Huhtikuun vihreää
Tänään on keväämpi. Vatsa on mustikkakeittoisen kevyt ja hienoisesti aristava, mutta kuume on sulanut lakanoihin. Tottelen sinisen kutsua, nyöritän vihreät converset, kaksi kierrosta nilkan ympäri ja puolirusetti. Vaihdan viime hetkellä sinisen oranssiin kiinantuliaiseen. Oranssi on tarpeeksi lämmin kaulalla jo, ajattelen, mutta halaus on kylmempi kuin ilmeestään kuvittelin. Tämä petollisuus on kotonaopittua, jatkan urheasti sopimaani suuntaan. Itsensä kanssa kävellessä voi uuden sopimuksen solmia joka kulmassa ilman erillisäänestystä, tämäkin on ilo kun sen muistaa.
Tiedätkö, suihkussani on jotain kummallista. Sen suusta virtaavat kirkkaimmat pisarat, venytetty pyöreys vierii poskealta rintakehälle ja eteenpäin. Veden lempeyskö kutittaa implussin esiin, mutta itseoivalluksen hetkiä joita olen kokenut. Saan kuvan säröilevästä kuoresta jonka alla se kaikki tyyneys. Kaikki se varmuus ja herkkyys ja luottamus. Hempistyn taas, nämä ovat suuria sanoja, muodostavat raskaita junavaunullisia, tiedän. Silti ne kirjoitan tähän, en luota löytäväni jos en merkitse laatikon kylkeä.
Melkein ostan sen huhtikuuta vihertävän kukallisen rimpsuhameen UFFista, mutta varpaat muistuttavat sinisen petoksesta. Ehkä se oli vain kömpelöä ajattelemattomuutta. Olen aulis luopumaan kannastani tänään, olemme kaikki oikeassa kun on aurinko. Hame jää silti heijaamaan tangolle, keväämpi muuttuu keväämmäksi vielä, hame helakammaksi.
Lounaaksi syön pinaattikeittoa, samaa huhtikuista väriltään, vatsa kurahtelee tyytyväisenä, päälle minttuteetä mukillinen, soikollinen, uima-allas. Olen nesteestä vajaa, munuaiset huomauttivat tästä jo, tönivät pyöreitä kulmiaan alaselän vatsaan aamulla ylösnoustessa. Minttuteen tuttavallinen höyry kupista rintakehän päällä, sylissä ystävän runoja. Kun nukahdan kesken säkeen en nuku yksin.
Tiedätkö, suihkussani on jotain kummallista. Sen suusta virtaavat kirkkaimmat pisarat, venytetty pyöreys vierii poskealta rintakehälle ja eteenpäin. Veden lempeyskö kutittaa implussin esiin, mutta itseoivalluksen hetkiä joita olen kokenut. Saan kuvan säröilevästä kuoresta jonka alla se kaikki tyyneys. Kaikki se varmuus ja herkkyys ja luottamus. Hempistyn taas, nämä ovat suuria sanoja, muodostavat raskaita junavaunullisia, tiedän. Silti ne kirjoitan tähän, en luota löytäväni jos en merkitse laatikon kylkeä.
Melkein ostan sen huhtikuuta vihertävän kukallisen rimpsuhameen UFFista, mutta varpaat muistuttavat sinisen petoksesta. Ehkä se oli vain kömpelöä ajattelemattomuutta. Olen aulis luopumaan kannastani tänään, olemme kaikki oikeassa kun on aurinko. Hame jää silti heijaamaan tangolle, keväämpi muuttuu keväämmäksi vielä, hame helakammaksi.
Lounaaksi syön pinaattikeittoa, samaa huhtikuista väriltään, vatsa kurahtelee tyytyväisenä, päälle minttuteetä mukillinen, soikollinen, uima-allas. Olen nesteestä vajaa, munuaiset huomauttivat tästä jo, tönivät pyöreitä kulmiaan alaselän vatsaan aamulla ylösnoustessa. Minttuteen tuttavallinen höyry kupista rintakehän päällä, sylissä ystävän runoja. Kun nukahdan kesken säkeen en nuku yksin.
Kommentit
LL, kiitos. Olo on jo ihan eri. Ja arvannet paljonko minua harmitti, mutta tullee toisia. Ainakin se Veloenan ehdottama bikinipiknik Suokissa viimeistään :)
Se olisi aika hienoa. Mutta luulen kyllä, että sinne ei tulisi tarpeeksi ihmisiä. Huoh. Heinäkuuhun on aikaa.
Oli hirveän ikävää, ettet ollut bileissä. Kaikki suorastaan huusivat VOI EI, EIKÄ, kun kuulivat mahataudistasi.
Vielä näitä tulee. Ajattelin pitää ainakin tuparit, kun muutan... huhtikuun alussa. Sinne on enää lyhyelti.
On kaksi asiaa mitkä toivon vielä joskus joltain kodiltani, että se sijaitsisi korkealla, mielellään niin että talokin olisi jotta ikkunasta näkisi kaupungin yli, ja että olisi huoneita, vaikka kaksi vain, mutta niin että niiden väliä voisi kävellä. (kylppäriä ei lasketa)
Äläkää rakkaat ystävät menkö Serenaan:tunkkainen, kalsea laitosmainen paikka. Neukkupalveluahenki = ei palvelua. Äärimmäisen ankea rahankeräyspiste.