Aamusanomat

Käsi kääntää postiluukun läppää rappukäytävässä, rapinaa. Aavistan liikkeen, olen täysin hereillä jo ennen kuin väärin jaettu sanomalehti kolahtaa kuraiselle laminaatille. Kello on aamuyö. En toivonut lehteä enkä herätystä, mutta molemmat toimitettiin. Asunto on jäinen. Ikkunanpielistä valuva veto tuntuu polttavalta peiton alla lämmitetyn kaulan paljaalla iholla. Muistan ystävän viime talvisen neuvon teipata ikkunankarmit umpeen valkoisella eristysteipillä, nyt silmät kiinni kääriytyessäni kerälle peittoluolani lämpimässä. Pakkasesta huolimatta on pakko tuulettaa, mutta ehkä toisen puolen voisi tilkitä.

Odotan unta rauhallisena, tiedän ettei tänä aamuna ole aikaista herätystä, lopulta se tulee, sekavana. Olen lähdössä matkaan laukkuineni, mutta perillä huomaan, etten ole pakannut mukaan ainuttakaan tavaraa. Matkustan monen tunnin matkaa edestakaisin noidankehämäisesti kunnes liu'un eteenpäin unieni verkossa. Jälkikäteen muistan kastemadot Punavuorenkadulla, työkaverin huolestuneet kasvot, ihmisten sekamelskan. Tuttuja kasvoja minulle, mutta toisilleen tuntemattomia, unessa mieleni yhteensaattamia.

Päivän jo valjettua (aikaisemmin jo, olettehan panneet merkille? Valoa, kevättä, liikettä pimeästä pois..) herään seinän takana lyönnin tarkkuudella päällenapsautettuun radioon. Äänimerkki, kello kahdeksan uutiset. Oikeastaan on turhaa laittaa puhelimen herätystä, biologi-naapuri rytmittää minunkin aamuni luonnikkaasti. Olo on levännyt katkenneesta yöstä huolimatta. Vitkuttelen peiton alla, silitän paljaan vatsan pehmeää. Omassa kosketuksessa ei ole samaa sähköä, ehkei edes lohtua siinä määrin kuin toisen ihmisen käden lämmössä, mutta iho ottaa kiitollisena vastaan jokaisen hellimisen.

Yhden kupin mutterini koristessa levyllä kuorin ja pilkon tuliais-luomuomenaa jogurtin sekaan (hyvänmielen omenaa mietin jo tuliaispussia purkaessani, organic-tarran huomatessani), olen opetellut aamupalalle uudelleen. Keittonurkkauksen loisteputkilampon valossa viipaloin huomion olostani, joka on tyyni, levollinen, hyväntuulinenkin. Hymyilen pikkukattilassa lämpenevälle maidolle. Juoksutan espresson tumman ja maidon vaalean kuppiin yhtä pitkinä noroina, rituaalimaisesti. Unohdan, että tänä aamuna voisin lehdenjakajan erheestä mustata sormeni virtuaaliuutisten sijaan, napsauttaessani koneen päälle kuppeineni, uudesta vanhasta tottumuksesta.

Kommentit

tuuli sanoi…
Sama ilmiö täälläkin. Hesari kolahti tilaamatta. Nauroin aamulla, että Torinon olympia-liitteen vuoksiko ne jakavat lehteään tyrkyttäen.Niinkuin tikkukaramelliä....jos sittenkin maistuis.
Olen mielettömän ylpeä itsestäni, että älysin; voin ostaa lehden kun siltä tuntuu. Eikä lehtiroskis täyty ainakaan meidän lehdistä. Hesaripoika kantaa ylös ja minä alas. Uutisia on joka hetki niin paljon, että pärjään kaikkien viestimien sekamelskassa hyvin ilman Hesaria. Kesällä täytyy kyllä tilata loma-ajaksi, koska järvenrannalla lämpimässä aamuauringossa on ihanaa pyöräillä tuoksuvassa aamussa postilaatikolle ja paneutua sisältöön aamukahvin siivittämänä.... pikkuaitan seinustalla linnunlaulussa...

Suositut tekstit