Peruna on pyöreä

Olin jättänyt Karrin kommenttilootaan yöllisen ajatuksen yleisperuna-nimikkeen hämmentävyydestä kun siihen liitetään taiteilija jonka taivas on sininen pelto, kun oloni helpottui hetkeksi. Olen kolme päivää väristys-inhonnut tätä kaikkea, koska olen kihissyt ulos nahastani, pääkopastani ja sormenpäistäni joiden yhteenliittymä nakuttaa näitä nuhruisia toisteita päivä päivän perään.

Helpotus tuoksuu edelleen oikean käden etusormen ja peukalon uurteisilla pinnoilla. Hiirenkorvan lehtivihreä. Äidiltä saadut narsissit ja koivunoksat vihreästä ruskeaan liukuvärjätyssä keraamisessa kannussa punaisella pöydälläni. Tuoksu on kesäisen saunan. Se on yksinkertainen asia, johon ei liity yhdenkään ihmissuhteen tuskaa, mitään toteutumatonta toivetta tai itsestä lähtöisin olevaa pettymystä. Ei siis yhtään yritettyä kirjoitelmaa, kirkkautta kompuroiden tavoittelevaa ajatusta tai sievistelevää säettä. Siihen ei kuulu myöskään yksikään pakotettu teko, sosiaalinen tai muu artesaanimpi.

Tuoksumuisto on myös paljon laajempi kuin löylyvesisoikossa liotettu saunavasta, se ulottaa piiriinsä tottumattomien jalkapohjien alla pistelevän polun, villinurmikon iltaisen kosteuden, punertavalta iholta nousevan vesihöyryn ja ilmassa leijuvan hiljaisuuden, joka on täynnä ääniä kun sitä pysähtyy kuuntelemaan. Siinä limittyvät niin pääskysen lento valoisassa yössä kuin yksityisyys joka sulkee ulkopuolelleen jopa ystävät. Miksi juuri tämä pala luontoa on niin rakas? Lyhyt ja etäännytetty, keskimäärin kolme viikonloppua kesässä käsittävä kaupunkilaisen romantisoitu luontokokemus.

Luontainen ympäristöni on kaupunki. Erään pojan määritelmän mukaan luonto on vain osa ympäristöä, jos vuollaan käsitteistä tikku-ukkoja. Kaupungillakin, kaupungissakin, on luontoa, mutta se on kokemuksena arkista, niin arkista kuin jääkävely laivaväylien viertä voi olla, tai meri joka on aina sama, vaikka alati liikkeessä. Joka tapauksessa haluaisin tänä kesänä löytää kaupungistani sen joka jo heikentyen tuoksuu sormissani. On etsiydyttävä uusille reiteille, mutta myös havainnoitava vanhoja entistä akuutimmin. Missioni turvin selvinnen syksyyn.

***
Rakkaat korkokenkäkollegat, LadyKiller, Huri-puh-veli-na ja Eva, kiitos mukavasta illasta ja taittumattomista nilkoista, kynteni kimmeltävät puffin jäljiltä parhaillaankin kun näpytän tätä loppuun. Hyvää yötä.

Kommentit

Mikko Moilanen sanoi…
Äh, minusta nämä "kaupunki ja luonto on erikseen" -puheet on aika korneja. Aivan kuin ihminen ei olisi osa luontoa, vaan jokin luonnon yläpuolella oleva. Sanottaisiinko ennemmin niin, että on olemassa erilaisia luontoja. On olemassa kaupunkeja ja metsiköitä. Yhtä ja samaa kaikki.
viive sanoi…
Nojoo, tottakai. Lähinnä ajatus on käsite-eroista, useinhan ympäristö- ja luonto-sanoja käytetään synonyymeina. Tietysti voi olla, ettei tarvetta sen tarkempaan määrittelyyn ole, mutta jos näitä haluaa pyöritellä niin silloin voisi päästä tuohon lopputulemaan mietteissään.

Ympäristö jossa tätä aamu-unisesti kirjoitan on huoneeni, jota avonainen ikkuna jatkaa kadunäänillä. Jos luonnoksi mieltää kaiken elollisen (vs elottoman) niin minä itse, huonekasvini ja koivunoksat maljakossa, satunnaiset hämähäkit ja sokeritoukat, kadulla ohiajavat karvattomat kädelliset... (entä porkkanat jääkaapissa?) olisivat tämän ympäristön luontoa.

Ihminen on eläin on osa luontoa, ei sen yläpuolella.
Mikko Moilanen sanoi…
Niinhän niitä sanoja käytetään, vähän miten sattuu, joten voisiko olla, että vieraantuminen "luonnosta" johtuisi ennemmin epätarkasta ja hämäännyttävästä sanojen käytöstä? Varsin usein unohdetaan, että lohduton ympäristö ei tee itsestään ns. luonnotonta tai keinotekoista (englannin kielen sana "artificial" on parempi) tai jotain muuta kuin luontoa. Esimerkiksi saharan autiomaa on sataprosenttisesti luontoa, vaikka voikin olla erittäin lohdutonta ja "kuollutta".

