ennen pitkää tämäkin loppuu, uskon, koska en ole Kafkaani lukenut. Katoaa kärsä, palaa arki ja pääsen ulos. Odotamme sitä molemmat, kissa ja minä (täällä jossain).

maanantaina, syyskuuta 11, 2006

Haja-aja

Etsivätkö ihmiset toistensa kaltaisia
ihmiskasvojensa, niin kuin peileissä
vai kävelytyylinsä naurunsa nukahtamisasentonsa
kaltaisia samoja?

Jos etsivät toistensa kaltaisia kuinka
löytävät jos saman saa joku muu heihin merkitä
oranssipäisin nuppineuloin
kuin karttapohjaan jossa mikään asia ei viittaa seuraavaan
eikä lopultakaan, päällepäin, olla mistään samaa mieltä?

Ja siltikään ei vallitse
epäselvyyttä siitä että tämä ja tuo, kuinka hyvin
ja samankaltaisia, kaikkihan sen näkevät.

Mutta sokea pariskunta jatkaa
sormileikkiä
sanojen etsintää
yhdessänukahtamista
ajatuskehrää unensa sisällä
ulkopuolella muiden

ja peileissä näkevät kahdet kasvot
mutta vain yhden katseen.

Kotikaupunki

Olen kävellyt tämän kaupungin katuja niin kuin minkä tahansa. Vaikka ei siitä ole kyse, ymmärräthän. Tämä on synnyinkaupunkini, kotimaani pääkaupunki. Toisinaan, kun kuulen ihmisten puhuvan uusien raitiovaunujen kolinasta, kasvitieteellisen puutarhan aukioloajoista ja lempikahviloistaan, olen tunnistavinani sanotussa itseni. Erehdyttävästi nuo yksityiskohdat muistuttavatkin omia havaintojani siitä millainen paikka tämä on.

Sitten kävelen kantakaupunkia iltaisin ja kaikki on toisin. Meri on liian lähellä, kaupunki supistelee laidoiltaan, määrää minut sujumaan sisemmäksi, lyhentämään askeleita. Katukuilut kaventuvat, ilma tummuu ja painuu tiiviimmin vasten paljaita kasvoja. Ikkunoiden keltaisten silmien takana istuvat ihmiset, jotka kertovat toisilleen irrallisia asioita kuten muistoja menneistä lomista, työtoverin kummallisesta käytöksestä, ja siitä kuinka asuntojen hinnat eivät ota laskeakseen. Ohimenevästi saatan myös olettaa näkemäni kasvot onnellisiksi. Silloin ehkä ajattelen, että kivitalojen seinät ovat meidän molempien suoja.

sunnuntaina, syyskuuta 10, 2006

Rapujuhlien jälkitautia

Herään ja nukahdan
kissankehrä rinnan päällä.
Tämän viikonlopun flunssalääkkeistä tehokkain.
Unentuoja. Ja tuhinan.

perjantaina, syyskuuta 08, 2006

Olin kohdannut vuodenaika-paimenet

Näky ikkunasta täytti minut lapsenriemulla. Linnut parveilivat ruohikolla, epäsäännöllisesti lentoon pyrähdellen. Oli kuin ne olisivat kokeilleet taitojaan tuulta vasten. Tiesin niiden tekevän lähtöä kauas, unennäkijän varmuudella. Päivä oli kirkas mutta tuulinen, pilvet kerääntyivät taivaan reunoilla vastustamattomiksi pumpulilinnoiksi. Tuuli syksyä.

En ollut huoneessa yksin, minua kutsuttiin pöydän ääreen, mutta en saanut silmiäni irti ikkunantakaisesta. En koskaan ollut nähnyt vastaavan värisiä sorsalintuja. Kiiltävissä sulissa hehkui syvänä viininpuna, murrettu smaragdi, osan selässä läikkyi kulta. Olinko sulkenut silmäni hetkeksi, kääntänyt pään, en pysty muistamaan, mutta sillä välin oli parvea laskeutunut kaitsemaan pieni ryhmä keijunomaisia japanittaria.

