Porkkana

Keikkumisesta on tullut osa työpäivääni. Venyttelen tukkoista selkää, nojaan täydellä painolla työtuolissani taaksepäin (jonka keinuominaisuuden olen löytänyt vasta hiljaittain kun työergonomiaan erikoistunut terveydenhoitaja kiersi talossa katsastamassa kulumiemme tilan). Katselen kattoritilöitä ja tuijotan suoraan loisteputkilamppua silmiin vaikka tiedän ettei se varmaan niin hyvästä ole. Ei se niin pahastakaan, enemmän särkee silmiä kahden näytön täydeltä exceliä tarkatessani.

Löysin tänään kaapista kesävaatteena pitämäni farkkuhousuhameen ja hymehdin hiljaa keinuessa asuni jänöjussimaisuutta. Leikkaus tekee leveistä, polven yli-lahkeista pulleat, nämä ovat parhaat pyöräilyhousut mitä tiedän. Purjemaisuus ei haittaa, korkeintaan viilentää reisiä mukavasti alamäkeen lasketellessa.

Onkohan kotona odottamassa puolalaista runoutta? Postiluukun läpän asennosta näkee onko siitä työnnetty sisään jotain, ja jos niin minkä paksuista. Pari päivää olen kotioven takana miettinyt Zbigniewin pöydän jalkoja avainta taskusta tapaillessani.

Vielä puolitoista tuntia toimistokoneiden hiljasta, kaiken tilan vievää hurinaa.

Kommentit

Iines sanoi…
Kiitos runovihjeestä! Tuo poimimasi hieno Saarikoski-pätkä sai minutkin kiinnostumaan. Kas kun en huomannut aimemmin lukiessani Saarikosken päiväkirjoja.

Muutenkin puolalainen runous - muukin kuin Nobel-runous on kumman tutun oloista. Puolalaisuudessa ja puolalaisessa elokuva- ja muussa taiteessa on jotain mieltä askarruttavaa.
viive sanoi…
Totta, puolalaisissa on tiettyä tuttuutta.

Gdanskilainen ystävätär katsoo maailmaa toisaalta itselle tutusta, pohjoisen melankolian keikauttamasta perspektiivistä, mutta osaa myös ihastuttavasti tulistua vauhdissa.

Tai ehkä me pitkiin, laakeisiin vokaaleihin oppineet salaa tunnemme vetoa nelinkertaisen konsonanttirytistelyn vastakkaisuuteen. .)

Suositut tekstit