Pisara ymmärrystä

Hautaudun lämpimään, veden peiton alle. Armelias valuva herättää hitaasti mutta peruuttamattomasti tähänkin aamuun. Ajatus kierii otsalta poskea pitkin solisluulle, poimin sen rinnalta tarkasteltavaksi. Eiliset sanat aukeavat, muuttuvat ymmärrykseksi.

Ei se suurta ole, mitään mikä heilauttaisi sitä maailmaa mihin kohta juoksen rapun portaat, kiirehdin liikennevalot ja hyppään kyytiin kulkeutuakseni ensin luoteeseen ja sitten etelään. Ei niin suurta, mutta minun universumini kokoista. Sen se täyttää, kirkas ajatuksen pisara.

Näinkö sanat toimivat, salakavalasti. Pakottautuvat paperille ilman tolkun hiventä, kääntääkseen seuraavassa hetkessä paljaat kasvonsa kohti. Lapsen kasvot, jotka eivät verhoa mitään tunnetta vielä, joista näkee itsensä jos uskaltaa katsoa.

Haluan säilyä näin, lukea itseni näistä kasvoista.