Ordnung musst sein - miten pelata tetristä hiuspinneillä

(saksankielen oikeinkirjoituksen korjailua klo 12:25, talon tapaan eli viiveellä. ordnung mußt sein, tuplaässällä, tietenkin.. yhdentoista vuoden kielenopiskelusta jäljellä vain heikkoja kaikuja.)

Lattiapinta-alaltaan kahdenkymmenen ja kahden neliön kuution luulisi siivoavan vartissa. Olen kuitenkin laskenut käyttäväni suoritukseen aikaa kolme aamupäivää ja varannut iltoja saman verran jos aikataulu sattuu lipsumaan. Ja sattuuhan se. Ihan jo kärsivällisyyden puutteen vuoksi.

Isomman asunnon suuritöiset siivousvaiheet kuten imurointi, lattioiden ja kylpyhuoneen pesu ovat yksiössä nopeita toimenpiteitä. Kylpyhuoneen pinnat puhdistuvat melkein sillä, että riisuu sukat, käärii lahkeet, ottaa suihkun käteen ja kääntyy pari kertaa 360 astetta. Tietysti vaaditaan myös jonkin verran hankausta ja pyyhkimistä, mutta nämä luetaan pienitöisiksi, koska menevät yleensä omalla painollaan kun kerran on päässyt vauhtiin. Isotöisempää on aloittaminen. Imuroinnin aloittamisen vastustus esimerkiksi, syntyy imurin esille saamisesta, pienessä asunnossa viihtyvyys on sijoittelun hienosäätöä.

Siivousvälineet on pakattu tiiviisti jääkaapin viereiseen, tilavuudeltaan samankokoiseen kaappiin. Tiiviys saadaan aikaan pinoamalla, pujottamalla, sullomalla ja lopulta työntämällä löysäsaranainen ovi mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman napakasti kiinni niin, etteivät tyhjät pullot, jotka yleensä päätyvät imurista, ämpäreistä, rikkalapiosta, pesuaineista ja -sienistä koostuvan sisällön päällimmäisiksi, liu otteen irrotessa lattialle.

Kun siivousta ei enää voi lykätä, on tämä se kohta jossa kärsivällisyyttä yleensä koetellaan ensimmäisen kerran. Imuri on perimmäinen esine kaapissa, jonka tilavuutta verottavat myös lämminvesi- ja jääkaapin jäähdytysputket. Sen esiin saamiseksi on purettava koko hienovaraisen tasapainottelun tulos. Normaalisti se tosin onnistuu osittain vain oven avaamisella, ensimmäiset tavarat kiirehtivät alta pois lattialle ilman apuvoimia ja laminaattilattian säestäminä. Itse imuroiminen on leikkiä, hartiat alhaalla, käsi rentona ohjaan suuttimen syömään pikkukiviä ja nurkkiin paenneita pölypalloja.

Aikaavievintä, ja eniten viivästyksiä siivousurakkaan aiheuttavaa on jo mainittu tavaroiden sijoittelu. Mikään viikkaustekniikka ei ole tähän mennessä onnistunut vajentamaan ahtaan vaatekaapin hyllyiltä ryöppyäviä vaatepinoja niin, etteikö järjestelyn lopuksi löytyisi jonkin tuolin karmilta vielä pari paitaa pakattavaksi. Lattiapinta-alaa vievät kirjapinot ovat helpompia, ne saa nopeasti näyttämään ryhdikkäiltä pinoamalla kirjat koon mukaan ja asettamalla valmiit pinot symmetrisesti sopivaan koloon lipaston ja kudinkorin väliin odottamaan aikoja parempia.

Erilaisten tasojen päälle kasautuneet pienet esineet koettelevat kärsivällisyyttä, mutta myös venyttävät kekseliäisyyttä. Kynät, klemmarit, tärkeä-leimalla varustetut paperilaput, napit, kolikot, muistitikut, tulitikut, hiuspinnit ja -nauhat täyttävät noukkivan nyrkin kuin huomaamatta ja päätyvät joko johonkin lipaston laatikkoon (josta vielä löytyy vajetta täyttää) unohtuakseen saman tien, tai lopulta suurin piirtein samoille paikoille kuin mistä lähtivät liikkeelle, sievemmissä pinoissa ja riveissä vain. Järjestyksen näennäisyyden ylistys, järjestelemällä hämmennetään kaaosta laajemmaksi.

Hupsis. Tämä aika, jonka olen käyttänyt siivoustoimieni kuvaamiseen, oli alkuperäisessä suunnitelmassa varattu samojen toimien suorittamiseen. Tiedossa kiireistä hyörimistä kiivastempoisen flamencomusiikin tahtiin myöhemmin illalla.

Kommentit

viive sanoi…
Kiitos korjauksesta, näitä syntyy vain pitkällisen kieltämisen tuloksena. .)

Olisikohan aika kiinnostua kielestä uudestaan? Vaikka runojen kautta.

Suositut tekstit