Välipala

Lepuutan särkeviä silmiä, keikun työtuolissa ja nyljen klementiinin lohkoja. Mietin pitkänmatkanjuoksijoita, laihojen reisien lihaspusseja. Lohkojen kuori on sillä lailla kuivahtanut että repeää helposti taitettaessa. Voisin vaivatta erotella hedelmälihan puikulaiset nestepatruunat, pirskauttaa makeutensa hävittäneen nesteen millisinä annoksina kielellä kitalakeen.

Tämä on ollut niitä päiviä kun kaikki tekee mieli kirjoittaa tylsällä lyijykynällä, pyöritellä terää paperilla, kirjoittavaa kulmaa etsien. Vaappuvia numeroita, laiskaa kaunoa. Hidastelen toimistonkeltaiselle PostIt-lapulle soittopyynnön ja jään silmistäni keikkumaan epätasaiselle langalle jonka kiinalainen puukynä heitti paperin pintaan ranteeni huolimattomuutta mukaellen.

Polvien keinu heiluttaa nilkkaa, poski nojaa kämmeneen. Katse nukkuu ikkunan takaisessa taivaassa. Keskittymiskyky. Keskity, mis kyky? Mual.