Venynyt oivallus

Muisti nosti aamulla mieleen herätessä keskustelun pätkän jonkin ajan takaa.

Valittelin sillä hetkellä lukemani kirjan surullista tunnelmaa, taisi olla Kazuo Ishiguron Ole luonani aina, tai pikemminkin valitukseni kohdistui suru-teeman jatkuvuuteen joka elämänalueella, enteilin kai tätä, tuolloin tulevaa sairaslomaa. Miehen reipas ratkaisukeskeinen kommentti oli, että vaihtaisin valittelun sijaan iloiseen kirjallisuuteen - pohti tosin samaan hengenvetoon, että mitähän semmoinen kirjallisuus oikeastaan on. Mieleen ei tullut yhtään pelkästään adjektiivilla "iloinen" kuvattavaa teosta.

Kai niitäkin on, mutta ymmärsin ajatuksen suunnan. Lukea kirjoja joista tulee hyvälle tuulelle, jotka saavat nauramaan. Kirjoja, jotka lukukokemuksina ovat sielua eheyttäviä, virkistäviä, punan poskille nostattavia. Omaa hyllyä voin aina ravata uudelleen, mutta olisi mielenkiintoista kuulla teidän (hups, rohkenen monikkoon) lemppareista, kovan paikan yli kannattaneista kovakantisista. Ehdotuksia? Ehdotuksia!

***
Eilinen postaus raastinrauta-kohtaamisesta nykytaiteen kanssa on muutama metri väärään suuntaan pitkäksi venyneen iloisuuden etsinnän oivalluksen tiellä.

***
Ilmoitusasiana: Kaivopuiston rannassa oli kevät, jatkuu vielä noin tunnin ajan, kannattaa mennä siristelemään jos vain suinkin ehditte!

Kommentit

viive sanoi…
Apua miten taas kompuroin, jätän jälkeeni keskeneräisiä ajatuksia ja olen epämääräisen epäkohtelias uskoessani Sinut, mahdollisen lukijani moneksi. Vaikka varmasti sinusta siihenkin on!

Postista saa myös mielikuvan että oma hyllyni olisi pursollaan vain elämyksellisiä kansia sisältöineen, no-noup, paljon rainaa perkaamista vailla. Muutama Tärkeämpi, pari tärkeää, monta unohdettua..

Ja jos muu materian haalimisen halu alkaakin pikkuhiljaa kuihtua niin kirjoja ei koskaan ole liikaa, erinomaisia varsinkaan, siinä jahdissa ilolla otan apusi vastaan!
Se jonka Isä asuu Tampereella sanoi…
Suosittelen lämpimästi Pirkko Saision Punaista Erokirjaa. Siinä näkee kaaren joka todistaa faktaksi sen että "kaikki päättyy aina hyvin" vaikka ei siltä tuntuisikaan.
Veloena sanoi…
Katherine Allfrey - Delfiinikesä on ihan ehdoton. Lastenkirja, tietty. Kaihoisa, mutta jotenkin semmoinen villivadelmainen.

Helvi Hämäläisen Kylänruusut on kanssa jotenkin ihanan levoton.

Margaret Atwoodin Good Bones -kokoelma.

Julio Cortazarin Tarinoita kronoopeista ja faameista, ihan tajuton.

Ja Almodovarit, ne kirjat, ne on aivan tajuttomia hihityttäjiä. Kuumetta nivusissa ja sitten... mikähän sen toisen nimi nyt oli...
viive sanoi…
Ihanaa, kiitoskiitos vinkeistä! Kipsutan kirjastoon listani kanssa kunhan kello lyö kymmenen.

Lainasin sieltä jo eilen Hotakaisen runokokoelman Kalikkakasa, oli niin "halolla päähän jos vaikka irtoasi"-olo, mutta vaikka K.H:n runot ihanan kulmikkaita ovatkin, niin niitä lukiessa tulee aina olo että pitäisi olla mies, jotta joka roso tuntuisi. Parransänki nyt vähintäänkin, hiveltäväksi.

Suositut tekstit