Kulunut vertaus lienee on, että mitä eroa on muurahaispesällä (eikö kysymyksessä ole muuten kaupunki) ja suurkaupungilla (eikö kysymyksesä ole pesä, jos ei, niin pitäisikö muurahaispesää nimittää muurahaiskaupungiksi ja ihmisten asuttamaa kaupunkia ihmiskaupungiksi. Vai pitäisikö sanoa muurahaispesää ja ihmiskaupunkia yksinkertaisesti kaupungiksi)?
Mikko Moilanen sanoi…
Ainiin, ja hyvää huomenta :)
Mikko Moilanen sanoi…
(Lisättäköön tähän siis vielä se, että kun ihminen haluaa kaupungista "luontoon", hän ei kai halua saharan autiomaahan, vaan johonkin missä on paljon elävää vihreää ja muitakin eläimiä kuin ihmisiä.)
KK sanoi…
Yksi muttei varmaan ihan kattava määritelmä on lapsen suusta, huudahdus, että metsässä, siis luonnossa, ei lue mitään.
viive sanoi…
Niin Mikko, johonkin sen suuntaiseen tuolla romantisoinnilla yritin, ajatukseen siitä että kaupungissa elävälle ihmiselle maaseutu tai metsä olisivat oikeinta luontoa jonne hakeudutaan aidon kokemuksen toivossa. Mikähän olisi Saharan suomalainen maisemavastine? Voihan joku hyvinkin kaivata ulkosaariston karuihin maisemiin, tuuleen ja kivisille luodoille, aitona luontokokemuksena? Afrikan hiekka-aavikkoa on ehkä vähän vaikea rinnastaa tähän niin selkeästi omasta Helsinki/kotikaupunki-ajatuksesta lähteneeseen ketjuun.

Mutta tämä taitaa lipsua perus makuasiaksi, mikä ketäkin miellyttää, mielenkiintoista silti, pohtia ympäristön ja luonnon esteettistä arvoa. Muurahaiskaupungista tulee mieleen Leena Krohnin Tainaron.

Iltapäiväksi tämä jo ehti, mutta aurinkoista semmoista!

Juu, lapsen suusta totuuden siemen Saharaan versomaan. :)
ladykiller sanoi…
Kiitos kovasti vaan minunkin puolestani hauskasta illasta. :)
Veloena sanoi…
Ah, täällähän käydään juuri sitä keskustelua, jota haluan aina käydä, tuosta luonnosta ja ympäristöstä ja niiden suhteesta.

Viive, minusta tuo eräs poika on pahasti väärässä. Ja minä olen lukenut tästä paljon, kaiken käsiini saaman. Poika saattaa olla tavallaan oikeassa, mutta näihin määritelmiin tarvitaan jotakin tikku-ukkoja taipuisampaa, esimerkiksi niintä.
Mikko Moilanen sanoi…
"Kaupungillakin, kaupungissakin, on luontoa, mutta se on kokemuksena arkista, niin arkista kuin jääkävely laivaväylien viertä voi olla, tai meri joka on aina sama, vaikka alati liikkeessä."

Tässähän muuten kai tuli jo kaikki olennainen sanottua.

Mikä on pahin loukkaus ja ylimielisyyden osoitus muurahaisille? Sanoa muurahaiskaupunkia muurahaiskeoksi.
Mika sanoi…
Minäkin taidan laittaa kommenttia tuohon luonto- ja ympäristöanalyysiin.

Itse havaitsin pari vuotta sitten olleella Englannin matkallani sen, kuinka ihmisten aito luontokokemus on vahvasti sidottu kunkin maan kulttuuriin. Englannissa (kuulemma) aitoa luontoa paikallisten ihmisten mielestä on heidän viljelykulttuurinsa muovaamat avoimet pelto- ja niittyalueet kivi- ja pensasaitoineen, kun taas metsät ovat heille tekoluontoa etenkin, kun monet niistä ovat istutettuja ja "uusia". Tämä siitäkin huolimatta, vaikka heidän peltoalueensa ovat itse asiassa paljon enemmän ihmisen muokkaamia kuin istutetut metsät. Suomessa on tavallaan päinvastoin, koska täällä on paljon enemmän jäljellä luonnonmukaisia metsiä, joita pidetään täällä paljon aidompana luontona kuin viljeltyjä peltoalueita.

Englannin tapauksessa ihmisten kulttuuri on vaikuttanut jo niin pitkään ja vahvasti sikäläiseen maisemaan, että jo ammoin muokatusta maisemasta on tullut ihmisten mielissä "aitoa" luontoa. Toki sielläkin on perinteisiä luonnonsuojelualueita ja siten oikeastikin ns. aitoa luontoa (esim. Dartmooren kanervanummet), joissa se on alkuperäisempää ja vähemmän ihmisen koskettamaa kuin muutoin.

