Tanssia ihmisten
"Kol, nel, ja nyt, herrat, rulo! Tytöt oikealla eteen, sacada, herrat, käännös koko tukijalalla! Jaa.. Parada. Hyvä, otetaanpa sama musiikilla."
Tanssin ensimmäisen tunnin loppupuolelle asti itselleni, katse suljettuna parin rintakehään vaikka seuraankin keskittyneesti yhteistä liikettä. Argentiinalainen tango kulkee lähes täysin miehen ehdoilla. Viejän vastuu saa punan nousemaan monen miehen poskille, kun kahdeksan askelen peruskuviosta ruvetaan kehräämään auki monimutkaisempia askelkokonaisuuksia.
Tummiin pukeutuneen tanssinopettajaparin tarkkapiirteiset, pakottamatta syntyvät esimerkkikuviot piirtyvät salin lattiaan köynnösmäisinä, siellä täällä lakerikengänkärjen viimeistelemiä terälehtiä. Punaisia, mielikuvituksettomuuttani. Mietin elämän rypistämiä, harmaahiuksisia, tasapituisia ja -levyisiä argentiinalaisnaisia kodinhoitomekoissaan ja tohveleissaan tekemään ochoja taaksepäin, taipumaan tunteella soittajan venyttäessä tahtien väliä. Tanssi on elämysmatkailua.
Tanssiopettajan pari on siro, nukkemainen. Myöntyy jokaiseen rytminvaihdokseen kuin ei tietäisi muuta olemisen tapaa, seisoo oikean päkiän varassa rauhallisesti meidän kuunnellessa, taipuu ja pyörii paikallaan parinsa vaateesta. Havahdun tarkkailemasta kuluneen tanssikengän pohjan laahaavaa rahinaa, askeleet vaihtuvat tukijalkaa hipaisten, aina lattianpintaa pitkin. Pysähtyessä jalkoja pitäisi olla vain yksi, nilkat, sääret ja polvet tiukasti limittäin.
Kestää ensimmäisen tunnin loppupuolelle ennen kuin keho lämpenee kunnolla, ote ja askeleet rentoutuvat. Pari puhisee tasaisin väliajoin sarjojen vaikeutta, yritän tyynnytellä, ryhdistän yhteistä tanssiasentoamme. Hetkittäin, ohuesti vielä, katoan rytmiin. Kun niin käy, saavat kasvot uuden ilmeen, vakavoituvat eri tavalla kuin salin ulkopuolella huolesta tai surusta, jokin pallean kohdalta ylöspäin lämpenee, säteilee sisäisesti. Tiedän miksi tanssin.
Tanssin ensimmäisen tunnin loppupuolelle asti itselleni, katse suljettuna parin rintakehään vaikka seuraankin keskittyneesti yhteistä liikettä. Argentiinalainen tango kulkee lähes täysin miehen ehdoilla. Viejän vastuu saa punan nousemaan monen miehen poskille, kun kahdeksan askelen peruskuviosta ruvetaan kehräämään auki monimutkaisempia askelkokonaisuuksia.
Tummiin pukeutuneen tanssinopettajaparin tarkkapiirteiset, pakottamatta syntyvät esimerkkikuviot piirtyvät salin lattiaan köynnösmäisinä, siellä täällä lakerikengänkärjen viimeistelemiä terälehtiä. Punaisia, mielikuvituksettomuuttani. Mietin elämän rypistämiä, harmaahiuksisia, tasapituisia ja -levyisiä argentiinalaisnaisia kodinhoitomekoissaan ja tohveleissaan tekemään ochoja taaksepäin, taipumaan tunteella soittajan venyttäessä tahtien väliä. Tanssi on elämysmatkailua.
Tanssiopettajan pari on siro, nukkemainen. Myöntyy jokaiseen rytminvaihdokseen kuin ei tietäisi muuta olemisen tapaa, seisoo oikean päkiän varassa rauhallisesti meidän kuunnellessa, taipuu ja pyörii paikallaan parinsa vaateesta. Havahdun tarkkailemasta kuluneen tanssikengän pohjan laahaavaa rahinaa, askeleet vaihtuvat tukijalkaa hipaisten, aina lattianpintaa pitkin. Pysähtyessä jalkoja pitäisi olla vain yksi, nilkat, sääret ja polvet tiukasti limittäin.
Kestää ensimmäisen tunnin loppupuolelle ennen kuin keho lämpenee kunnolla, ote ja askeleet rentoutuvat. Pari puhisee tasaisin väliajoin sarjojen vaikeutta, yritän tyynnytellä, ryhdistän yhteistä tanssiasentoamme. Hetkittäin, ohuesti vielä, katoan rytmiin. Kun niin käy, saavat kasvot uuden ilmeen, vakavoituvat eri tavalla kuin salin ulkopuolella huolesta tai surusta, jokin pallean kohdalta ylöspäin lämpenee, säteilee sisäisesti. Tiedän miksi tanssin.
Kommentit