maanantaina, heinäkuuta 31, 2006

Vapauden varjopuoli

äideistämmekö
irrotessa
tämä
yksinjäämisen pelko

meihin
viilletään
joka
erossa

aukirevittäväksi

Tagging

Valitaan vuosiluku
kolminkertainen tylli
7,5 cm korot
askelletaan virheetön kahdeksikko
sukkien
saumat
suorassa

Hyvin hallittua
eye-liner
huulten kaaret
otsatukan
tupeerattu
kumpu

Naiseus
Hyvin
Rajattua

"I'm so proud of you,
as we walk down the street
baby, you look so sweet,
you roll your eyes and smile
Baby, I'm so proud of you"

Last.fm

sunnuntaina, heinäkuuta 30, 2006

Öi II

Istumme ristityin jaloin

vierekkäin

paljain varpain

Syömme sormin

ja vastapäätä

helähtää kolmas hymy

Öi I

Eikö se
ole ihme
että tulee
kuulluksi.

Ruodin

Lumettaren kalakeitossa paistaa pohjoisen punainen aurinko.

Hanki on kermanvalkoinen
pakkanen pippurin pureva.

Pehmeää kuin yötön taivas
on Lumettaren kalakeitto
tunturituulien tuoma.

Että olet

Hiomaton tunne

Puolivalmis
Ei loppuun asti koettu
Uskalluksen puutteen vuoksi

Ajatuksin - tämä on hyvä näin

Tämä
rauha
tyyneys
tieto

Että
olet
mitä
tahansa

Mahdollisesti

Miehen mitta

Kirpputorilla
näin
miesten
ottavan
mittaa

Selvittääkseen
sopivuuden

Kyynärvarsi
kauppatavaran
suulla

Usein olivat punteista pitkät kuitenkin

torstaina, heinäkuuta 27, 2006

Hengähdyksen pituisen

"Olen pahoillani", hän sanoo. "Katsos, on ollut aikoja." -- "joihin valon suodattaminen ei ole tuntunut vaivan arvoiselta", jatkaa lauseen loppuun hetken, hengähdyksen pituisen tauon mietittyään. Katse pysyy sivulle käännettynä.

**

Tytön hymy on mustikkaa kun ohitan toisiinsa uppoutuneen parin.
Sopivasti makeaa ja poimittavaksi kypsynyttä tähän vuodenaikaan, kun seisovat kadunkulmassa. Pojan käsi pehmeästi alas selän kaarta, palaa pakaran kummulta pysähtyy lanteille. Ruskettunut kämmenselkä, muistelee, mietin ohiajetusti, kenties yhteiset askeleet, alas Kirstinkatua tähän kulmaan. Kenties yhteinen yö, aamu, iltapäivä. Verhojen raosta päivän paistanut aurinko.

Ohiajetusti, ajatus lujuu pidäkkeettä, kiipeää katseen perässä seinän varjoja. Rata on ollut liian täynnä töiden jälkeen, vedessä ei ole saanut samaa rauhaa kuin aamuisin, silti selkä venyy satulasta, nostaa niskan, leuan, tyytyväisenä, raukeana rullaa liian löysin kumein poljetun pyörän selässä pehmeästi kotiin.

Pilkottu pinaatti kutistuu pannulla. Koetan onneani, tekstitän höyryävän illalliskulhon ääreltä, oletkohan syönyt jo? Haluan pyyhkiä eiliset silmäpussit pois kuvasta, edellisen illan kävellyn kaikkiovathajalla-keskustelun. Tämä on parempi ilta. Parempi maailma. Se että asiat on nyrjäytetty sijoiltaan, tai että hämmennys on läsnä tässäkin pöytäkeskustelussa, on marginaliaa. Juon jäisin puolukoin terästettyä vettä. Koiran kuono työntyy luottavaisena pöydän alla reittäni vasten. Kotimatkalla taivas on valkoinen, valon heijastuma.

Harmaan sävyjä - haparointia


Arjen harmaa
Originally uploaded by Viiii.

Tukka takkuuntuu, pitkiä suhrunoroja valuttaa märkää rasvatulle iholle. Kiire puskee ihon alta suolaisena ja hammastahna viimeistelee asun, valkea tahra puhtaalla paidalla. Istahdan pöntön kannelle, puhelin kädessä. Kirjoitan viestiä ystävälle, kirjoitan toiselle. Pyydän. Itkettää. Merkitykset ovat minulta hukassa. Minkään mielet.

Oleminen on, mutta heikonlaisesti. Oleminen, elo on merkityksellistä, kaikkessa hämmentävyydessään, minulle vastataan. Kesän yöt ja päivät, joihin on herättävä, jotka on valvottava. Viimeistä liverrystä, siritystä, suhinaa myöten elettävä, ymmärrän. Mutta tässä kivikossa, näissä loisteputkilampuin valaistuissa humisevissa laatikoissa, näissäkinkö. Olen uupunut enkä ole yksin. Minulla on asiat hyvin, muistutetaan, kunpa ymmärtäisit sen, sanotaan.

