Mahdollisesti kesken jäävä harjoitelma tyhjän päivän päätteeksi

Päivittäisestä pakkosijoituksesta vapauduttuaan hän harhaili kaupungin katuja. Se oli ainoa keino saada paikallaan istumisesta puutuneeseen jähmeään massaan jotain eloa. Turtumus oli sisäistä laatua. Kadunkulma kadunkulmalta veri virtasi hapekkaammin, sai sähköisten impulssien välit tihenemään kunnes eräässä mukulakivisessä ylämäessä - ajatus. Silmien samea alkoi saada otetta horisontista, kirkastua ympäristön yksityiskohdista kiinnostuessaan. Ajatuksia tippui nyt koko ajan, epärytmissä sydänlihaksen supisteluun nähden, ohuena virtana, mutta ne saivat jo nopeammin ilmaa alleen.

Ohittaessaan erästä vapaamman elämän unelmaa, yhtä monista samalla kadulla, hän kohtasi kampaamoparturin ikkunassa heijastuksensa, hämmästyi ulkopuolisen perspektiiviä ajatuksessaan, mutta kuvajainen vaikutti olevan elossa. Hieman vinoon teipattuihin, vaaleanpunaisiin itsenäisen mutta unelmaansa väsyneen yrittäjän nimen muodostamiin kaunokirjaimiin katkeilevan hahmon ryhti vaikutti etäisesti tutulta. Muisto ei kuitenkaan tullut tarpeeksi vahvana jotta siitä olisi saanut otteen, vaan hajosi alkuiltaa humisevaan katuelämään. Hän ei kuitenkaan onnistunut ravistautumaan irti epämääräisestä paikoiltaan naksahtamisen tunteesta. Tuo tuttuus, ja miten se ajoittui, jokin siinä häiritsi. Oliko hän elänyt tämän hetken joskus aikaisemmin, jossain muualla?

Suunnatessaan baariin jonka tiesi odottavan puoli korttelia seuraavasta kulmasta vasempaan -- tiesi? Nimenomaisesti tiesi, vaikkei muistanut kävelleensä tästä aikaisemmin. Mistä hän sen saattoi tietää? Jalat liikkuivat määrätietoisesti eteenpäin, pysähtyivät hetken päästä kahden askelman kiviportaille todentamaan tiedon. Ovessa kyltti haalistunein kirjaimin, Happy hour 9-12, joka päivä. Tuulikaapin takana sisäilma seisoi tulijaa vastassa, tympeämpänä kuin proteiinipirtelöllä itsensä turvottanut tuplavirkainen mutta kaulaton ovimies, joka järjestyssäännöt katseellaan sisääntulijan otsaan porattuaan siirtyi vaatesäilytykseen survomaan päällystakin muiden isännöttöminä roikkuvien jatkoksi.

Kulkija asettui vakiotuolilleen baaritiskin vasempaan laitaan, tilasi tuopin ja vaipui ajatuksiinsa. Kenet hän oli nähnyt ikkunassa, itsensä kautta? Mitä on tämä tympeä tuttuus joka siivilöityy jokaisesta eleestä, askelten kaiusta, oluen lämmöstä? Kuka minä olen? Olenko minä?