Naisten asut, yksinkertaiset mutta monikerroksiset mekot toistivat sulkien sävyjä. Yhteen kangaskerroksista oli kirjottu suuria japanilaisia kirjaimia, tumma teksti kuulsi seittimäisen päälikankaan läpi. Meni hetken aikaa ymmärtää mikä olennoissa harasi maallisuutta vastaan, mutta he leijuivat ilmassa. Levolliset hahmot puuskittaisessa tuulessa, joka hetkittäin ujui näiden hiljaisten paimenten keveiden pukukangaslaskosten väleihin saaden uloimmat helmat taittamaan värejä silloin kun aurinko osui kohdalle samanaikaisesti.

En tiedä kuinka pitkään seisoin paikallani parvea seuraillen. Linnut olivat alkaneet nousta ilmaan pysyvämmin, kaarrellen vielä maassa sulkiaan sukivien tovereidensa yllä. Malttamattomimmat lensivät jo pidemmällä, näin kuinka ne suuntasivat etelään. Japanittaret seurasivat pääparvea keveästi mutta voimakkaina, tuulia tottuneesti tulkiten. Minut täytti jäähyväisikävä. Mikään hetkessä ei kertonut uuden kohtaamisen mahdollisuudesta, oli kuin tämä kuva olisi nostettu käsiini varoen pideltäväksi ja koeteltavaksi, mutta vain tämän yhden kerran. Pian linnut olisivat poissa, ikkunan takana taas vain tuttu ruusupensas, jonka oksia kypsät marjat painoivat kumaraan.

Muiston viimeisessä kuvassa näin yksinäisen linnun nousevan lentoon, ohittavan minut ruudukon takana, yksi lumivalkoinen sulka oikeassa siivessään.

torstaina, syyskuuta 07, 2006

Polvisukat eivät enää riitä

Seuraavana aamuna herään yhtenä kappaleena. Säröt ovat sulaneet umpeen yhdeksi ihoksi, mieleksi, minuksi. Olen kohdannut rakkaan ihmisen kasvot joiden alla olen yhtä aikaa suojassa ja sirkkelinterällä. Pöydässä, kynttilän liekki on nuollut muistojen reunoihin väriä, saanut ne eläviksi, mutta kaiken tämän olen pystynyt sivuuttamaan. Vatsalihaksia jännittäen, tiedättehän. Kotimatkalla tuuli on karannut hameen alle polkiessa, polvisukat eivät enää riitä, illat ovat syksyn. Puiston halki pyöräillessä kosteus, vanhat puut ja maa väsyneinä keuhkopusseina painautuvat paljasta ihoa vasten, kuin tarjoten minulle mahdollisuutta hengittää, puolestaan.

Mutta seuraavana aamuna olen herännyt yhtenä kappaleena, onnellisena kaipaamastani ajatustenvaihdosta. Kiitollisena unista, jotka kertovat sen minkä väsymys vaatii unohtamaan, näyttävät miten yhdistää mennyt tähän hetkeen, huomiseen.

keskiviikkona, syyskuuta 06, 2006

Veden varaan

Hyvän täytyy voittaa suurimmat pelkomme toteutuakseen.

tiistaina, syyskuuta 05, 2006

Kiveksi, höyheneksi

Avoimin silmin sotken sokeana en

halua katsoa kasvoihin yhtäkään teistä

jotka liikutatte samaa massaa en

edes tuulta tervehdi vaan käännän

kasvoni latvoista altaan laitaan

kaakeliin kaidetolppaan köyteen joka on

pujotettu suojaksi ei pikkulasten vaan aikuisten

minun suojakseni kaikilta kasvoilta jotka vääntyvät

liikkumisen tuskaa ja riemua roikun reunalla joka on

elävän ja elottoman rajaa takerrun terästolppaan silmin

nähden rauhan sen ryhdissä jalkani

jatkavat hidasta liikettä kunnes on

aika ja vesi vapauttaa minut ja liike

on pelkkää ilmaa

maanantaina, syyskuuta 04, 2006

Löysin katkaisijan tänäkin aamuna

Elämää, lyhyttä. Matkaa, valoa. Hämärässä, elämässä. Rakkautta, ilman.

Lähimmäisen matkaa, valoa. Päättelen, etten. Ole, ilman.

