Polvisukat eivät enää riitä

Seuraavana aamuna herään yhtenä kappaleena. Säröt ovat sulaneet umpeen yhdeksi ihoksi, mieleksi, minuksi. Olen kohdannut rakkaan ihmisen kasvot joiden alla olen yhtä aikaa suojassa ja sirkkelinterällä. Pöydässä, kynttilän liekki on nuollut muistojen reunoihin väriä, saanut ne eläviksi, mutta kaiken tämän olen pystynyt sivuuttamaan. Vatsalihaksia jännittäen, tiedättehän. Kotimatkalla tuuli on karannut hameen alle polkiessa, polvisukat eivät enää riitä, illat ovat syksyn. Puiston halki pyöräillessä kosteus, vanhat puut ja maa väsyneinä keuhkopusseina painautuvat paljasta ihoa vasten, kuin tarjoten minulle mahdollisuutta hengittää, puolestaan.

Mutta seuraavana aamuna olen herännyt yhtenä kappaleena, onnellisena kaipaamastani ajatustenvaihdosta. Kiitollisena unista, jotka kertovat sen minkä väsymys vaatii unohtamaan, näyttävät miten yhdistää mennyt tähän hetkeen, huomiseen.

Kommentit

matkalla sanoi…
vackert kära vän
Anonyymi sanoi…
tack snälla

Vii
sivuaskel sanoi…
"Kiitollisena unista, jotka kertovat sen minkä väsymys vaatii unohtamaan, näyttävät miten yhdistää mennyt tähän hetkeen, huomiseen."

Eteenpäin on elävän mieli... ihana kuvaus! Kiitos.
LL sanoi…
Kaunista ja, toden totta, elävää kuvausta.

Suositut tekstit