"Numero on varattu, haluatteko odottaa hetken?"
Tuu-tuu-tuu-tuu-tuu
kaikuu korvissani kauniisti soivana stereona kun kiiruhdan takaisin töihin salakapakoimasta kesken päivän. Kahvilan pöytään jättämäni tyttöset taitavat tietää mistä narusta ohjaudun haluttuun suuntaan, tietävät miten minut parhaiten saadaan vedettyä mukaan viikonlopun rientoon, keskelle jännittäviä, vieraita ihmisiä ja uusia ajatuksia. Edelleen yhä vain, harkitsen, huomenna päätän. Olisi mukava mennä ja olla mukana, mutta tuntuu että kiepun tällä hetkellä hyrränä joka suuntaan saamatta oikein mitään aikaan. En saa pysähdyttyä jos en tosissani yritä. En ole lukenut yhtään runoa ajatuksella moneen päivään, työt tulee tehtyä sinnepäin ja koti on.. no äh. Lopputyö kutittaa koko ajan jossain niskanseutuvilla myös, ihan vähän vain, mutta siellä se elää ja kulkee mukana, odottaa kanssani jokaiset liikennevalot, hyppii valkoset raidat ja katselee olan yli kun kaivan sekasortoisesta laukusta avaimia tihkusateessa.
En osaa pysähtyä, paitsi näin väsyneenä. Marmarmar. Mur. Luulenpa että parempi olisi tällä hetkellä piupau kuin yrittämäni kukkuu.
***
Rastaat lauloivat tänään kukkulalla. Sisko keksi sähkön. Parhaat keksinnöt ovat yksinkertaisia, kuin kytkimestä kääntäisi. Jääkaappipakastin hyrähti ja keittiötason loisteputkilamput sanoivat blink-blink kodissa jota en vielä asuta.
Haluaisin viidakon yhdelle tulevan eteiseni seinistä. Näen suuria vihreitä lehtiä, kuulen nihkeää siritystä ja vieraiden lintujen säkättäviä pyrähdyksiä. Maalattuna, koska tapetin joku voisi kynsiä myöhemmin. Spårassa kotiinpäin mietin ketä ystävääni tohtisin pyytää toteuttamaan kanssani haahuista ideaa. Voi myös olla että päädyn tasaväriin, en edes vielä tiedä minkä seinän haluan maalata, mutta jollain asunnon uusvalko on rikottava. Sademetsä-seinä supistaisi tilaa, mutta että voisin joka aamu astua metsän ovesta suihkuun, joka ilta harjata hampaat liaani korvanjuuressa roikkuen..
kaikuu korvissani kauniisti soivana stereona kun kiiruhdan takaisin töihin salakapakoimasta kesken päivän. Kahvilan pöytään jättämäni tyttöset taitavat tietää mistä narusta ohjaudun haluttuun suuntaan, tietävät miten minut parhaiten saadaan vedettyä mukaan viikonlopun rientoon, keskelle jännittäviä, vieraita ihmisiä ja uusia ajatuksia. Edelleen yhä vain, harkitsen, huomenna päätän. Olisi mukava mennä ja olla mukana, mutta tuntuu että kiepun tällä hetkellä hyrränä joka suuntaan saamatta oikein mitään aikaan. En saa pysähdyttyä jos en tosissani yritä. En ole lukenut yhtään runoa ajatuksella moneen päivään, työt tulee tehtyä sinnepäin ja koti on.. no äh. Lopputyö kutittaa koko ajan jossain niskanseutuvilla myös, ihan vähän vain, mutta siellä se elää ja kulkee mukana, odottaa kanssani jokaiset liikennevalot, hyppii valkoset raidat ja katselee olan yli kun kaivan sekasortoisesta laukusta avaimia tihkusateessa.
En osaa pysähtyä, paitsi näin väsyneenä. Marmarmar. Mur. Luulenpa että parempi olisi tällä hetkellä piupau kuin yrittämäni kukkuu.
***
Rastaat lauloivat tänään kukkulalla. Sisko keksi sähkön. Parhaat keksinnöt ovat yksinkertaisia, kuin kytkimestä kääntäisi. Jääkaappipakastin hyrähti ja keittiötason loisteputkilamput sanoivat blink-blink kodissa jota en vielä asuta.
Haluaisin viidakon yhdelle tulevan eteiseni seinistä. Näen suuria vihreitä lehtiä, kuulen nihkeää siritystä ja vieraiden lintujen säkättäviä pyrähdyksiä. Maalattuna, koska tapetin joku voisi kynsiä myöhemmin. Spårassa kotiinpäin mietin ketä ystävääni tohtisin pyytää toteuttamaan kanssani haahuista ideaa. Voi myös olla että päädyn tasaväriin, en edes vielä tiedä minkä seinän haluan maalata, mutta jollain asunnon uusvalko on rikottava. Sademetsä-seinä supistaisi tilaa, mutta että voisin joka aamu astua metsän ovesta suihkuun, joka ilta harjata hampaat liaani korvanjuuressa roikkuen..
Kommentit