Toisaalta Suomessa ei ymmärretä kaupunkiluonnon tärkeyttä ja ominaispiirteitä yhtä hyvin kuin vaikkapa juuri Englannissa Lontoon tapaisen suurkaupungin ansiosta, mistä katsottuna aito luontainen luonto on mahdollisimman kaukana. Sen vuoksi nimenomaan rakennettu luonto (puistot, katupuut jne.) on viritetty siellä monin paikoin (Lontoossakin monta esimerkkiä) omalla tavallaan huippuunsa.

Kaupunkien rakennetut ja suunnitellut viheralueet (puistot, hautausmaat, pihat, katualueiden ja torien vihreys jne.) ovat urbaania luontoa, jonka kehittämisessä esim. Helsingissäkin on yhä töitä. Rakennettu kaupunkiluonto ei ole aidon luonnon korviketta, vaan oma paikkaansa sidottu luontotyyppi. Kaupunkiluonto rakennetussa muodossa edellyttää nimittäin myös ko. paikan kulttuurin ja ihmisten huomioimista, ko. luontotyyppiin liittyvien puutarhataiteellisten ja maisema-arkkitehtonisten ominaisuuksien ymmärrystä, hyväksikäyttöä ja niiden sitouttamista onnistuneesti ympäröivään kaupunkitilaan, arkkitehtuuriin ja Suomen tapauksessa myös verkostoihin luontaisemmille viheralueille. Sen vuoksi Suomessa "aidon" luonnon ja urbaanin rakennetun luonnon välillä täytyy olla paljon välimuotojakin.

Kaupunkiluonto tarkoittaa siis Suomessa paitsi rakennettuja viheralueita niin myös sitä, että ihmisillä on edelleen pääsy myös sen luontaisen luonnon pariin heti rakennetun ympäristön lähellä (mukaan lukien meri Helsingin tapauksessa). Suomessa on siis yhä mahdollisuus kokea luontoa hyvin monipuolisesti rakennetun ympäristön puitteissa verrattuna vaikkapa Lontooseen, mikä on meidän ominaispiirre ja siten säilyttämisen arvoinen etu. Sitä me emme aina huomaa, vaan otamme sen liian itsestäänselvyytenä.
sivuaskel sanoi…
Tulin juuri sieltä "oikeasta luonnosta", Vähä-Roineen rannalta, jossa järvenselkä on yhä jäässä, mutta tummunut sulaessaan, jossa eilisillan huikean kaunis tähtitaivas häkellytti, jossa punakylkirastaat kaivelivat aamiaista pihametsän lätäköistä, jossa talehtineet ruusupensaat työnsivät elonmerkkejään, jossa peipposet, musta- ja laulurastaat, sini-, tali- ja hömötiaiset kuhertelivat itselleen pesäkumppania, jossa lokit jo olivat tulleet reviiriään valtaamaan ja viisi jäniksenpoikaa juoksentelivat tyhmänrohkeina järvenjäällä yksinäistä, mutta nälkäistä ruskosuohaukkaa uhmaten...jossa hiljaisuus on täynnä luonnon ääniä...

Kotimatkalla masensi moottoritien mustat, autonikkunoista roskatut reunamat; kaljatölkkejä, papereita, kertakäyttölautasia, jopa kokonaisia roskapusseja... Mistä saisi Homo Sapiensille viisautta ja kykyä rakastaa ja arvostaa luontoa, omaa happitilaa?
JtB sanoi…
...koivunoksat maljakossa,

Jos jokaisessa kaupunkihuoneessa olisi koivunoksia maljakossa, niin kuinka suuri olisi oksaton koivikko luonnossa?
viive sanoi…
Mika, kiitos pitkästä ja asiantuntevasta kommentistasi. Kaupunkiluonto tuntuu ajankohtaistuvan keskustelunaiheena näin keväisin ja hyvä niin. Vietin pitkän viikonlopun Lontoossa viime syyskuussa ja kymmennen vuoden takainen muistoni harmaasta miljoonakaupungista vaihtui täysin toiseen kaikkien syyskuun auringossa käveltyjen puistomaisemien jälkeen. Kotikaupungissa taas yritykseni kulkea Espan poikki eräänä yönä viime viikolla tyssäsi keskellä puistoa ammottavan viemäriputkiavanteen suoja-aitoihin ja kaupungin paraatipuiston tila jäi mietityttämään alkavaa kesää ajatellen.

Muilla mailla sisämaakaupungeissa vietetyt pidemmät ajanjaksot toimivat tehokkaasti muistuttajina meren läheisyyden ainutlaatuisuudesta Helsingissä. Omalla kohdalla meri on aina yhtä ilolla tervehditty naapuri siis, mutta esim keskuspuistoalueen tarjoamaa kaupunkiluontoa osaan hyödyntää paljon heikommin.

Jtb, omat oksani on taitettu mökkitien varresta Hämeestä, mutta totta puhut, kaupungin koivikkokaistaleet muun vihreän ohella kaventuvat sitä vauhtia ettei kaltaiseni ajattelemattomuuden toivoisi monistuvan muihin koteihin.

Kiitos muillekin kommentoijille.

Suositut tekstit