Kiinalainen konsepti

Kun hallitus on myötämielinen ja vieras raha virtaa on kiinalaisilla varaa ostaa enemmän autoja. Hyvät omistajat osakkeinenne, se on hyvä asia. Että lastenne elintavat kustantavat moottoritien, nostavat pystyyn elementtitaloja, huokoisia pesusieniä savusumun keskelle, rakennuttavat koulunkin. Infrastruktuuria, sitä juuri herra siellä toiseksi viimeisellä rivillä. Pian kerromme kuinka öljyvarat eivät ole ehtymässä, joten älkää siitä huoliko, tyhjäkäyntiruuhkia riittää meillekin.

Säästönne ja pyhä uudessa. Se työllistää matkapuhelintehtaan vuorotyöläiset, mahdollistaa parakkilounaan ja vapaat viikonloput maalta pakkomuutetuille. Kasvumahdollisuudet ovat huikeat. Toki tämä on kaikki kovin riskialtista, se pitää pitää mielessä näille kehityksen jättömaille suunnatessa. Hajautetullakin salkulla voi suoni tukkeutua vaikka latu olisi aurattu, pala juuttua kurkkuun kesken pihvin, mutta niinhän se on elämä, arvaamaton.

Enemmän tämä tuottaa rakkaat seurakuntalaiset, kuin sukanvarsi. Se on selvää. Se on hyvää. Kaikki yhdessä, katsokaa tätä miljardihtavaa vuorenrinnettä, me teemme sen mahdolliseksi, kiipeämme huipulle puolestanne, kohotamme teidät kuin itsemme. Jos vain uskotte kasvun mahdollisuuteen, sillä historia ei ole tae tulevasta, mutta usko, se siirtää vuoria.

Kommentit

Foxy sanoi…
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi sanoi…
Huikea kuvaus! Todella upea teksti!

Miljardihtava vuorenrinne; voin ihan nähdä miten aina vain tuottoisammat länsisetelit lepattavat aasialaisessa aamutuulessa...

Päättymätön polku - ahneuden aidanvieri.
Foxy sanoi…
tämä on yrityksen yhteiskuntavastuuta. corporate responsibility.

siitä tehdään esitteitäkin. ja sitten niillä esitteillä osallistutaan kisoihin, missä parhaiten suunniteltu läpyskä / sivusto palkitaan.

hälläväliä onko ne asiat kohdallaan. kunhan näyttää hyvältä.
viive sanoi…
niin, corporate social responsibility, corporate governance. asioilla on monia puolia, tämä piikittely on vain yksi pinta muodotonta möykkyä.

mutta totta on että toimiakseen näiden hienojen termien puitteissa täytyy joko olla vakaa (sokea) usko omaan tekemiseensä tai kyky sulkea silmänsä asioilta jotka väistämättä riitelevät ristiin.

en tiedä olisiko minusta siihen. palkkatöitä on tehtävä tulevaisuudessakin, mutta pystyykö siihen ilman että oma arvomaailma vinoutuu väkisin siinä sivussa? vaikea kysymys.

Suositut tekstit