Työn tuoksu ja tirolilaisasut
Tuntuu hassulta pukeutua taas hajuveteen ja korvakoruihin. Monta viikkoa on mennyt ilman kumpaakaan persoonallisuuden jatketta, mutta tänä aamuna kun valmistaudun menemään lääkärin kautta töihin, on virallisempi minä taas puettava päälle. Toisinaan suoriin housuihin pukeutuminen tympii (käytän kyllä töissä farkkujakin, eikä yhtään jakkupukua seiso kaapissa - koska siellä ne seisoivat, jos niitä olisin erehtynyt hankkimaan - asiakaskontaktin puuttuminen mahdollistaa rennomankin olemuksen), mutta ne toimivat samalla tehokkaasti työ- ja kotiminän määrittäjinä, rajapyykkinä julkisen ja yksityisen välillä. Rooleilla ja niiden riisumisella on oma vapauttava funktionsa.
Niin siis, olen töissä rahoitusalalla. Salkunhoitajat puhuvat puvusta työhaalarina, takatoimiston tytöillä sama tarkoittaa kutakuinkin aina mustia suoria housuja/farkkuja ja paitapuseroa tai siistiä neuletta (Paitapuseroitakaan en kyllä omista kahta enempää. Siskoni, joka on epämääräisten käänteiden kautta päätynyt samaan paikkaan töihin, kutsuu minua meidän toimiston hippitytöksi, kun en käytä ripsariakaan.. Asiat ovat suhteellisia, totta tosiaan.).
Muistan oman tuoksupukuni ja töihin liittyvän hajujen maailman jälleen työterveysaseman odotustilassa kun viereiselle tuolille lehahtaa istumaan jakkupuvussaan peruspankkilainen hajupilvi. Pitäisi puhua tuoksusta, sitä tämäkin etikkainen, joka kirvelee sieraimissani varmasti olisi jos sen suihkimiseen ei olisi käytetty kahta kättä. Mistä on syntynyt se harhaluulo että hajuveden tulisi tuoksua päällysvaatteiden (villapuseroiden, talvitakkien, kaulaliinojen..) läpi lähiympäristön limakalvoja riipimään? Hajuvarustelua? Oman tilan valtaamista tuoksulla? Äh, olen saanut uinua liian kauan kotona hyasintintuoksussa ja hengittää ulkoillessa merenrantaa, metsänreunaakin.
Lääkäri on kuitenkin sitä mieltä että pehmeä lasku töihin on parempi kuin kertainen rysäys, jatkaen lomaani vielä viikolla. Ensi viikolla työpäiviä ehtii tulla vain kaksi perjantaipyhän vuoksi. Hölmistyn hieman uudesta käänteestä, olin jo asennoitunut paneutumaan työmeileihin, psyykannut työkavereiden kohtaamista. Mutta ehkä hyvä näin, 3.1. olen ollut sairaslomalla päivää yli kuukauden ja töihin lähtiessä takuulla levänneempi kuin viikkoisen kesälomani jälkeen elokuussa.
Kotimatkalla piipahdan pariin aleen, kun kerrankin (kauppa)keskustassa olen ja hetken mielijohteesta päädyn ostamaan villakankaisen talvitakin. Olen kitkutellut lempitakissani, joka on ehdottoman ihana mutta myös aivan liian ohut yli viiden asteen pakkasilla, siinä toivossa että jostain eteeni ilmaantuisi kunnollinen, ts. Lämmin, kevyt, monitoiminen ja naisellinen talvitakki. Ei ole ilmaantunut vaikka olen vähän etsinytkin. En ole aivan varma takin väristä, tästä oliivinvihreästä. Melkein kirjoitan tirolinvihreästä, tämä on kieltämistä siis, en ole koskaan tuntenut omakseni segunda mano-kauppojen tirolilaisteemaisia vaatekappaleita.
Värikammo on melko varmasti peruskoulun saksankielen opettajani aiheuttamaa. Naisen olemus kavahduttaa edelleenkin kun mietin haukankatseisen, yliojennetun suoraselkäisen naisen skannaamaan käytävänvarsilla valuvia esiteinejä. Hänellä muistan ensimmäisen kerran nähneeni jotain tirolilaistyylistä päällä. Huu, muisto kaikuu korvissani edelleen, opettajan lempilausahdus "Repetitio mater studiorum est." joka kuultiin aina kun joku meistä onnettomista, pitkän saksan ranskan tai venäjän sijaan valinneista, takkusi akkusatiivi- ja datiivi-remssojensa kanssa.