Koska en törmäile kovin.

sunnuntaina, syyskuuta 03, 2006

Voimia joiden olen

Vaihdan kesän yhteen yöhön

jossa tuuli vyöryy
eikä sateella ole
mitään häpyä

Käyn kauppaa vuodenajalla

kesä öisestä merestä
ikkunan takana hyökyvästä
myrskystä

Hiukset märkinä
odotan unta

perjantaina, syyskuuta 01, 2006

Ystävystymistä

Märkä kaupunki vaeltaa menneisyydestä

tähän hetkeen

Lasin takana

istumme

laskeutuvan pimeän

Kiiltävät kadut

ulkona ja

Mentyämme

sisällä

tiiliseinään nojaa

kaksi uutta ihmistä

Tangoa - vaikka yksin, näillä kengillä

Moniko lahja osaa seistä ovenkarmilla rennon huolettomasti, 7 sentin koroista huolimatta.
Kävelen aurinkoa nämä jalassa, vastaan kiitoksen viestittömään pakettiin.
Ystävän rakkaudesta ei voi erehtyä.

keskiviikkona, elokuuta 30, 2006

Illoissa on erilaista kirpeyttä

Syksyt ovat kaukaisten aikojen alkuja kesän horisontissa.

--

"Illoissa on erilaista kirpeyttä jo
ja maa hohkaa kylmää"

Kuuntelen ystävän mietteen ja tunnen
kuinka maa viltin alla on illasta kostea.

Lämpö painuu syvemmälle maan kuoreen, mietin
Ja katson kuinka me painumme

Enemmän kyyryyn,
hämärän kumaraan

Villaisten huiviemme alla, elokuun illassa
jossa vielä hetken soi elävänä etiopialainen jazz.

Mjölkhinnor

Unet takertuvat
Minuun kuivuvat
Maitokalvot

--

Eikä kukaan ehdi
Huuhdella
Kyyneleitä jotka kuivuvat
Sisääni

Maitokalvo

Drömmen
håller fast i mig

som mjölkhinnan
på kaffekoppskanten

som ingen hinner
skölja bort

Aa Mun

Unen kalvo
aamukahvimukin laitaan kuivunut

tiistaina, elokuuta 29, 2006

[edit on edit on edit] Tai-no lainaus

.

Omavastuu

etukäteen on vaikea sanoa mitä jää

anoa sanoja

vaikea sanoa ja

vaikeaa, sano aja

etunojassa sanoja

etäjääkettu

mesitäi

ikea enkät

vetimet ja sä

sika vai ikea

eitu

no jaa

mitään

maanantaina, elokuuta 28, 2006

Mennyt minä

Soittaa, soittaa
aina,
niin kuin aina
yllätyksenä tulee puhelu

Samalla kun sanon hei
valuu elämä, valuu
elämä

Samalla kun sanon hei
olen minä
olen mennyt minä
taas

Soittaa, soittaa
aina,
niin kuin aina
yllätyksenä tulee

Olen mennyttä

Uudestaan
ja samat,
tunteet uudestaan

Vaikka pyristelen vastaan

Vaikka pyristelen

Vastaan ja sanon hei

Edelleen ajatellen, tarkentaen

Mutta hymyt eivät katoa. Niistä on vain huolehdittava erikseen.

Lomaltapaluu

Suihku valuu syksyä iholle äkkiä
on kylmä ja aamut
pimeät, pitkälle päivään

Pian ei ihoa
missään
olkavarret ja sääret katoavat
ja auringon tuoksu

Kiire tästä aamusta
seuraavaan iltaan äkkiä
on lokakuu, marras

60 denieriä hiertää
kalpeita pohkeita

Vähä valo on sähköistä

Maut tuodaan kaukaa
ja tuoksut ovat
vieraan auringon alla pullotettuja

sunnuntaina, elokuuta 27, 2006

Viktoriaanisten naisten iltapäivä

Lusikkaleivät odottavat tomusokerikylpyä kun säädän hameenhelmaa säädyllisempään pituuteen ja hakaneuloitan fiftarihameesta turnyyriä viktoriaaniseen asuuni. Tänä iltapäivänä istumme piilotetuin nilkoin viltillä puun varjossa ja keskustelemme hillittyyn sävyyn. Hmm, mahdollisesti myös kikattelemme toistemme asuille ja uuaaii-ihastellen maistelemme katettuja herkkuja. Joku kertoo kummitusjutun, toinen lausuu runon, kolmas jakaa hengästyttävän seurapiiriuutisen. Elämä on hetken ihmeellistä.

