Kevään ensimmäisellä uimareissulla
On heti helpottavampaa olla rinnat hävittävässä aniliinioranssi-ruudullisessa uimapuvussa polkemassa vettä aamukahdeksalta punavalkopilkullis-pukuisen Veloenan vierellä kun kuulen ettei vesi ole hänellekään Se elementti. Vielä aamummalla, ennen kuin tiedän unohtavani puhelimen kotiin, juoksevani lyijyjaloin ja myöhästyväni siitä bussista jolla olisin ollut ajoissa, pohdin peilin edessä alastomuutta, joka tulisi vesijuoksun ohella olemaan uusi asia ystävyydessämme. Se on hassua, sillä en yleensä pohdi moista. Edes miesten seurassa, vaikka tämä on kompura-ajatus heti uloskirjoittuessaan, itseä ja muita naisia vartenhan kaikki laittautuminenkin kuitenkin loppuperin tehdään. Ehkä kaikki se pyöräilevän ystävän tanssista ja kehollisuudesta kirjoittama saa minut hölmöilemaan aamutuimaan. Joka tapauksessa olen jo ehtinyt unohtaa moisen kun kuoriudumme kankaista pukuhuoneessa.
Vieraisiin uimahalleihin meno on kaikessa rutiinittomuudessaan hieman hermostuttavaa, vierailijoiden vain oletetaan tietävän miten asiat täällämeillä hoidetaan. Siksikin on hyvä että olen kaksin enkä yksin tänä suhruisena perjantai-aamuna, kun kiristämme vöillä itsellemme vyötäröt ja astumme arvokkaan äänettömästi säärtä varpaista asti suoristaen altaaseen. Olen yllättynyt, vaikka löydänkin itseni ylämäestä joka toisella altaanmitalla, siitä kuinka kevyttä meno on. Opin myös ettei tätä suoritusta tule mitata matkassa vaan ajassa. Ja että aika kuluu, kuin huomaamatta olemme juosseet tunnin ja ystävä hymyilee että enää tuonne ja takaisin ja minä hymyilen etteihän tämä edes vielä.. Altaasta noustessa joko minä olen, tai sitten hallin sisäilma, mutta pumpulia, rajoja häilyttävää pumpulipampulia jalkojen totutellessa kuivalle maalle.
Höyrysaunassa kuuntelen pikaluennon feldenkrais-menetelmästä, jota haluaisin kokeilla. Pian shampoon, kosteusvoiteen ja kikatetun pikateen jälkeen löydänkin itseni työpöydän äärestä vanumasta saunaoloa. Sisko sanoo että kaipaisin hieman poskipunaa kun lounastamme yhdessä, mutten suostu moiseen, olen unohtanut hajuvedenkin silkkipussukkaansa laukunpohjalle, eikä mikään kulma maailmasta ole enempää kallellaan niiden vuoksi, joten miksi minäkään.
Myöhemmin kyllä hiipii perjantai kuten aina, mutta se on jo korjattu villasukilla, pyjamahousuilla ja hämärällä joka viimein on hiipinyt kattojen ylle. Vanhanpiian patenttiratkaisu, pimennysverhot - kun kevät-illat muuttuvat ahdisteleviksi kosijoiksi.
No ei minulla ole, eikä tule. Tumma suklaa on tehokkaampaa muutenkin.
Vieraisiin uimahalleihin meno on kaikessa rutiinittomuudessaan hieman hermostuttavaa, vierailijoiden vain oletetaan tietävän miten asiat täällämeillä hoidetaan. Siksikin on hyvä että olen kaksin enkä yksin tänä suhruisena perjantai-aamuna, kun kiristämme vöillä itsellemme vyötäröt ja astumme arvokkaan äänettömästi säärtä varpaista asti suoristaen altaaseen. Olen yllättynyt, vaikka löydänkin itseni ylämäestä joka toisella altaanmitalla, siitä kuinka kevyttä meno on. Opin myös ettei tätä suoritusta tule mitata matkassa vaan ajassa. Ja että aika kuluu, kuin huomaamatta olemme juosseet tunnin ja ystävä hymyilee että enää tuonne ja takaisin ja minä hymyilen etteihän tämä edes vielä.. Altaasta noustessa joko minä olen, tai sitten hallin sisäilma, mutta pumpulia, rajoja häilyttävää pumpulipampulia jalkojen totutellessa kuivalle maalle.
