Ei siitä runoa tullutkaan vaan tulikin..
Mainiota, Dyro muistutti minua aamupäiväisestä muistosiirtymästäni kirjoittamalla siitä kevättalven tuoksusta joka nousee auringonsulattaman hiekkaisen asfaltin pinnasta. Kerrassaan. Kävelin tänään aurinkoista puolta Mariankatua ja oikealta suunnalta puhaltaneen tuulenpuuskan ansiosta siirryin hetkeksi lapsuuden keväisiin, itähelsinkiläisen lähiön takapihoille kaivamaan routaisen ensimaan (ensilumen vastakohta, samanlaista uuden ajan ihastusta herättävän talvisen ihmeen keväinen vastine) aarteita. Niin kuin Dyron kommenttilootaan kirjoitin, liittyvät samaan tuoksuun myös pikkukengät ja polkupyörä. Sulille kaduille sai luvan kurvata talven yli kellarissa seisoneen pyörän selässä, ja sitä kummaa tunnetta kun pitkän talven jälkeen ensimmäisen kerran jalat totuttelivat pikkukenkien painottomuuteen, kirmasivat ylimääräisiä juoksu- ja hyppypyrähdyksiä näkymättömin siivin.
-- minähän muistan --
Olen tehnyt tänään matkaa Espanjaan kahteen otteeseen. Päivällä juon macchiatoa lounaan päätteeksi, ikkunan takainen aurinko hehkuu poskiin punaa, luisun työkavereiden seurasta keväiseen Madridiin, jossa sama espresso kuumalla maidolla on kuitenkin eri, un cortado, ja se juodaan ulkoterassilla auringon lämmittäessä takinselkää. Silloin, kolme vuottako siitä jo tosiaan on, leikittelen ajatuksella asua kaupungissa, jossa milloin tahansa voin hävitä museoon, istua Goyan ja muiden seurassa tuntitolkulla, puhua ja kuunnella kieltä jonka sointia rakastan melkein kuin omaani. Mutten kai koskaan tosissani haavetta pidemmälle mieti muuttoa, sisämaan miljoonakaupungissa on kesähelteillä helvetillistä. En voisi muuttaa tämän meren ääreltä muualle kuin toisen samanlaisen vihreän kylkeen, en vaikka talvi täällä on vuosi vuodelta vaikeampi kestää.
Illalla istun Biocityssä, hieman alavireisenä, en oikein osaa viikonlopun iltoja yksin elokuvissa, ajatuksessa on täsmentymätöntä surua. Ehkä se on opeteltavissa, suunnittelin huomisellekin elokuvaa nimittäin (hihkuin aamusella ah-perjantaita, mutta hieman tämä taas näyttää hirvittävän, viikonloppu). Iberia (sori muru, nyt oli hyvä hetki mennä ja nähdä) kuljettaa takaisin niemimaalle, mutta etelämmäksi. Olen vähällä lipsauttaa ihastuneen olé:n parikin kertaa, kanta takatakattaa hiljaa penkkirivin lattiaan, silmä yrittää ehtiä poimimaan jokaisen liikkeen minkä Saura on kankaalle kutonut. Kotona on jatkettava, Tomatiton Aguadulce soi taustalla parhaillaankin.
Suunnittelen viikonlopulle lukemistoa, Virginia Woolfin Majakkaa englanniksi (syksyinen Lontoon tuliainen, vielä nuuhkimaton), Markus Jääskeläisen runoja (tämä nimi pulpahtelee, haluan tietää kuka), MotMottia ehkä myös, Silja Järventaustaa, Zbigniew Herbertin Kyynelten teknologiaa, Italo Calvinon Halkaistua varakreiviä.. Luultavasti siinä käy niin että hyppelehdin jotain ihan muita, englanninkielinen houkuttaa joka tapauksessa, vaihtelun vuoksi.
..No, ehkä kirjoitan sen tähän, jos vaikka saisin näin jotain tehdyksi, tapailen mahdollisesti myös gradun aihetta jollain tapaa, nghh..
Huoh, halusin kirjoittaa runon mutta tulikin lajia muusepustus.
Minttutee jäähtynyt kuppiinsa, kynttilässä kymmenen senttiä palamatonta, runon verran, huomiseksi.
-- minähän muistan --
Olen tehnyt tänään matkaa Espanjaan kahteen otteeseen. Päivällä juon macchiatoa lounaan päätteeksi, ikkunan takainen aurinko hehkuu poskiin punaa, luisun työkavereiden seurasta keväiseen Madridiin, jossa sama espresso kuumalla maidolla on kuitenkin eri, un cortado, ja se juodaan ulkoterassilla auringon lämmittäessä takinselkää. Silloin, kolme vuottako siitä jo tosiaan on, leikittelen ajatuksella asua kaupungissa, jossa milloin tahansa voin hävitä museoon, istua Goyan ja muiden seurassa tuntitolkulla, puhua ja kuunnella kieltä jonka sointia rakastan melkein kuin omaani. Mutten kai koskaan tosissani haavetta pidemmälle mieti muuttoa, sisämaan miljoonakaupungissa on kesähelteillä helvetillistä. En voisi muuttaa tämän meren ääreltä muualle kuin toisen samanlaisen vihreän kylkeen, en vaikka talvi täällä on vuosi vuodelta vaikeampi kestää.
Illalla istun Biocityssä, hieman alavireisenä, en oikein osaa viikonlopun iltoja yksin elokuvissa, ajatuksessa on täsmentymätöntä surua. Ehkä se on opeteltavissa, suunnittelin huomisellekin elokuvaa nimittäin (hihkuin aamusella ah-perjantaita, mutta hieman tämä taas näyttää hirvittävän, viikonloppu). Iberia (sori muru, nyt oli hyvä hetki mennä ja nähdä) kuljettaa takaisin niemimaalle, mutta etelämmäksi. Olen vähällä lipsauttaa ihastuneen olé:n parikin kertaa, kanta takatakattaa hiljaa penkkirivin lattiaan, silmä yrittää ehtiä poimimaan jokaisen liikkeen minkä Saura on kankaalle kutonut. Kotona on jatkettava, Tomatiton Aguadulce soi taustalla parhaillaankin.
Suunnittelen viikonlopulle lukemistoa, Virginia Woolfin Majakkaa englanniksi (syksyinen Lontoon tuliainen, vielä nuuhkimaton), Markus Jääskeläisen runoja (tämä nimi pulpahtelee, haluan tietää kuka), MotMottia ehkä myös, Silja Järventaustaa, Zbigniew Herbertin Kyynelten teknologiaa, Italo Calvinon Halkaistua varakreiviä.. Luultavasti siinä käy niin että hyppelehdin jotain ihan muita, englanninkielinen houkuttaa joka tapauksessa, vaihtelun vuoksi.
..No, ehkä kirjoitan sen tähän, jos vaikka saisin näin jotain tehdyksi, tapailen mahdollisesti myös gradun aihetta jollain tapaa, nghh..
Huoh, halusin kirjoittaa runon mutta tulikin lajia muusepustus.
Minttutee jäähtynyt kuppiinsa, kynttilässä kymmenen senttiä palamatonta, runon verran, huomiseksi.
Kommentit