Mutta nyt, on keitettävä tee ja pakattava eväskori, kiiruhdettava sunnuntai-iltapäivään saaressa.

perjantaina, elokuuta 25, 2006

Öistä artsifartsia

Rumassa soi kauniina ääni. Kuin lohtuna murheeseen jonka kansa on valinnut. Kuuntelen kuinka mies laulaa mutsista ja manalasta. Joku pyytää suomentamaan. Selkä väsyy, ja silmät. Keskityn, pian se on ohi, olen jo kotimatkalla. Mutta musiikin ja minun väliin syntyy kalvo. Kuvittelen sen siihen, katson sen kasvavan. Tämä on käynyt aiemminkin, olen oman kokemukseni ulkopuolella. Mistä lähtee ääni jolla lauletaan noin. Niin että kuulijan sisuskalut kääntyvät ympäri. Mikä kohta tuosta ihmisestä on erilailla rakennettu. Kaksi enkeliä ja tuomari laulavat joidenkin mielestä surullisia lauluja. Pinnistän loppuun asti. Haluan ymmärtää. Haluan osan tästä mukaani.

torstaina, elokuuta 24, 2006

Muuta ajateltavaa

Käärme kiertyy omenan ympärille
flamingonkukka osoittelee ja kadulla kiihdytetään pyöriä nollasta sataan
minä en ymmärrä mitään mutta näen kyllä
kuinka ystäväni ovuloi
kuinka tämän kesän kurkut venyvät pituutta,
täyttyvät
kauppakassit ja korit
painavina kauden sadosta

Näen kyllä
haistan
ruusunmarjat lasin takana
osoittelevan punaisia
niiden liha on pehmeää jo

Tarvitsen muuta ajateltavaa

Tuuli on levoton, sateen alla

Etäisyyksiä

sinä olet lähellä
kun hän on poissa

**
onko meitä
ilman häntä

**
minä ja hän, me

**
minä, minä, me

**
sinä, sinä, me

Samaa asiaa

[edit: inspiskälla lisätty]

minullakin on siis tärkeää asiaa


**
olen sinäsi
kunnes menen

ja muutun häneksi


**
mentyäsi olen
ilman häntä


**
on vain hän
kun sinä on toisaalla


keskiviikkona, elokuuta 23, 2006

Ehkä keväällä rakastan

tiistaina, elokuuta 22, 2006

3D memories

Sinun huulesi
vastaantulijalla
Samat silmät vaikka katse on vieras
Noin juuri sinunkin kulmasi
kysyvät

Kolmiulotteisia muistoja
villatakin alla aurinkoiho

Tässä tuulessa tuoksuu syksy

Tämän elämän kysymyksiä

Tottumus vai valinta?

Una soltera pensativa

mennessäni miehen luokse
leikkaan kynnet

mitä se minusta kertoo

sunnuntaina, elokuuta 20, 2006

Ensimmäisen osan viimeiset

Taivaan kukkakimput
kartanpalaset kameran linssissä

Niskan asennossa ajatuksen aie

Kuvatkaa jokainen kulma
tanssikaa taivaan toive

Uni tulee pilven lailla
pehmeänä peittää kuun


- Proustin piirtämältä tieltä, Combraysta Méségliseen

perjantaina, elokuuta 18, 2006

torstaina, elokuuta 17, 2006

keskiviikkona, elokuuta 16, 2006

Aatos

Joskus minusta tuntuu että

ihmisiä

tiputetaan tielleni kuin

helmiä.

tiistaina, elokuuta 15, 2006

Siivouspäivä

Tänään jos pyytäisit kertomaan jotain itsestäni, vastaisin sinulle olevani oikeakätinen.

Matto on punainen, kolmisen metriä täyttä villaa. Mattopiiska on rottinkia. Oikea käteni, jonka olkavarteen on hennatatuoitu riikinkukko, väsyy nopeasti. Tamppaaminen ei ole niinkuin-tennistä, mutta vasen käsi on tässäkin hyödytön. Puolessavälissä huomioin, että matto on vietävä pesulaan, pelkkä pölyttäminen ei riitä. Su'in silti, tähän vasenkin pystyy, loput irtokarvat samettisella vaateharjalla.

Metrin pituinen punainen nakki jää eteisen tuolille pötköttämään. Olen päättänyt pestä lattiat. Vihdoin-sade tahdittaa ja inspiroi. Oikea käsi ohjaa työtä ja laminaatti luovuttaa helposti nihkeän mikrokuituliinan alla. Iloitsen puhtauden illuusiosta, sillä sitähän se lopultakin on. Silmä ja kantapää erottavat kyllä rikan johon imuri ei ole yltänyt. Olkoon.

