Puiston suuntaan, linnuksi oksalle
Liikennevaloissa erehdyn kääntämään katseeni poispäin suunnasta. Puistoon kadun päässä, valoa repeilevään taivaaseen sen yllä. Haluaisin kävellä tuota maisemaa joka-aamuisen katukuilun sijaan. Sitten miete hellittää, valoa on lempeää pakotetullakin pätkällä ja se tulvii, tulvii. Olen vapaa nainen nämä aamuiset matkat, hiukset auki, pitkät hiukset näyteikkuna kuiskaa, valoa tulvii, olen vapaa tavalla jolla tytöt ovat, keväisin. Linnut. Kunnes ylitän kadun, saavutan kulman ja rakennus ottaa minut. Omistaa tämänkin päivän. Rautatalo.
Kommentit
ehkä vastaan aamulla selvemmin mielin. joka tapauksessa kommenttejasi odottaa aina. sitä ei ehkä saisi sanoa ainakaan näin julkisesti mutta sanompa nyt vaan, koska olen hieman, kuten mainittua, humalainen ja yöstä väsynyt.
gay-ystäväni espanjasta tilittää minulle juuri msn:n välityksellä kuinka on tavannut ihanan miehen joka on vähintäänkin bi, muttei tiedä sitä vaan elää heterona. voivoivoi, la vida es complicado, en todo el mundo.
tosiaan, hieman väsyneitä sanoja tuossa yllä.
toki se on jollain lailla sielun- tai mielenlaatua huomioida ympäristöstään kauneus, mutta ei kai sentään niin harvinaista että ilmenisi vain runollismielisillä haihattelijatyttösillä, johon lokeroon toki sovin kuin tetris-palikka koloonsa taitavan pelaajan pelaamana.
muita ajatuksia mun ei tarvitsekaan täsmentää, paitsi että la vida es complicada, feminiinisukuinen kun on, elämä. miten se sopiikin tuohon niin. .)
hih, wv on reippaalla tuulella heti aamusta, okhep!
sä oot niin nuori että jaksat sekä hillua että lähteä aamulla taas töihin. mä olen puolestaan nukkunut niin huonosti, että taidan olla promilleissa. ne on katsos nämä *runoilijan* herkät hermot.
jauhelihakaan ei oo alkuperäisessä muodossaan. eikä meetwurstisiivu.
mä en oikein nykyisin pysty enää oleen samassa pöydässä missä syödään lihaa.
ennen sen syöminen juuttui kurkkuun, nykyisin sen syömisen katsominenkin yrjöttää.