Keskikaupungin pintaliitopaikan terassilla syöty lounas pyörii vatsassa. Mietin ystävän vastausta, toisen. Gandhin sanoja. Läheisen auttaminen, miten vaikealta se tuntuu, kun usko omaan on hukassa. Custom-made salaatti, tekisikö tänään mieli tofua ja artisokkaa, seuralaiselle aurinkokuivatut tomaatit ja mozzarella. Lounas kadulla. Lentolippu Mubaihin, Lusakaan, Pekingiin, Pietariin.

Kävelen iltaa lapsellisen ystävän rinnalla, katselen rattaissa nököttäviä pellavapäitä. Lapsia rantakadulla. Mietin katulapsia. Ystävä, äiti, puhuu valinnasta. Kuusi vuotta elämää hujunut ohi muille eläessä, lapsille. Eikä kyse ole kiittämättömyydestä tai katkeruudesta, kun antaa niin saa. The only way to find yourself is to lose yourself in helping others.

The only way to help yourself. Hävitä tekemiseen, löytyä. Sitä näen tehtävän ympärilläni. Ystävä, kolmas, maalaa seiniä, piirtää uutta maata pakolaiskeskuksessa asuville. Ystävä, neljäs, käy säännöllisesti vanhainkodissa juttelemassa, kuuntelemassa, olemassa läsnä. Ystävä, viides, rohkaisee, rakastaa hylätylle eläimelle uuden elämän, tekee palkatonta työtä paremman maailman eteen, eikä hän ole yksin. He eivät ole.

Elämä on tässä, vaikka ostaisin lentolipun, muuttaisin muualle elääkseni toisille löytääkseni itseni. Unohtaakseni mieleni löytääkseni sieluni. Elämä on tässä. Maailma syntyy minusta, heijastuu, minun maailmani. Tänä aamuna, eilisen jäljiltä. Enkä vieläkään tiedä mihin suuntaan.

tiistaina, heinäkuuta 25, 2006

Unituloste

Nukuttuja huoneita, hämäriä asuntoja, unessa. Ihmisiä mukulakivisillä kaduilla, irrallisina yhteyksistään, runoilija, opiskelijatoveri, entisen poikaystävän etäiseksi jäänyt ystävä. Kalashnikoveja kaupan. Etsin erästä sokkeloisilla kujilla, kirkkojen takapihoilla. Ilma on kostea, matalapaineinen. Runoilija jää seurastani huonoon oloon vedoten. Lopulta pakenen, niin kuin aina, kohti henkilöä jolla ei ole kasvoja vielä. Löydän hänet, minusta pidetään. Olen rohkea ladatun aseen edessä, seison miehen rinnalla ja katson suoraan kohti aseella osoittajaa. Kaupunki kohoaa melkein 45 asteen kulmassa, mukulakivikaupunki. Pohkeet kramppaavat juostessa, pysähtyä ei silti voi. Mies on taitava, osaa ampua haulin kerrallaan, tarkasti maaliinsa. Kenenkään ei haluta kuolevan tässä kummallisessa kaupunkisodassa, jossa vastustaja on epämääräinen joukko tuntemattomia. Ammumme vain varoituslaukauksia, naarmuja poskiin ja käsille. Ei rakkautta tässä unessa, mutta hyväksyntää. Osaan, olen rohkea.

Seuraavassa kuuntelen kuinka kaukainen sukulaiseni, mennyt Finlandia-ehdokas, selittää kirjojensa taustaa talk-showssa. Lavasteissa kasapäin harmaita tiiliskiviä, kahdeksan teosta, kahdeksan lasta, lestadioilaisia ollaan, unessa vielä. Kaksi vanhinta poikaa istuu pyhäkouluvaatteissa isän vierellä. Äitikin on kirjailija, mutta kotona. Kahdeksan teosta, kahdeksan oivallusta, kahdeksan lasta. Joka vuosi kaksi syntymää, kirja ja lapsi. Eikä ketään väsytä tässä unessa.

Sitten rakastavaiset ja minä. Kirpputoreilla, puetaan ja riisutaan. Löydän vain vääränkokoisia vaatteita, villakangashousuja ja -takkeja. Illalla mennään juhliin, minut haetaan myöhemmin. Olen kolmas, pariton numero.

maanantaina, heinäkuuta 24, 2006

Kenenkään omaisuutta

Olen ystäväni heijastuma

Tämän pöydän ääressä
en usko itseen
en omaan
en minään

Edes kivun kautta
en lakkaa olemasta

Muu kuin toinen

Rintamalinjaa

Pyörä puskee matalapaineeseen
Puut seisovat magrittelaisittain viistolla pinnalla
Ääriviivat ovat liian tarkkoja
Rungot mustia ja taivas
toiselta puoleltaan sininen

Säärintamien reunat hankaavat toisiaan vasten
Rakennusten reunat
päätyseinien valolaatikot
Liian terävinä
Jokainen yksityiskohta oma kuvansa

Katu vajoaa viidettä linjaa
Horisontissa venäläinen taivas

Kaupunki on kartio joka on kiivettävä
Pyöreät puut alapuolellani
kun katu antaa periksi ja maailma pimenee

Metson metsässä


P1000822
Originally uploaded by Viiii.