Olen lomalla ja olen siivonnut. Saan sittenkin ruokavieraan vaikka ensimmäinen peruutti. Kitaristilla on aina nälkä. Se on pelkästään hyvä asia, se.

maanantaina, elokuuta 14, 2006

Kurppamikäkurppa

Katu kävellään kaksin askelin.

Ajatuskuplassa lukee: "Suo anteeksi, minulla on taas tämä hiljaisuuden vaiva."

Vastatuuleen voisi pyyhkiä poskensa. Mutta tänään minua ei itketä, edes tuuli.

Ilmavirta hahmottelee erään minän.

Samalla kun siedän kitkeräneitsyt-versioista itseäni pakotan ystävän monologeihin.

Pian se on kävelty, että altistinkin sinut sille, menneelle.

Eikä tuuli koko aikana pyyhi itsesyytöksen sävyä ajatuksistani.

Poltettua paperia

kuva

kuvalta

pikselineliöityä

iltaa

läpivalotettuja

hetkiä

joiden

takaa

saa

pelätä

löytävänsä

ilmeisen


eräänlaiset
naamiaiset
nämäkin

Laulutupaa

Toinen toisensa ja niin edelleen. Runossa on rytmistä toistoa. Lainaa kynää pöydän yli, punaisessa valossa.
Kuulemme musiikin. En ole varma ymmärränkö. Mitä on.
Kavuta lavalle.
Niin kuin ystävä, joka on.
Sormet musiikissa.
Keskustelua, taka-alalla tai lavalla, riippuen kenen tuolista tila jaetaan.
Katselen kuinka sähkökitara ja saksofoni väittelevät. Ilman riitasointuja toki.
Odotan ääntä johon olen oppinut luottamaan.
Kitaran kieli on minulle vieras.

sunnuntaina, elokuuta 13, 2006

Sunnuntai-iltana kirjallisuusmeemittää

Viiveellä, como siempre, vastaan Sanojen ja Veloenan haastavaan haasteeseen.

1. One book that changed your life - Kirja joka muutti elämäsi?

Osaisin vastata tähän jonkun muun ihmisen osalta, omalla kohdallani on vaikeampaa. Mutta runot, runoja ne ovat olleet jotka minua ovat muovanneet.

2. One book you’ve read more than once – Kirja jonka olet lukenut useammin kuin kerran?

Muistan yhden lapsuudesta. Se oli erään amerikkalaisen kirjailijan kirjoittama nuortenkirja (molempien nimet olen unohtanut) avioerotytöstä. Sitä kirjaa luin uudestaan ja uudestaan 10-11-vuotiaana. Tarinan tyttö (joka kannessa oli kuvattu punertavahiuksisena otsatukkatyttönä) oli asunut niin kauan kuin muisti äitinsä kanssa, mutta halusi teini-ikäisenä löytää ja tavata isänsä. Muistikuvat tarinasta ovat hataria, en ole oikeastaan edes varma oliko niin, että tyttö asui isänsä vai äitinsä kanssa.., muistan vain tunnekuohuiset käänteet tytön sinnikkäästä, pelonsekaisesta selvitystyöstä, salaisista puheluista, osoitteista ja lopulta kadonneen vanhemman ja tämän perheen/suvun kohtaamisen, vuosien aikana kertyneet avaamattomat joulu- ja syntymäpäivälahjavuoret. Samaistuin tyttöön vahvasti, omien vanhempien ero oli tuolloin vielä tuore. Se kirja pitäisikin kaivaa vintiltä ja lukea uudestaan nyt, ruusutädin kanssa vietetyt hetket voisivat saada uutta ainesta mahdollisesti heräävistä tunnemuistoista.

Sitten ovat runokirjat ja Brodskyn teokset ja Seitsemän veljestä ja sivistyssanakirja.

