Metsällä
Niin. ".., niin tosissani en ole." Että rupeaisin jälkikäteen oikomaan jo luettavissa olevia tekstejäni. En pidä siitä että kirjoitan yhtä ja teen toista, mutta tänä aamuna edellisillan mietteet näyttivät liian yksityisiltä, liian kipeiltä. Tämä ristiriita on vielä ratkaisematta, samalla kun semijulkinen kanava liehakoi kirjoittamaan, se saa asettamaan itselleen rajoja, jotka estävät tietyn täysipäistävän ulosoksennettujen sanojen muodossa tapahtuvan purkamisen kokemuksen.
Täysipäinen. Kaistapäiseksi minä itseni tällä hetkellä tunnen. Tai oikeastaan monitasoliittymäpäiseksi. Mieleen nousee kuva viime keväänä vieraillusta Shanghaista, savusumun ympäröimänä ajokortittoman taksikuskin kyydittäminä kiisimme ristiinrastiin nousevia ja laskevia monikaistaisia ja monitasoisia liittymiä. Maisema oli epä monessa mielessä. Välillä saatoimme taksin ikkunasta kuikulla jättimäisten korttitalojen arvioilta kahdennenkymmenennenkolmannen kerroksen pikkuruisille parvekkeille kuivumaan ripustettuja alusvaatekerrastoja, ja seuraavassa hetkessä sukeltaa samojen huojuvien jättien juurelle pyöräilijälaumojen saarettavaksi.
Tällä hetkellä päänsisäisillä liittymillä kolaroivat niin tunteet kuin ajatuksetkin. Mutta en jaksa siitä nyt. Olen niin neuvoton kuin suunnatonkin. Seison suola-aavikolla enkä tiedä mille suunnalle kääntää selkä ja mihin jatkaa matkaa, edetäkseni, jatkuvan kehän kiertämisen sijaan.
Oikeastaan ystävä kirjoitti sen paljon kauniimmin tänään sähköpostissa (rohkenen lainata osittain suoraan, omat sanat kun eivät kuulostaisi samalta) kuvatessaan minut metsään eksyneenä, "sä oot kuitenkin aika hyvin kartalla. sekaisin, mutta pidät huolta itsestäsi. pidä vaan armon ja ymmärryksen kartta kädessä ja jatka suunnistusta siellä metsässä!".
Kun kuvittelen itseni eksyksissä metsässä, en voi olla niin onneton ettenkö vähän myös samantien iloinen tästä lahjaksi saadusta kuvasta. Eksyksissä siinä vihreässä paikassa, jossa viime aikoina olen haihattunut unelmoimaan puiden sisään taiotuista metsänneidoista ja tiesmistä, jossa taivas on puiden latvojen kannattelema suojaava katto tähtireikineen, johon kuvittelen tulevat vaelluskenkäni askeltamaan myöhemmin keväällä.
"Näytäpä sitä karttaa, katsotaans nyt.."
Täysipäinen. Kaistapäiseksi minä itseni tällä hetkellä tunnen. Tai oikeastaan monitasoliittymäpäiseksi. Mieleen nousee kuva viime keväänä vieraillusta Shanghaista, savusumun ympäröimänä ajokortittoman taksikuskin kyydittäminä kiisimme ristiinrastiin nousevia ja laskevia monikaistaisia ja monitasoisia liittymiä. Maisema oli epä monessa mielessä. Välillä saatoimme taksin ikkunasta kuikulla jättimäisten korttitalojen arvioilta kahdennenkymmenennenkolmannen kerroksen pikkuruisille parvekkeille kuivumaan ripustettuja alusvaatekerrastoja, ja seuraavassa hetkessä sukeltaa samojen huojuvien jättien juurelle pyöräilijälaumojen saarettavaksi.
Tällä hetkellä päänsisäisillä liittymillä kolaroivat niin tunteet kuin ajatuksetkin. Mutta en jaksa siitä nyt. Olen niin neuvoton kuin suunnatonkin. Seison suola-aavikolla enkä tiedä mille suunnalle kääntää selkä ja mihin jatkaa matkaa, edetäkseni, jatkuvan kehän kiertämisen sijaan.
Oikeastaan ystävä kirjoitti sen paljon kauniimmin tänään sähköpostissa (rohkenen lainata osittain suoraan, omat sanat kun eivät kuulostaisi samalta) kuvatessaan minut metsään eksyneenä, "sä oot kuitenkin aika hyvin kartalla. sekaisin, mutta pidät huolta itsestäsi. pidä vaan armon ja ymmärryksen kartta kädessä ja jatka suunnistusta siellä metsässä!".
Kun kuvittelen itseni eksyksissä metsässä, en voi olla niin onneton ettenkö vähän myös samantien iloinen tästä lahjaksi saadusta kuvasta. Eksyksissä siinä vihreässä paikassa, jossa viime aikoina olen haihattunut unelmoimaan puiden sisään taiotuista metsänneidoista ja tiesmistä, jossa taivas on puiden latvojen kannattelema suojaava katto tähtireikineen, johon kuvittelen tulevat vaelluskenkäni askeltamaan myöhemmin keväällä.
"Näytäpä sitä karttaa, katsotaans nyt.."
Kommentit