KOUkkurahka-aamiainen [korj.19.15]
Bobcat ärhentelee kadulla eilen katolta hakatut jäälohkareet hampaissaan, viiksissä jäähile välkkyen, aamuinen tuuletushetki jää lyhyeksi koska katukuilu nostaa metelin tehokkaasti neljänteen kerrokseen.
Kävin eilen tarkastamassa konkkelini kunnon eli sisäpihalla talvilaiduntaneen polkupyöräni pakkasvinoumat. Surulliselta näytti. Ketjut ovat ruosteesta ruskeat, takakumi jäätynyt kiinni pihamaahan. Minun syksystäni olisi kulunut noin viisi minuuttia pyöräkellarin paikantamiseen ja konkkelin sisälle nostamiseen, mutta jälkiviisaus on biojätettä. Jokohan pyöräkorjaamot ovat keväthuoltoruuhkaisia? Viime vuonna heräsin niin myöhään, että odottelin rullaavaa kesäkissaani huollosta kolmisen viikkoa.
Kiireessä mieli nostaa kielelle kummia sanoja. Juoksin illalla joogaan matto selkää piiskaten kun eräässä kadunkulmassa: koukkurahka [korjaus 19.15: hiihoo, aina nämä menevät sekaisin, koukku ja kuokka, pirulaiset. Koukkurahkahan se on, eikö olekin, nyt en ole enää varma mistään? Kuokka taas, jos ei muuta niin on ainakin yksi kolmesta luisteluhiihtotyylistä, ja siitä taas puhun aina koukkuna... voi punastus] Matilta tämän olen oppinut muistan katua ylittäessä, ihana lumisana. Jatkan lumisanaston tapailua, tykkylumi, sohjo, nuoska, loska,... kaupunkilaisen mielessä lumi on enimmäkseen likaista ruskeaa. Muistelen Lumen tajun Smillaa, arktisten kansojen monia sanoja samalle valkoiselle. Olisi hauskaa laajentaa lumisanavarastoa nyt vielä kun talvi jo tippuu räystäiltä niskaan, ensi vuodelle varastoon. Koukkurahkaa haluaa maistaa, nuoska narskuu kengän alla ja hampaissa, tykkylumesta ei pääse läpi.. Mikä on sinun lumisanasi?
Tuntia myöhemmin heilautan jalat kattoa kohti, työnnän kämmenillä ylävartaloa jalkojen jatkeeksi, rakastan niskaseisontaa, voin aavistaa hyvänolon jonka saa päälläseisonnasta, jota en vielä osaa. Joogasalin hämärässä hengittelen lattianrajassa syviä ääniä, kuulostan vanhalta mieheltä ilman puristuessa kitalakeen, puhaltuessa vaivalloisesti tukkoisen nenän kautta takaisin salin kosteaan lämpöön. Liike jatkuu, taitan lantiosta jalat pään yli lattiaan, selkä naukuu venytystä. Hajuaisti herkistyy, suolaista ja makeaa, kotilominä kerällä. Loppurentoutuksessa katse löytää katosta kuvion, sisäpiha iltavalaistuksessaan kirjoittaa viestiä lasisten ruutujen takaiselle. Harjoitussali huokaa.
Kävin eilen tarkastamassa konkkelini kunnon eli sisäpihalla talvilaiduntaneen polkupyöräni pakkasvinoumat. Surulliselta näytti. Ketjut ovat ruosteesta ruskeat, takakumi jäätynyt kiinni pihamaahan. Minun syksystäni olisi kulunut noin viisi minuuttia pyöräkellarin paikantamiseen ja konkkelin sisälle nostamiseen, mutta jälkiviisaus on biojätettä. Jokohan pyöräkorjaamot ovat keväthuoltoruuhkaisia? Viime vuonna heräsin niin myöhään, että odottelin rullaavaa kesäkissaani huollosta kolmisen viikkoa.
Kiireessä mieli nostaa kielelle kummia sanoja. Juoksin illalla joogaan matto selkää piiskaten kun eräässä kadunkulmassa: koukkurahka [korjaus 19.15: hiihoo, aina nämä menevät sekaisin, koukku ja kuokka, pirulaiset. Koukkurahkahan se on, eikö olekin, nyt en ole enää varma mistään? Kuokka taas, jos ei muuta niin on ainakin yksi kolmesta luisteluhiihtotyylistä, ja siitä taas puhun aina koukkuna... voi punastus] Matilta tämän olen oppinut muistan katua ylittäessä, ihana lumisana. Jatkan lumisanaston tapailua, tykkylumi, sohjo, nuoska, loska,... kaupunkilaisen mielessä lumi on enimmäkseen likaista ruskeaa. Muistelen Lumen tajun Smillaa, arktisten kansojen monia sanoja samalle valkoiselle. Olisi hauskaa laajentaa lumisanavarastoa nyt vielä kun talvi jo tippuu räystäiltä niskaan, ensi vuodelle varastoon. Koukkurahkaa haluaa maistaa, nuoska narskuu kengän alla ja hampaissa, tykkylumesta ei pääse läpi.. Mikä on sinun lumisanasi?
Tuntia myöhemmin heilautan jalat kattoa kohti, työnnän kämmenillä ylävartaloa jalkojen jatkeeksi, rakastan niskaseisontaa, voin aavistaa hyvänolon jonka saa päälläseisonnasta, jota en vielä osaa. Joogasalin hämärässä hengittelen lattianrajassa syviä ääniä, kuulostan vanhalta mieheltä ilman puristuessa kitalakeen, puhaltuessa vaivalloisesti tukkoisen nenän kautta takaisin salin kosteaan lämpöön. Liike jatkuu, taitan lantiosta jalat pään yli lattiaan, selkä naukuu venytystä. Hajuaisti herkistyy, suolaista ja makeaa, kotilominä kerällä. Loppurentoutuksessa katse löytää katosta kuvion, sisäpiha iltavalaistuksessaan kirjoittaa viestiä lasisten ruutujen takaiselle. Harjoitussali huokaa.
Kommentit
lumikenttien kutsu on ollut minulle tämän kevään lumisana, tämän likaisen kaupunkilumen rippeistä, ei tätä edes voi kutsua lumeksi (lumen lumea?) kaipaan koskemattomille kentille, makaamaan valkoiseen hankeen.
2 viikkoa sitten *maalla* ihmettelin ääneen, kun makasin järven jäällä hangessa, n. 100 km täältä, että miksi minä olen siellä liassa enkä tässä kimmellyksessä.
Venni, taisin just Fillarikellarissa maksaa viime keväänä n 50e täyshuollosta, mutta se Salamalleni on jälleen tehtävä, maksoi mitä maksoi.
Niin, ja kehaisen samalla blogiasi. Ajatuksesi tuntuvat tutuilta.
Tajusin juuri, tuossa profiilikuvassa olen Puolassa, eli tuo ihana ajokki metsätiellä ei valitettavasti ole minun (semmoisen kun jostain löytäisi..). Omani on edullinen uudismummo ilman vaihteita.
kiva wv: bepjut
wv-symmetriaa: tauxt
Profiilin puolatar on kyllä ihku.
Harmillista Venni fillarisi kallis kohtalo. Toisaalta en voi suositella halvan uudismummon hankintaakaan jota saa olla joka kevät laittamassa. Haaveilen itse ainottaresta.