Hyväillä säröistä pintaa

Pää on kiinnittynyt natisten paikoilleen. Kahdentoista tunnin unien jälkeen, maanantaiaamu.

Pelkäsin unta odotellessa rikkoneeni jotain, aamulla sen huomaan. Helisen sirpaleita paidanhelmasta. Liikaa hyvää oloako? Liikaa humalaa, kieppuvaa tanssia hiukset auki. Räsähdin hymystä, kasvoista, oman hymyni äkillisyydestä. Menköön, rikotaan ja korjataan. Annan hyväillä säröistä pintaa, koettaa sormenpäillä kolot. Annan myöten sen verran. Hyvän olon ujuttautua hiljaa, hiljaa.

Tarvitsen ulkoilman kirpeän konkretian kasvoilleni, pesemään pois nämä mietteet. Ja kirkkaita sanoja, tiedän jo. Brodskyn ja Kyrklundin.

Kommentit

tuuli sanoi…
"Arvaamaton, kohtuuton ihminen:
kova ja liian hellä!
Värisee kiihtymyksestä ja itkee ilman syytä
huutaa, raivoa ja mykistyy ilosta
vaikenee äkkiä ja kauan.
Rimpuilee
on yhtä aikaa liian kiinni ja liian irti.
Puhelias, iloinen ja synkkämielinen
äänekäs ja kärsii äänistä
rakastaa hiljaisuutta
ja monia sanoja.
Ei pysy paikallaan
vaikka on hidas ja jähmeä
itseään ei saa kiinni
sen vertaa ei pysy paikallaan että tietäisi
millainen on.
Sen tietää, että on ainoa ja yksin
ja että jokainen on.
Että ei pääse itsestään irti
tässä elämässä."

Liisa Laukkarinen: "Vahva ja avuton", Tammi 1985.

Suositut tekstit