Santa Sencillez

Välillä, tiedättehän, jokin napsahtaa. Pieniä loksahduksia näkymätömissä nikamissa.

Iltainen puhelu ystävälle (ollaanhanme?) auttoi eteenpäin ymmärryksen kinttupolulla, sain keskustelusta välähdyksen että voin olla vihainenkin, että se on ihan okei ja että se voi jopa olla vapauttavaa tässä karusellissa josta yksi kyytiläinen kerrallaan kiepsahtaa omaan suuntaansa. Pyhä yksinkertaisuus, näin juuri, ja pidän itseäni tunneälyisenä oliona.

Mitään suuria purkauksia ei ole odotettavissa, mutta että tajuan hermostua (ja puhkua olon ulos samantien) jos jokin keskustelussa tökkii, masentumisen sijaan. Haa, samantien tekisi mieli harjoitella, tanssipartneri vaan puuttuu.

Päivä on ollut hyväntuulinen henk.koht. suuttumis-sensaatiosta lähtien, siedin jouluruuhkaakin sen verran että sain hankittua Sormusten herrat joulunpyhiä lyhentämään. Alkaa näyttää siltä että triomme, Daddy and the separated sisters, selviää tästäkin joulusta.