Muistettavaa minulle, muille mahdollisesti merkityksetöntä

Suojavarustelen lauantai-illan. Pelikaanimies ja Niin kuin taivaassa, irtokarkkeja, jasmiiniteetä.

Huovan alta, villasukitettuna lämmittelen esiin kaksi ylöskirjaamisen vaativaa ajatusta.

Jokainen ihminen soi. Haluan löytää oman perusääneni, minun musiikkini.

Pelkkä ajatus omasta kehosta esteettömästi kumpuavasta, omasta Äänestä saa pulssin kohoamaan, kyynelkanavat supistelemaan poskiluiden alla (siellä ja silmien takana paine tuntuu, fyysisesti en ole varma missä nämä heikkopatoiset virtauspaikat sijaitsevat ja olen liian laiska tähän hätään netistä etsimään). Haluan soida, luulen jopa että minun tulee osata soida, voidakseni paremmin.

Ja myöhemmin.

Eläin on vapaa, kuolematon. Toisin kuin ihmis-eläin, joka tietää loppuvansa (Onko tämä näin? Eivätkö esimerkiksi norsut sure kuolleita lajitovereitaan näiden luita hellästi kärsällään silittäen? Mitä ne surevat jos eivät loppumista, poismenoa? Eivätkö ne silloin voisi ymmärtää samaa rajallisuutta itsessään?).

Ja se illuusioon uskominen.

Kommentit

Veloena sanoi…
Pelikaanimies on jumalaisen ihana.

Kyllä tuo on muillekin merkityksellistä. Omassa äänessä tärkeintä on teeskentelemättömyys. Annat maailman tulla kauttasi. Ja sinulla on JO se.

Jos tahdot ymmärtää, mitä maailman kauttasi tuleminen tarkoittaa, lue Platonin Pidoista Diotiman puhe ja Rilken Duinon elegioiden elegiat 3. ja 8. Niissä on sanottu lähes kaikki oleellinen, mitä olemisesta tarvitsee sanoa.
viive sanoi…
Kiitos sanoistasi, ajoituksesi ei olisi voinut olla parempi.

Melkein jo koukkasin kirjakaupan kautta kotimatkalla vaikka varasinkin kirjastosta molemmat. Jos jostain löytyy sanoja joiden avulla suunnistaa, tuntuu tyhmyydeltä odottaa eksyksissä ja paikallaan yhtään ylimääräistä yötä.

Suositut tekstit