Kotiinpaluu

Ensimmäinen ajatus josta saan kiinni sen jälkeen kun olen tiputtanut rinkan lattialle - tarkasta kasvit. Helpotuksen hymy leviää vihreästä vastaanotosta, kukkani eivät olekaan kuolleet vaikka kastelija ei ehtinyt paikalle kuin kerran, olin varma että ulko-ikkunalaudan kukkalaatikon hennot tuoksuherneet ja yrtit olisivat nuupahtaneet lämpimistä säistä. Veloena on oikeassa, uskomme kasvit hennomiksi kuin mitä ovat. Pelargonia-vanhuskin pui vihreää nyrkkiään siihen malliin, että pian siitä puhkeaa jotain vaaleanpunaista.

On kummallista istua tässä punaisen futonin reunalla asunnossa, joka seisoo hiljaa ympärillä. Lähtiessä tämä kaikki helisi edellisillan ja yön juhlia, ja sydäntäni, joka soi kauniista sanoista ja läheisyydestä.

Paluu ä:n ja ö:n pariin kotiin tuntuu myös turvattomalta. Matkustamisen irrallisuuden tunteessa on helppoutta, etenemisen konkretiaa, joka raukeaa väistämättä kotiinpaluun myötä. Ainakin osittain. En vielä uskalla kuulostella pääsinkö tarpeeksi pitkälle, ja mihin oikeastaan edes yritin. Olo on asettumaton. Pesukone kiinnittäköön minut, pitäköön paikallaan hermostuneina suihkivat ajatukset.