perjantaina, toukokuuta 26, 2006

Häämatkalla

Kaupunki kiiltää
märkänä rumpukalvona

Yö soi sadetta ja verkkosukat vuotavat

"Villit" sanoo poika
virnistää

Haluaisin nähdä pohkeeni niin kuin ne ovat
mustin kukin kirjotut

Askel putoaa pehmeästi asfalttiin
ruosteenväriset korkosandaalit korjaavat säären kaaren

Naisten oikeuksia, punatut huulet
remmi nilkan ympäri.

8 kommenttia:

matkalla kirjoitti...

hei ootko löytänyt cosmo-kengät? :)

viive kirjoitti...

lumitar! täällä onkin ollut sinua ikävä. nuo cosmot löytyivät tampereelta secondhandinä jo vuosi sitten (hii, kolli kurkkii sylistä, haluaisi näpyttää oman viestinsä selvästi), ne jalassa askeleet ovat kissoja.

matkalla kirjoitti...

oliks ihanat häät? tanssitko?

et tarvinnutkaan ilmeisesti Mekkoa.
:)

viive kirjoitti...

oli mukavat savolais-alaskalaiset, tanssin vähän ja kankeasti, olin jotenkin vieras verkkosukissani, en tiedä, halusin kotiin kollin luokse.

se Mekko unohtui! ./ piti keksiä kiireessä toinen.

Miss Foxy kirjoitti...

häät toukokuun rankkasateessa oli siis jollakin

viive kirjoitti...

kettukaiseni, aina jollakin on. välillä niihin tulee kutsutuksi.

auts, kolli kehräyspumppaa vatsaani kynnellisesti.

sirpa kirjoitti...

oi. luin ihanasti väärin. säären kaaren sateen kaareksi. niinhän runo syntyy, herkullisesti väärin lukemalla.

unelma. oppia kävelemään koroilla. ehkä se pitää toteuttaa. katselin ihastelin eräänä varhaiskevään päivänä tuon matkallaisen astuntaa pienillä koroillansa, ja tuumin muistaakseni ääneen, miten minulle tuli kovasti viehkeä, naisellinen olo ja tila siitä, miten hän kipsottikopsottikeinahteli edellä (kun me tennareilla lompsotimme perässsä...) ihan vaan jo siitä äänestä.

viive kirjoitti...

Kyllä korkoihin oppii, ja se kannattaa, horisontin näkeminen on kymmenestä sentistä kiinni toisinaan.

Lumettaren korkoaskelia olen minäkin seurannut, kovin viehkeää, karjapaimenettaren kopina :)