Yönsininen ajatus ystävyydestä

Surunauhat sormien alla syvenevät seinään syntyvän yötaivaan sinisen mukaisesti. Akryyliväri jumittaa kuivissa kynsinauhissa viikon päästäkin, mutta nyt on perjantaihin mennessä hankittava juuriharja tai muu vastaava, on saatava fasadi edustuskuntoon, vaikka seinien sisällä möyryäisikin muutto. Kiinteistövälittäjä-/lakimiesnaisten kanssa vietetyt polttarit vaativat kapeat kopsuvat korot ja puffatut kynnet. Tai vaativat ja vaativat, ei minulla ole sitä mitään vastaan, kipsottelu on kivaa, niin kuin illallispöytien välillä vaihdetut katseet, verhotut huomionosoitukset, hymyillen vastaanotetut.

Oli ihana nähdä vihreitä hiiriä sylkevää ystävää. Toukokuun päivät jatkuvat tiiviinä, niin vakuumpuristettuina että viikonkin ero tuntuu pitkältä. Joudun hakemaan asioita, ajatuksia joista olen halunnut puhua, paljon jää varmaan sanomattakin. Ja ystävä pulppuaa reissukuulumisiaan kuin jäistä vapautunut kevätpuro, en henno keskeyttääkään, enkä halua, eihän kevyen veden iloon voi olla solahtamatta mukaan vaikka varpaita kuinka kylmäisi. Juomme sitruunainkivääri-kuumaa ja ihmettelemme vähän kaikkea. Välillä se on ihan sallittua, hämmästellä vaan kaikkea keksimättä sen kummempia vastauksia. Voi vain apinoida ystävän ystävältä tarttunutta mm-hmm:tä, myöntyvää tietävää ymmärtävää hyrinää ja halata monta kertaa ihan vaan muuten vaan. Kuka nyt hiiriä pelkäisi, edes vihreitä.

Kotimatkalla talvivaatepinosta uudelleen esiinkaivettu lila pipo ei ole hippastakaan liikaa, ilta on kylmä. Mutta kaunis. En malta lisätä vauhtia lihaksia lämmittääkseni. Mietin toista ystävää, jonka työpaikan ohitan Pitkänsillan ylitettyäni. Olen hiljaa huolissani työtahdistaan, voimia syövästä suoritus-stressistä, jonka luen sähköpostiviestin riveiltä ja rivienväleistä. Tätäkään ihmistä en ehdi nähdä niin kuin haluaisin, rauhassa ja ajan kanssa. Yliopistoliikunnan saunanlauteilla kaikelle armaliaassa löylylämmössä esimerkiksi. Onneksi olen varannut stressistä kireät hartiansa, käsivartensa avuksi lauantain muuttoon, lupaan itselleni möyhiä niistä turhan ulos ja ehtiä pysähtyä kuulemaan huolet muuttoväelle kattamani lounaan äärellä, viimeistään.

Nyt on taas juostava, sivutoimelta tuntuva päivätyö odottaa.