Kolmeneljäsosa-pituinen takki istuu kuitenkin kauniisti ja siinä on vyö! Vyötäröttömyyttäni en ole koskaan kuvitellut hankkivani itselleni takkia vyöllä, mutta nyt surun ja muun myötä kun ruoka ja sen nieleminen on edelleen ajoittain jonkin sortin issue, on painoa pudonnut vyötärönseudultakin ja takki näyttää hyvältä. Totun kai väriinkin, taidan testata illan hämärässä tänään kun kävelen rantaan kartoittamaan jäätilanteen mahdollista hiihtoretkeä varten.
Niin siis, olen töissä rahoitusalalla. Salkunhoitajat puhuvat puvusta työhaalarina, takatoimiston tytöillä sama tarkoittaa kutakuinkin aina mustia suoria housuja/farkkuja ja paitapuseroa tai siistiä neuletta (Paitapuseroitakaan en kyllä omista kahta enempää. Siskoni, joka on epämääräisten käänteiden kautta päätynyt samaan paikkaan töihin, kutsuu minua meidän toimiston hippitytöksi, kun en käytä ripsariakaan.. Asiat ovat suhteellisia, totta tosiaan.).
Muistan oman tuoksupukuni ja töihin liittyvän hajujen maailman jälleen työterveysaseman odotustilassa kun viereiselle tuolille lehahtaa istumaan jakkupuvussaan peruspankkilainen hajupilvi. Pitäisi puhua tuoksusta, sitä tämäkin etikkainen, joka kirvelee sieraimissani varmasti olisi jos sen suihkimiseen ei olisi käytetty kahta kättä. Mistä on syntynyt se harhaluulo että hajuveden tulisi tuoksua päällysvaatteiden (villapuseroiden, talvitakkien, kaulaliinojen..) läpi lähiympäristön limakalvoja riipimään? Hajuvarustelua? Oman tilan valtaamista tuoksulla? Äh, olen saanut uinua liian kauan kotona hyasintintuoksussa ja hengittää ulkoillessa merenrantaa, metsänreunaakin.
Lääkäri on kuitenkin sitä mieltä että pehmeä lasku töihin on parempi kuin kertainen rysäys, jatkaen lomaani vielä viikolla. Ensi viikolla työpäiviä ehtii tulla vain kaksi perjantaipyhän vuoksi. Hölmistyn hieman uudesta käänteestä, olin jo asennoitunut paneutumaan työmeileihin, psyykannut työkavereiden kohtaamista. Mutta ehkä hyvä näin, 3.1. olen ollut sairaslomalla päivää yli kuukauden ja töihin lähtiessä takuulla levänneempi kuin viikkoisen kesälomani jälkeen elokuussa.
Kotimatkalla piipahdan pariin aleen, kun kerrankin (kauppa)keskustassa olen ja hetken mielijohteesta päädyn ostamaan villakankaisen talvitakin. Olen kitkutellut lempitakissani, joka on ehdottoman ihana mutta myös aivan liian ohut yli viiden asteen pakkasilla, siinä toivossa että jostain eteeni ilmaantuisi kunnollinen, ts. Lämmin, kevyt, monitoiminen ja naisellinen talvitakki. Ei ole ilmaantunut vaikka olen vähän etsinytkin. En ole aivan varma takin väristä, tästä oliivinvihreästä. Melkein kirjoitan tirolinvihreästä, tämä on kieltämistä siis, en ole koskaan tuntenut omakseni segunda mano-kauppojen tirolilaisteemaisia vaatekappaleita.
Värikammo on melko varmasti peruskoulun saksankielen opettajani aiheuttamaa. Naisen olemus kavahduttaa edelleenkin kun mietin haukankatseisen, yliojennetun suoraselkäisen naisen skannaamaan käytävänvarsilla valuvia esiteinejä. Hänellä muistan ensimmäisen kerran nähneeni jotain tirolilaistyylistä päällä. Huu, muisto kaikuu korvissani edelleen, opettajan lempilausahdus "Repetitio mater studiorum est." joka kuultiin aina kun joku meistä onnettomista, pitkän saksan ranskan tai venäjän sijaan valinneista, takkusi akkusatiivi- ja datiivi-remssojensa kanssa.
Kolmeneljäsosa-pituinen takki istuu kuitenkin kauniisti ja siinä on vyö! Vyötäröttömyyttäni en ole koskaan kuvitellut hankkivani itselleni takkia vyöllä, mutta nyt surun ja muun myötä kun ruoka ja sen nieleminen on edelleen ajoittain jonkin sortin issue, on painoa pudonnut vyötärönseudultakin ja takki näyttää hyvältä. Totun kai väriinkin, taidan testata illan hämärässä tänään kun kävelen rantaan kartoittamaan jäätilanteen mahdollista hiihtoretkeä varten.
Kommentit