Kuurankukkia ja kuva-ähkyä
Huoneen maisema on aavemaisen jähmeä, kristallinen. Uralin talvi on pakottanut hylätyn kesäasunnon armoilleen, pakkanen purrut sisäänsataneen lumen kylmäksi pinnaksi huonekaluille ja peittänyt ikkunalasit hyytävällä pitsillään. Pasternakin luomat, Juri ja Lara, ovat juuri astuneet sisään viimeiseen yhteiseen pakopaikkaansa, jäätyneeseen salonkiin, jonka katossa vielä roikkuvan kruunun kristallit kimaltelevat kilpaa kylmän kanssa.
Helsingin joulupäivän pyry on lensempi, pakkanen hampaattomampi tuplalasitettujen ikkunoiden takana, mutta yhtä kaikki lumipeitteiset katot yhdessä kynttilänvalon kanssa luovat mainiot puitteet tempautua mukaan Venäjän vallankumouksen pyörteisiin katsomalla Coppolan versiota Tohtori Zivagosta. Vaikutun aluksi vähän hajamielisesti, loppua kohti tiiviimmin (huomaan hermostuvani kun en heti tajua pitkän elokuva vaatimaa dvd:n kaksipuolisuutta). Protagonistin loputon sinnikkyys taistella itselleen tavallinen, sopuisa elämä joka puolelle tunkeutuvasta yhteiskunnan järjettömyydestä huolimatta liikauttaa.
Mietin miten Serres kuvaa Luontosopimuksessa - toisessa yhteydessä tosin - yhteiskuntatieteiden ideaalia, jossa jokaisen yhteiskunnan jäsenen oletetaan paitsi tietävän koko ajan kaiken kaikista muista, niin myös olevan kiinnostunut kaikesta siitä mitä muut, yhteisön kanssajäsenet tekevät, sanovat, ajattelevat. Tämä totaalinen tietämys, läpinäkyväksi tehty informaatio tuo mukanaan totaalisen sitoutumisen ja luo edellytyksen ihanteellisen tiiviille yhteiskunnalle, jota ulkopuolinen uhka ei horjuta. Samalla tiedolla sitouttaminen riistää yksilöltä vapauden valittuun tietämättömyyteen, suhteelliseen välinpitämättömyyteen naapurin tekemisistä suhteessa omiinsa, anastaa jäseniltään sen tilan, jonka suojissa ylläpitää (henkistä) elämää, liikuttua yksityisesti, kehittää ja luoda, vapaasti. Tarinassa Tohtori Zivagon kirjoittamat 'pöyristyttävän yksityiset' runot ovat uhka uudelle tasa-arvon aatteeseen perustavalle yhteiskuntajärjestykselle.
Asiat vyyhteytyvät. Jossain toisessa vaiheessa olisin katsonut elokuvaa kauniina tarinana, jossa rakkaus on yhtä polttavaa kuin ystävyyden merkiksi kumottu vodkaryyppy pakkasen kylmettämissä keuhkoissa, mutta nyt ajankohtaisten lukukokemusten pohjalta ajatus kulkee ihan toisia ratoja.
***
Tämä joulu on ollut varsin visuaalinen. Aatonaattona Sumuisten vuorten gorillat, aattona kolme tuntia kuninkaanpaluuta, joulupäivän kuluessa telkkarin tarjontaa taustalla ja pääasiana, illalla kotona Dr Zhivago tietokoneelta ja tänään tapanina järkyttävä tsunami-dokkari, useammat tv-uutiset ja vielä Kotikatsomon Varpuset.
Alunperin oli tarkoitus mennä tänään leffaan, mutta ystävä halusi välttämättä nähdä tsunamikauhun vielä kertalleen ja lopulta jumituimme juttelemaan. Elokuva ei olisi kai enää 'tuntunutkaan missään' viikonlopun leffaputken ja muun tuijottelun jälkeen. Mentaali telkkarittomuus (fyysisestihän toosa vielä seisoo jalustallaan) on selvästi herkistänyt kuvatulvalle, pää on hitaampi, mieli mössöinen. Vaikka kyllähän katsomisen kautta pääsee karkuunkin, mitä muutakaan joulunalus dvd-varustelu oli kuin juuri sitä, pyhien ja niihin liittyvien kipupisteiden pakoa.
