Vuoden muodosta
Teatteriliput on varattu ennen tätä penseää ajanlaskua ennen ja jälkeen eron. Siksi istumme tänä lauantaina vierekkäin katsomossa osaamatta oikein aloittaa tätä erillään-yhdessäoloa. Pärjäily-kysymykset nostavat veden silmiin, mutta näytöksen alkaessa rentoudun ainakin hetkittäin. En voi sanoa varmasti kumpi vaikuttaa enemmän loppufiilikseen katsotusta, uusi tilanne miehen kanssa vai näytelmän sanomattomuus. En kuitenkaan syty Hotakaisen Punahukasta ollenkaan siinä määrin kuin minä sitä on mainostettu.
Teatterissakäynti on virkistävää, näyttelijöiden keskinäisen ja yleisön välisen kontaktin luominen ja saaminen viehättävät aina yhtä lailla, oli sitten kyseessä innostava tai laimeampi teos. Pitäisi käydä useammin, loppuunmyydyt näytökset vaan ovat isossa ristiriidassa hetken mielijohteesta-aloitteellisuuteni kanssa.
Vaikka kylmä saa leuat kalisemaan niin, ettei puhe hetkeen teatterin lämpimästä sisäilmasta ulkoutuessa luonnistu, voi siitä eroahdistuksen hetkeksi helpottaessa iloitakin (tällä hetkellä omia fiiliksiä voi tosin vain olettaa, näennäisen tyyni pinta pirskahtaa miten tahtoo, sänkyä auki pedatessa viimeksi). Pakkaselta suojaamaan puetut vaatekerrokset pehmentävät halausta niin että väkisinkin on likistettävä enemmän, varvistettava posken iholle, viestiäkseen kaiken sen mikä muuten tuntuu tulevan kummana mutinana ulos suusta.
Tunteen tasolla kyseenalaistan tämän eron koko ajan kun katseemme kohtaavat, mutta järki rypistää kulmia ja saa kasvolihasten kautta ymmärtämään, muistamaan, sen oikeaksi.
Tyrskyn pari ensimmäistä korttelia kotiinpäin kävellessä, mutta sisällä olo on jo melkein seesteinen. Väsynyt tietysti, mutta onnellinen ja vähän ihmetyksissäkin siitä miten elämme eteenpäin tätä eroa. Ettei kaiken tarvitsekaan loppua veitsellä leikaten vaan jatkumme toistemme elämissä tästä eteenkinpäin.
***
Muutan aikakäsitystäni päivittäin, tänään kiepun spiraalia, täyttä ympyrää ei ajassa kai ole mahdollista matkustaa. Palaamme ensimmäiseen iltaan, lähes tasan vuosi sitten istuttuun, ihastuttuun. Samassa pöydässä, samaa viiniä, saman isännän tarjoilemana. Emme silti palaa samaan pisteeseen, minä olen eri, mieskin. Myös pöydän yli vastakkaiseen suuntaan ojennetut, omistajilleen palautetut kirjat kumoavat toisinnon.
Teatterissakäynti on virkistävää, näyttelijöiden keskinäisen ja yleisön välisen kontaktin luominen ja saaminen viehättävät aina yhtä lailla, oli sitten kyseessä innostava tai laimeampi teos. Pitäisi käydä useammin, loppuunmyydyt näytökset vaan ovat isossa ristiriidassa hetken mielijohteesta-aloitteellisuuteni kanssa.
Vaikka kylmä saa leuat kalisemaan niin, ettei puhe hetkeen teatterin lämpimästä sisäilmasta ulkoutuessa luonnistu, voi siitä eroahdistuksen hetkeksi helpottaessa iloitakin (tällä hetkellä omia fiiliksiä voi tosin vain olettaa, näennäisen tyyni pinta pirskahtaa miten tahtoo, sänkyä auki pedatessa viimeksi). Pakkaselta suojaamaan puetut vaatekerrokset pehmentävät halausta niin että väkisinkin on likistettävä enemmän, varvistettava posken iholle, viestiäkseen kaiken sen mikä muuten tuntuu tulevan kummana mutinana ulos suusta.
Tunteen tasolla kyseenalaistan tämän eron koko ajan kun katseemme kohtaavat, mutta järki rypistää kulmia ja saa kasvolihasten kautta ymmärtämään, muistamaan, sen oikeaksi.
Tyrskyn pari ensimmäistä korttelia kotiinpäin kävellessä, mutta sisällä olo on jo melkein seesteinen. Väsynyt tietysti, mutta onnellinen ja vähän ihmetyksissäkin siitä miten elämme eteenpäin tätä eroa. Ettei kaiken tarvitsekaan loppua veitsellä leikaten vaan jatkumme toistemme elämissä tästä eteenkinpäin.
***
Muutan aikakäsitystäni päivittäin, tänään kiepun spiraalia, täyttä ympyrää ei ajassa kai ole mahdollista matkustaa. Palaamme ensimmäiseen iltaan, lähes tasan vuosi sitten istuttuun, ihastuttuun. Samassa pöydässä, samaa viiniä, saman isännän tarjoilemana. Emme silti palaa samaan pisteeseen, minä olen eri, mieskin. Myös pöydän yli vastakkaiseen suuntaan ojennetut, omistajilleen palautetut kirjat kumoavat toisinnon.
Kommentit
turhan usein väheksytään esineitä lohduttajina.