Höyrysaunassa kuuntelen pikaluennon feldenkrais-menetelmästä, jota haluaisin kokeilla. Pian shampoon, kosteusvoiteen ja kikatetun pikateen jälkeen löydänkin itseni työpöydän äärestä vanumasta saunaoloa. Sisko sanoo että kaipaisin hieman poskipunaa kun lounastamme yhdessä, mutten suostu moiseen, olen unohtanut hajuvedenkin silkkipussukkaansa laukunpohjalle, eikä mikään kulma maailmasta ole enempää kallellaan niiden vuoksi, joten miksi minäkään.
Myöhemmin kyllä hiipii perjantai kuten aina, mutta se on jo korjattu villasukilla, pyjamahousuilla ja hämärällä joka viimein on hiipinyt kattojen ylle. Vanhanpiian patenttiratkaisu, pimennysverhot - kun kevät-illat muuttuvat ahdisteleviksi kosijoiksi.
No ei minulla ole, eikä tule. Tumma suklaa on tehokkaampaa muutenkin.
Kommentit
Pulikoimista en inhoa. Voisin ehkä mennä yksin metsälampeen alkajaisiksi. Metsälampi vain taitaa olla aika kolea paikka näin huhtikuussa.
Mää oon ihan varmaan parempi kuin suklaa ;)
Tosin on kyllä niin, että suklaasta saa finnejä ja miehen kanssa eläminen vie finnit pois.
Huoh. Finnit vai hiljaisuus? Hiljaisuus vai finnit?
Voi Viive, ei minua kannata jännittää. Sitäpaitsi sateenvarjosi teki niin suuren vaikutuksen, että melkein mykistyin. Hieno! Olen nyt itse ihan tumppuna kun omani on hukassa, se hieno maijapoppassontsa, ääk.
Sitä paitsi minusta alastomat ihmiset ovat aina kauniita ja ihmiset kauneimmillaan alastomina. En ole nähnyt vielä yhtään rumaa ihmistä. Tosin suurinta osaa en kyllä haluaisi nähdä alasti, hmm. Ehkä vain mukavat ihmiset ovat alastonkauniita?
No niin, menipä laaduttomaksi jutuksi.
Sivupersoona, ilahdus että vierailit. Meillä kaikilla tuntuu olevan yhteneväinen menneisyys uimahallikokemusten osalta, mm. häpeällistä 'paljastumisen' tunnetta pohdimme Veloenan kanssa, sitä jonka koki vahvasti joka kerta kouluikäisenä kun astui suihkutilan puolelta allas-alueelle. Ihmetyksekseni tässä modernissa luonnonvaloisassa (!) mosaiikkilaatoin koristellussa hallissa tupsahdin suihkuilta melkein huomaamatta julki eikä tuntunut missään. Mutta metsälammet ovat ihania, vesi on niissä pehmeämpää, vaikka mutapohjaan ei haluakaan yltää koska kaikkihan tietävät mikä siellä asuu.
Oikeastaan tarvittaisiin siis vain halli jossa olisi tummapohjainen uima-allas? Ja luonnonvaloa loisteputkien sijaan? Hmm.
Veloena argumentoi tukevasti - ja naisellisen moniulotteisesti - suklaan puolesta, tässä vaan klappaa miehillä joku. Toisaalta kai onni, jos miehet 'löytäisivät' suklaan niin kuin naiset sen jo tuntevat, niin mitä meille kaikille ihanille naisille Sitten kävisi?
Hih, se sateenvarjo oli töistä lainassa, oma kiinalaiseni on hienosti sarjakuvitettu mutta täysin hyödytön tuulisella säällä. Pitkä ja tukevavartinen (ilman mitään muita ajatuksen tasoja) varjo on kyllä paras!
Olen samaa mieltä, alastomat ihmiset ovat kauniita. Myös ne alastomat joilla on vaatteet päällä, siis esim. ajatuksissaan olevat, liikuttuneet, hermostuneet jne. Tunteineen paljaat ihmiset.
Minä pienenä hyppäsin väkisin ja yritteliäästi aina lammen pohjamutaan asti. Halusin vain tuntea, miten iljettävää ainetta siellä alhaalla oli, miten se nuoleskeli varpaita, miten se jäi kauas, kun ponnistelin takaisin pintaan.
Kun yläasteella olin uimahallissa värisemässä, jouduinkin viiden metrin hyppytasanteelle äkkiarvaamatta. Olin mammantyttö, joten en uskaltanut sanoa kehottavalle ja terävä-ääniselle opettajalle ei. Siksi loikkasin suoraan pelkooni. Niin voi käydä.
Lähdenkin tästä.