Uuteen vuoteen

"Hyvää uutta vuotta!" Luisun otteesta, käännän selkäni kadunkulmalle, näytän kasvoni toiselle, eroamme yhdeksänkymmenen asteen kulmassa. Lähden laskeutumaan kotikatua. Yksinäisyyteen, mietin, ilman konnotaatiota. En tunne yksinäisyyttä, ikävän vain, eikä sekään liity kaksi korttelia sitten tehtyyn eroon.

Ikävä on hiljaista, sitkeää kaipausta. Olen päättänyt antaa sen kulkea rinnallani niin kauan kuin ote pitää. Kapeat sormet jossain lapaluiden välissä. Välillä tunnen kuinka pyöreät sormenpäät painavat selkärangan viertä, löytäen samat kipupisteet, jotka osteopaatti paineli läpi vuosia sitten. Niihin samoihin onkaloihin olen tämänkin upottanut. Keho on mustasukkainen mielelle, ajattelen. Hellii suruja ominaan.

***
Kotona hymyilen kikatustamme Kino Engelin penkissä, ystävä kertoi saaneensa levyllisen "egyptiläistä jatsia". Uusi genre ja ajatus erikoisuudentavoittelusta hyrskyttää, "niin muistathan, se mikä soi Broken Flowersin taustalla koko leffan". En muista elokuvan musiikkia ollenkaan, kuvat vain. Hetken päästä ystävä tajuaa muistaneensa väärin "etiopialainenhan se naapuri olikin". Sama se, kikatus ja hyrinä tekevät hyvää. Havanna Blues muistuttaa matkahaaveesta, quizá en el año nuevo. Qué se venga ya!