Olen punainen aurinko

Kävelen hautausmaan viertä, ilta on kylmä. Punainen aurinko repinyt pakkastaivaan pilviverhoon raskausarpia, kaislat kauniita kuolleita. Valo kuuluu keväälle, yritän, joka ilta enemmän. Tungen kädet syvemmälle takintaskuihin, mietin millä huuhtoa pois tämä kylmä iholta. Ystävä kertoo hääsuunnitelmista, kevään morsian. Kysyy kuulumisia hymyssä suin. Kerron syksystä, vuodenvaihteesta ryöstöineen. Olen punainen aurinko. Revin polttavia arpia kevättaivaalle uutisillani. Ystävä on pahoillaan, ymmärtää selitettyäni, en jaksaisi. Selittää, käydä tapahtuma tapahtumalta läpi ketjua joka kolisee jo kauempana. Tämä koru kulkee koko ajan mukana, mutta nostan siitä valoon vain sen verran kun kestän kimaltavaa kerrallaan, ystävä ymmärtää. Aina ymmärtää.

Mutta valo kuuluu keväälle, yritän. Voimme paremmin jo, näethän hymyni. Tarjoan jasmiiniteetä, taitan jalat alleni sängyllä, varpaissa kiertää taas veri. Vielä voi polttaa kynttilöitä, mutta pian tulevat yöt. Valoisat yöt, joissa metsä kutsuu, joissa kivistet kulissit kääntyvät nurin, näyttävät puolen jota pyöräillä kävellä juosta tanssia.