Olga ja Oskari

Olgan silmät ovat vihreät smaragdit. Sininen katti puskee koppinsa lasia päättäväisesti, kun kyykistyn sen kohdalla, on selvästi tajunnut että tuolta saa helposti. Hellyyttä ystävät, hellyyttä. Kun astun koppiin desinfioituani kädet ja sujautettuani jalkoihin siniset kengänsuojukset alkaa sähinä. Kyykistyn minkä mahdun kuuden kissan asuttamassa pienessä lasiseinäisessä kopissa ja pidän kädet visusti sylissäni. Olen epätoivottu, itsensä kylään kutsunut vieras. Kaikkien muiden paitsi Olgan mielestä, se puskee selkääni, kiipeää syliin ja kehrää melkein samantien. Sininen siro kurraaja, jonka silmät vaihtuvat smaragdista turkoosiin ja takaisin. Olen löytänyt ystävän, mutta Olgalla on valvova isoveli, Oskari. Suuri kolli piileskelee vessassaan, kömpii vasta tovin kuluttua tekemään tuttavuutta kahdeksan muun silmäparin tuijottaessa minua epäluuloisina ja lajitoveriaan Olgaa kai lähinnä tyrmistyneinä, "miten tuo uskaltaa lähestyä noin epäilyttävää jättiä?". Oskari pitää etäisyyden kädenmitassa, nuolaisee kyllä karheasti tarjoamaani kämmenselkää, mutta taitaa olla hieman närkästynyt kumppaninsa epäkissamaisesta tuttavallisuudesta.

Nämä kaksi sinistä ovat tulleet Kissataloon sosiaalitapauksina, huostaanotettuina häädön saaneen isäntänsä tai emäntänsä jätettyä ne asuntoon keskenään. Emmin, onneksi mitään ei ole pakko päättää saman tien, tietenkään. Olen tullut katsomaan itselleni vain yhtä kissaa, mutta tässä 'paketissa' niitä olisi kaksi. Kissapareja on useampiakin, ja olisihan kahdella seuraa toisistaan, mutta. Tarvitaan kaksi kantokoppaa, kaksi rokotusta vuosittain, kotona odottaisi kaksikertainen määrä uutta opeteltavaa, ystävystymistä. Tietysti myös tuplasti onnea ja rapsutuksia, mutta emmin edelleen. Tietysti siinä käy näin, haave ja ajatus konkretisoituu vihreisiin silmiin tuijottaessa, hanke saa uuden, todemman ulottuvuuden ja sitä on puntaroitava hetken etäisyyden päässä. Jätämme Veloenan kanssa kaikki iihkuttavat kissakerät nukkumaan parvilleen, Olgan ja Oskarinkin, on tultava uudestaan. Tavattava vielä muutama viiksipari, harkittava.

Pihalla jaamme mielihalun. On saatava jäätelöä. Ystävä on tuulessa lepattavaa hapertunutta papyrusta, kun tajuan sen säikähdän hieman, ehdimmekö tofutuuteille ajoissa. Itsekin huomaan voiman kadonneen jaloista, löytöeläinkoti on emotionaalinen musta-aukko. Poljemme rauhallisen päättäväisesti ja istuudumme aurinkoon hetkeksi ennen kuin jatkamme matkaa iltaan, jossa taivaalle nousee puolikuu ja pala Helsinkiäni polttohaudataan.