Eräs istunto
En osaa jutella tämän naisen kanssa, hän ei saa minusta mitään irti. Ei puhuta syövästä eikä raiskauksista. Jos tähän nyt lopetetaan kannan nämä sanat päivän läpi, ne syövät minuun koloja, päivän päätteeksi olen puhkottua paperia jonka repiminen silpuksi käy vaivatta. Jos nyt ei vaihdeta aihetta. Paljonko aikaa on kulunut. En jaksaisi istua ja tuijottaa kiinanlaikkuköynnöstä kaakeliuunia kuivakukkia, en näe kelloa enkä ikkunasta ulos. Näinkö nämä tilat tulee sisustaa, minulle ruusutuoli sinulle siniharmaa nojallinen. Kaikki on savunsinistä, luomiväristäsi lähtien. Keskustelun perusta lähtee arvostuksesta, sen horjuessa sen huomaa. Eikä minun näitä pitäisi ajatella, pitäisi tutkia, avautua, edetä. Ei minusta ole tähän. Sinun kuuluisi soittaa minua. Laula nainen, laula, ehkä sitten kuuntelisin sinua, jaksaisin keskittyä. Aina päättävä lause samaan tyyliin, siitä tietää että kohta olen taas matkalla. Siinä se taas. Kuuluuko sinun todella sanoa Onneksi kuitenkin tai Mutta paljon mielenkiintoisia, hymistellä hyväksi se vähä minkä murustin lattialle. Mitä jos huutaisin kaiken tämän kasvoillesi. Selvä, ensi viikkoon. Ja miksi nuo kiuaskivet eteisessä. Villakangastakki ei ole ehtinyt kuivua, märkä villa haisee. Ulkona saan puskea raivoräntää ylämäkeen, sotkua.
Miltä minusta tuntui tänään? Illalla halusin rakkautta.
Miltä minusta tuntui tänään? Illalla halusin rakkautta.
Kommentit
"and how does it make you feel?"
*räjähtää siinä vaiheessa nauruun*
Olisiko siinä mitään järkeä, että hakeutuisi terapiaan, että olisi jotain kirjoitettavaa?
TUNTO IS, BUT....
Kirjoittaminen - niin kuin Sinä sen teet - on parhainta terapiaa.
KK, Lollu mouruaa ja purraa, mutta vielä se ei viereeni uskaltautunut. Saan rakkautta antamalla sitä - ja kissakuume nousee.
Snöisen, niitä olisi yksi musta-aukollinen, loputtomasti. Mietipä, avaruus täyttyisi surusta, peloista, ahdistuksesta. Ruusutuoli ruusutuolilta, mikä kuva!
Tuntematon ystävä, tunto is, se on tärkeintä. Ja kirjoittaminen myös.
ongelmana on enneminkin auktoriteetin (jonkinlaisen ammattimaisuuden, älykkyyden auran) puute, joka minun kohdallani (minun mielessäni) johtaa arvostuksen puutteeseen ja sitä kautta mielenkiinnon katoamiseen, sulkeutumiseen tilanteessa jossa tulisi olla mahdollisimman avoin. Mutta toki tiedän tuomitsevani liian nopeasti, odotan että minua soitetaan sen vähän perusteella mitä olen puhunut, odotan taikatemppuja (ja juu, tiedän ettei kukaan muu vedä kania hatusta paitsi minä itse, ehkä, joskus myöhemmin).
Olen puhunut tästä hänelle, mutta ilmeisesti pitäisi ottaa asia uudestaan esille. Ei sen tiedostaminen siitä silti helpompaa tee.
Keskustelu on kulkenut niin yleisellä tasolla toistaiseksi etten usko kyseessä olevan ehdottamasi asian/tunteen kieltäminen. Tiedän olevani myös kärsimätön, istuntoja on ollut vasta syksystä lähtien, mutta luulen silti että kyse on henkilökemiasta joka ei tullut esille alkuhaastatteluissa.
Olen kanssasi samaa mieltä tuosta, jos en ole rehellinen tai jos terapeutin puhuma ei kosketa ajaudun väistämättä umpikujaan. Silti on vaikeaa kohdata ihminen ja sanoa että ei tämä taida toimia näin.
Mulla nousi aika kipakka ihottuma rintaan eilen illalla kun olin pitänyt Loloa paljasta ihoa vasten, mutta se katosi kun otin antihistamiinin eikä enää ole tullut mitään :) Siedätyshoitoa, ja kohta tulee huhtikuu, kissakuu.