lauantaina, elokuuta 23, 2014

unessa
makaan meren pinnalla 
en kastu 
makaan vihreän veden päällä, niin lähellä pintaa että sen viileys tuntuu kasvoilla
"maisema on kaunein tästä perspektiivistä" kertaan unen keskustelukumppanille, se todella on. 
meri ei ole täysin tyyni, mutta se on ystävällinen, juuri nyt. 
pehmeys on lumetta. vihreän syvästä aavistaa voiman
aavistus saa nousemaan rantaan
jalkapohjien alla betonilaituri
tuuli nousee 
karkea pinta keinuu tuulessa, harha on todentuntuinen
uni muuttuu maisema muuttuu ihminen muuttuu 
hitaasti sydämetön laskee tunteja
upottaa betonijalkansa veteen
antaa itselleen luvan pudota

sunnuntaina, elokuuta 17, 2014



elokuussa vaeltavat taivaat

valtavat pilvimassat rymisevät yli

tai liikkuvat hitaasti etelään ja itään

lavastavat tutut kattojen kulmat

osaksi lähestyvää gloriaa 

huutaen laulavaa sadekuurokuoroa 

seuraavana aamuna avoimella työmaa-alueella 

kattona kirkas kaari jossa tuuli, sama joka poskeasi

sama tuuli leikkii poutapilvien reunustamilla poluilla

torstaina, heinäkuuta 24, 2014

nostan nyrkin pojan naaman eteen, ovat melkein samankokoiset. ele on voimakas ja uhkaava, oma käsi vieras ja tuttu yhtä aikaa.

tämä voi rikkoa naaman, ymmärrätkö. kun tällä lyö niin se sattuu aina. tällä kun lyö niin menee rikki.

ai voiko rikkoa kiveäkin, poika innostuu. ei voi, kivi rikkoo nyrkin, silloin sattuu omaan käteen. tiedän koska olen kokeillut. ai miks, ai miten?
kukaan ei kertonut minulle. nyt minä kerroin sinulle.

pojat tappelevat, isoveli ei malta olla lyömättä takaisin vaikka tietää että isomman vastuu on suurempi.

uuvuttaa, eikö voisi rakentaa pirstomisen sijaan, itsekin. osata enemmän, eleillä, katseilla, sanoilla.

uutisten maailma on täynnä silvottuja ruumiita, humalaisia hulluja päätöksiä ampua ohjus, viiltää ammottava haava omaisille sietää loppuelämäkseen. näitä on niin paljon, yksi haava, yksi airon sipaisu surun meressä.

ilmassa viuhuvat pikkuautot, ylipäänsä materia joka irtoaa pinnasta. pommii!! tupperwaren kansi kalahtaa lattiaan toisessa päässä olohuonetta.

minä uskon näihin poikiin, näen heissä ihmisen joka päivä monta kertaa. ihmisellä tarkoitan kykyä tuntea surua, tuskaa, myötätuntoa, katumusta. silti etenkin väsyneenä suren tätä rallia, onko pakko rikkoa, uhalla mäiskiä ja lällättää tajutakseen, että osa tuhosta on lopullista, että sattuu kipeästi vaikka ei tule verta, että sattuu vielä syvemmin kun sanoo rumasti.

muurahaisia maailma täynnä. suurimmissakin saappaissa.




keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2014

Nojaan selkäni kylkeäsi vasten
Tunnen paremmin näin
Mitä ajattelet
Sanat kierivät kalliolta 
teet lähtöä jo

Emme nuku tätä yötä
Mutta kun uni tulee olet siinä
Ja sanat ja
taivas jota kallio kannattelee


perjantaina, toukokuuta 02, 2014

Nukkuvat vakavat kasvot
Uni on huomisen edellä keinuva laulu
Hyräilen itseni tyyneksi
Piirrän poudan otsilleen


maanantaina, maaliskuuta 31, 2014




Vanhemmat ovat luita joihin lapset terottavat hampaitaan.

***

kello on 900, kevät 12, 13, 14

kävelen töihin ja mietin lapsiani
sitä miten venyvät valon nopeudella pian taas

olen susi olen äiti valo kasvattaa hampaitani 
kaikkein rakkaimmat kiipeävät kylkiäni pitkin, kiskovat tukasta ja nauravat maitohampaat kiiltäen 
rakkaat pedot, pentuja vielä vähän aikaa

mikään ei ole niin pehmeää kuin viileän kämmenen silitys. äitä, paa.