3. One book you’d want on a desert island – Kirja jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Puah, iänikuinen Autio Saari. Kaikista lukemattomista lukemattomista, kuinka voisin tietää, mikä olisi se, jonka rivit täyttäisivät loputtoman yksinäisyyden. Brodsky pääsee lähelle, mutta kantaisivatko kenenkään yksittäisen kirjailijan sanat, ajatukset lopulta ajattoman tyhjyyden yli. Ehkä sen tulisikin olla runokokoelma, tarpeeksi sanoja mielen kipinöidä, tarpeeksi ilmaa sanojen välissä oman ajatuksen lentää. En tiedä, ainakin jokin runokirja olisi luultavasti käsimatkatavaroissa, jos niin onnekaasti onnettomuudessa kävisi, että selviäisin. Täytyisi toivoa että se olisi kaiken maailman runouden kattava antologia.. -- ja paljon valkoisia sivuja ennen takakantta.

4. One book that made you giddy – Kirja joka teki sinut hilpeäksi, kevytmieliseksi, huikentelevaiseksi.

Helvi Hämäläisen Kyläruusut on niin hersyvää ihmisluonnon vajavaisuuksilla herkuttelua, että sen lukemisen ajatteleminenkin saa hilpeäksi.

5. One book that wracked you with sobs - Kirja joka sai sinut sortumaan nyyhkytyksiin?

Sortumaan kyyneliin ei nyt varsinaisesti, mutta itkemään on saanut yksi, Joseph Brodskyn Veden peili. Sain kirjan lentopostissa Espanjaan siellä vaihdossa ollessani, ja otin sen hajamielisesti mukaan eräälle viikonloppureissulle. Tuon ajanjakson elämä oli hyvin intesiivisesti sosiaalista ja ajatukset espanjan kielen kyllästämiä ja lukeminen oli taka-alalalla. Hikisellä bussimatkalla avatun kirjan suomenkielisen tekstin kirkkaus ja kauneus kontrastoituivat matkan väsyttämänä vieraan kielen takkuillessa. Kirjan kertoma sijoittuu talvisuhruiseen surunkauniiseen Venetsiaan, joka on tuosta lukukokemuksesta asti ollut haaveiden talvilomakohde. Se Kohta. Kun saapuu sunnuntai ja kirkonkellot soivat. Se on itkettänyt uudestaankin, paljon myöhemmin kotimaassa ja HKL:n bussissa toisenlaisissa tunnelmissa. Brodskyn sanojen kirkkaus löytää ja lävistää minussa jonkin pinnan joka on muilta piilossa.

6.
One book that you wish had been written - Kirja jonka toivoisit kirjoitetuksi?

Nuoren, surullisen tytön kirjan. Kirjan, jonka kansien väliin jäisi osa sitä, joka syö tilaa muulta. Enkä viittaa itseeni, vaikka Lumetar minua tuohon on tuuppinutkin. Kirjan, jonka kirjoittajaa ei ole brändätty.

7.
One book you wish had never been written – Kirja jota et toivoisi kirjoitetun?

Persoonastaan ylitsepaisuneiden, elämää arvostamattomien suurmiesten teokset, jotka vinksahtaneine ajatuksineen elävät eteenpäin väärissä käsissä.

8. One book you’re currently reading – Kirja jota parhaillaan luet?

Tapojeni vastaisesti tällä hetkellä on kesken vain yksi kirja, Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, sarjan ensimmäinen osa. Karrin kesäiset tekstit saivat minut ensin kiinnostumaan, sitten uskomaan mahdottomaan (olen ennakkoluuloissani pitänyt Proustia eräänä mahdottomista kirjailijoista, yhtenä niistä jättiläisistä joihin ei riitä aika tai ymmärrys) ja lainasin kirjan mökille lähtiessäni. Aloitin julkisen omaisuuden puolirikollisen lyijykynä-alleviivailun, mutta lopetin sen melkein samantien tajuttuani, että teksti on moiseen liian rikasta, liian täyttä. Kirjasarja kuuluu hanki omaksi-osastoon.

9. One book you’ve been meaning to read - Kirja jonka aiot lukea?

Yksikö vain. Se olisi sitten kaikkein pisimpään päällimmäisenä säilynyt aikomus, Dostojevskin Karamazovin veljekset. Lainasin kirjan kirjastosta ja aikani uusittuani (tämä ei tarkoittanut hidasta lukutahtia vaan lukemattomuutta, näin käy usein laina-ahmatille), päätin, että etsin kirjan omaksi divarista ja toteutan sitten aikomukseni.

10. Now tag five bloggers – Haasta noin (oma edit) viisi bloggaajaa

Kettuseni, Lupiinitar, jos ette jo ole tulleet haastetuiksi, kertokaa vuorostanne.