No huomenna asunnossani kajastaa vain läppärin vieno sini, eikä sekään koko päivää. Sovimme hiihtolenkistä Paloheinässä, tämän talven ensimmäisestä.
Helsingin joulupäivän pyry on lensempi, pakkanen hampaattomampi tuplalasitettujen ikkunoiden takana, mutta yhtä kaikki lumipeitteiset katot yhdessä kynttilänvalon kanssa luovat mainiot puitteet tempautua mukaan Venäjän vallankumouksen pyörteisiin katsomalla Coppolan versiota Tohtori Zivagosta. Vaikutun aluksi vähän hajamielisesti, loppua kohti tiiviimmin (huomaan hermostuvani kun en heti tajua pitkän elokuva vaatimaa dvd:n kaksipuolisuutta). Protagonistin loputon sinnikkyys taistella itselleen tavallinen, sopuisa elämä joka puolelle tunkeutuvasta yhteiskunnan järjettömyydestä huolimatta liikauttaa.
Mietin miten Serres kuvaa Luontosopimuksessa - toisessa yhteydessä tosin - yhteiskuntatieteiden ideaalia, jossa jokaisen yhteiskunnan jäsenen oletetaan paitsi tietävän koko ajan kaiken kaikista muista, niin myös olevan kiinnostunut kaikesta siitä mitä muut, yhteisön kanssajäsenet tekevät, sanovat, ajattelevat. Tämä totaalinen tietämys, läpinäkyväksi tehty informaatio tuo mukanaan totaalisen sitoutumisen ja luo edellytyksen ihanteellisen tiiviille yhteiskunnalle, jota ulkopuolinen uhka ei horjuta. Samalla tiedolla sitouttaminen riistää yksilöltä vapauden valittuun tietämättömyyteen, suhteelliseen välinpitämättömyyteen naapurin tekemisistä suhteessa omiinsa, anastaa jäseniltään sen tilan, jonka suojissa ylläpitää (henkistä) elämää, liikuttua yksityisesti, kehittää ja luoda, vapaasti. Tarinassa Tohtori Zivagon kirjoittamat 'pöyristyttävän yksityiset' runot ovat uhka uudelle tasa-arvon aatteeseen perustavalle yhteiskuntajärjestykselle.
Asiat vyyhteytyvät. Jossain toisessa vaiheessa olisin katsonut elokuvaa kauniina tarinana, jossa rakkaus on yhtä polttavaa kuin ystävyyden merkiksi kumottu vodkaryyppy pakkasen kylmettämissä keuhkoissa, mutta nyt ajankohtaisten lukukokemusten pohjalta ajatus kulkee ihan toisia ratoja.
***
Tämä joulu on ollut varsin visuaalinen. Aatonaattona Sumuisten vuorten gorillat, aattona kolme tuntia kuninkaanpaluuta, joulupäivän kuluessa telkkarin tarjontaa taustalla ja pääasiana, illalla kotona Dr Zhivago tietokoneelta ja tänään tapanina järkyttävä tsunami-dokkari, useammat tv-uutiset ja vielä Kotikatsomon Varpuset.
Alunperin oli tarkoitus mennä tänään leffaan, mutta ystävä halusi välttämättä nähdä tsunamikauhun vielä kertalleen ja lopulta jumituimme juttelemaan. Elokuva ei olisi kai enää 'tuntunutkaan missään' viikonlopun leffaputken ja muun tuijottelun jälkeen. Mentaali telkkarittomuus (fyysisestihän toosa vielä seisoo jalustallaan) on selvästi herkistänyt kuvatulvalle, pää on hitaampi, mieli mössöinen. Vaikka kyllähän katsomisen kautta pääsee karkuunkin, mitä muutakaan joulunalus dvd-varustelu oli kuin juuri sitä, pyhien ja niihin liittyvien kipupisteiden pakoa.
No huomenna asunnossani kajastaa vain läppärin vieno sini, eikä sekään koko päivää. Sovimme hiihtolenkistä Paloheinässä, tämän talven ensimmäisestä.
Kommentit