Singulariteetteja

Riite haastoi minut sitkeään meemiin omituisista tavoista, ohjeistus ohessa. Mutta ensin pieni osallistamisen hymy, nopea ja jo kätketty.

Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Yönylinukuttuja ajatuksia, jo monessa haastetussa heränneitä. Minun omituisuuteni joko varjostavat käyntiäni matkan päästä tummiin laseihin, beigeen ulsteriin ja aloittelevan etsivän huomiotaherättävään hiiviskelyyn tukeutuen tai niitä ei ole, koska ne yksinkertaisest ovat minulle normaaleja käyttäytymisen muotoja ja ajattelun tiloja.

Ensimmäinen joka tulee mieleen on uusien kirjojen tutustumisnuuhkiminen (tätä tiedän tehtävän muillakin tahoilla, tosin). Aukaisen kirjan suurin piirtein keskeltä ja hieron nenänpäätä sivujen saumaan, nuuskutan lukematonta paperia.

Testasinkin tätä teitä varten juuri, sekä tuoreella kirja-ale-hankinnalla, Olga Tokarczukin Päivän talo, yön talo-kirjalla, että synttärilahjaksi saadulla Kaarina Turtian Sivistyssanat-teoksella. Tokarczuk tuoksuu hyvältä, siinä on aavistus lapsuuden Viisikko- ja Seikkailujen saari-sarjojen makeaa tuttuutta, mutta myös lukemattoman romaanin kankeaa sellua (huomaan olevani onneton hajujen kuvaaja, tätä pitää selvästi harjoittaa enemmän). Sivistyssanakirjan tuoksu taas kiinnittyy heti koulumaailmaan, se on jotenkin kontaktimuovinen vaikka tiedän tämän olevan kuviteltua. Nadiiri, ([arab. nazir-es-semt 'zeniitille vastakkainen'], tähtit. -> zeniitille vastakkainen piste, jossa luotiviiva alaspäin jatkettuna kohtaa taivaanpallon.) ja muut kauniit, houkuttelevat sanat on painettu ohuelle paperille, jonka tuoksu tuo mieleen 80-luvulla luetut koulukirjat.

Yksinkertaistenkin tekstiviestien lähettäminen saattaa kestää, jumitan helposti sanavalinnoissa ja -järjestyksessä, saatan pysäyttää peukalon liun miettimään ei niin kauheasti karrikoidun esimerkin mukaan; onko "Ok, siellä nähdään" parempi kuin "Ok, nähdään siellä". Sitten on tietysti huuto- ja kysymysmerkkien ottamat ikuisuudet, piste vai kaksi pistettä.. .. ... Tekstiviestikin on kuitenkin tekstiä, ja viesti, ja usein henkilökohtainen, tärkeälle ihmiselle lähetetty. Sallin toki tätä kutsuttavan muillakin nimillä kuin otsikoitu omituisuus..

Listaan hyveenäkin joidenkin paikoin pitämän verestävän rehellisyyteni. En koskaan ole samaistunut Austenin Kateen, Ylpeys ja Ennakoluulon sisaruskatraan vanhimpaan, mutta vastaavaa pään pyörityksiä aiheuttavaa sinisilmäisyyttä ja ihmisten hyvyyteen lahkeet kurassa liikennevaloissa uskomista on esiintynyt. Pyrin ymmärtämään kaikkien puolen riitelevistä asioista, mutta onko tämäkään omituisuus? Ehkä se voisi olla, henkilökohtaisen historian valossa ainakin, vaikken sitä tässä enempää valotakaan. Kiepsahdan taas, muiden tavoin, omituisuuksien suhteellisuuteen.

Keskittymättä piirtely ja tulosten analysointi alitajunnan viesteinä. Puhelimessa, luennoilla, kokouksissa. Yleensä aloitan niillä, joita kasvaa Asterixin merirosvojen kaalereiden kyljissä, joiden nimeä en nyt keksi, ostereita, simpukoita? Pienen ympyrän ympärille suurempi, soikeissa kehissä, sen kylkeen seuraava kunnes paperilla on rypäs mereneläviä. Näitä en niinkään analysoi (ihailen muuten vaan ajatuksissani), mutta välillä kun päästän kynän kieppumaan täysin vapaana syntyy paperinkulmaan viestejä, mielialoista ja mieliteoista. Kiinnostuin näistä kun tajusin erään tietyn kuvion eroottisen viitteen.

Näen numerot ja kirjaimet väreissä. Saatan erehtyä numerosarjoissa jos peräkkäin sattuu samansävyisiä numeroita, tai sekoittaa kirjaimet ja numerotkin keskenään tietyissä koodeissa koska kakkonen ja s-kirjain esimerkiksi ovat molemmat saman punaisia. Tai numero viisi ja a-kirjain. Indigon sinisiä. Nelonen, kutonen ja e-kirjain sekoittuvat viherkelta-sävytteisyytensä vuoksi. Nimetkin näen siis väreissä, Eero, esimerkiksi alkaa voimakkaalla vihreällä ja päättyy ruosteenrusehtavan kautta o:n valkoiseen. Niin, nolla on valkoinen myös. Tässähän on selkeä muotoyhteys myös, ymmärsin juuri.

Ääh, onko näitä jo.., yksi vielä. Vaikka se keskittymis- ja kuuntelukykyä heikentävä tapa varmistua siitä, ettei nenästäni roiku mitään ylimääräistä. Tämän saattaa laukaista hyvinkin mitätön kutitusärsyke joka ei kuvittelun tuotteena poistu vaikka kuinka käyttäisin sormenpäitä nenän ympärystässä tai pyyhkisin liinaan.

Ne haastettavat. Puoli blogilandiaa on jo vastaanottanut meemin, ehkäpä siis haastan pari satunnaista tämän kirjoituksen lukijaa, anonyyminä saa vastata, ja ystäväni Alkkiksen, bloginsa taivaan tuuliin räjäyttäneen tulevan löytöretkeilijän!