Menin mustikkaan

Menin metsään eilen
mustikkaan

Mahduin melkein

Menin metsään eilen
väärille poluille tajusin

Rytisi ritisi alle saappaan
astuttu reviiri

Metso tuli vastaan tai
oikeammin ryntäsi

Muistin miten tulee olla
metsässä

Rauhassa
sielu levossa ja mielen päällä
tyyneys

Muistin miten tulee olla
myöhemmin

Käännetyin selin juostun matkan päästä

lauantaina, heinäkuuta 22, 2006

Sepelkyyhky on varpuspöllöstä seuraava

Sain levyllisen linnunääniä lainaan. Kissa höristää korviaan laulavalle koneelle pöydän poikki oikaistessaan. Olen, istun itkua. Mikä minua vaivaa.

Levy pyörii vastapäivään. Varpuspöllö uudestaan. Varpuspöllö. Palstalla, palstalle. Pyöräillessä tuuli käy iholle mutta pehmeänä. Oliko se tätä samaa kesää?
Mikä meille lauloi. Kesää mikä lauloi.
Muistan linnun äänen, pitkänomaisen koukun, käden liikkeen, auringon lämpötilan iholla. Muistan palstarivin jolla seisoin, ilmeesi, mutta en muista mikä meille lauloi.
Mikä meille lauloi.

Olen, istun kotona. Kesä tuskin enää kukkii. Paljaan ihon auringosta imemää lämpöä. Ei näissä villasukissa. Mutta voisit kirjoittaa jotain kepeämpää, siitä on viitteitä jo, katsotaan sitten.

Naken och blottad frånvaro. Ehkä tämä oli tässä.



Kaatamalla

Sataa ja saavissa
kohonnut bageli-taikina odottaa leipojaansa

Jauhopussin kyljessä tulisi lukea Lauantai

torstaina, heinäkuuta 20, 2006

Pilvi nro 9


Cloud no 9
Originally uploaded by Viiii.
Saattaa olla syytä mainita myös pilvenpitäjän ammatin terveysriskeistä, joista yleisimpiä asfaltti-ihottuma ja erilaiset niska-hartiaseudun vaivat kuten ajan myötä lisääntyvä jäykkyys ja kulumat nikamissa.

keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006

Sain satupostia

Työmeiliini on parina viime päivänä tupsahtanut viestejä tuntemattomilta tahoilta. Viestien sisältö on aikuisen kaikuisessa ympäristössään kuulostanut lähes kryptiseltä.

Maanantaina hämmennystä herättänyt kuului näin:

sneezed loudly, and the elves immediately gathered towards the sound. Lets have a light! he said. I am here, if you want me! and he slipped off his ring, and popped from behind a rock.

Tänä aamuna löysin laatikostani tämän:

table were two tall red beeswax candles. All the time they ate, Beorn in his deep rolling voice told tales of the wild lands on this side of the mountains, and especially of the dark and dangerous wood, that lay

Kuka sitten toimiikaan keijuna niin toivon salaa, että tämä satu saa jatkoa.

tiistaina, heinäkuuta 18, 2006

Tuskin kaikista

Tuskin on mitään läheisyyttä tärkeämpää

Tuskin se että vaatekaappini ovat järjestyksessä Tuskin se että sänky on karvaton kissan jäljiltä
Tuskin se että olen lukenut klassikkot joita en osaa nimetä Tuskin se että osaan nimetä kirjallisuuden klassikot
Tuskin se että asun omistusasuntoa Tuskin se että teen rationaalisia päätöksiä raha-asioitteni suhteen
Tuskin se että hiukset ovat puhtaat harjatut Tuskin se että paita on silitetty Tuskin se että oliiviöljytahra lähtee pesussa

Tuskin kaikista

Olla ilman ihon lämpöä
Ilman hyväksyvää kosketusta

Tuskin kaikista

Olla uskaltamatta pyytää

***

Sellainenkin vähän kummallinen asia tapahtui, että tässä yhtenä yönä jatkoille kanssamme päätynyt ja sohvalle sammunut (peittelin hänet siihen) mies yhtäkkiä, kun olin nukkumassa, kapusi viereeni ja halusi syliini, tiedättekö vähän kuin pieni lapsi tai jotakin. En tietenkään häntä olisi siihen ottanut, jos en olisi halunnut, mutta hän oli kyllä hellyyttävä. Häntä vain piti halata koko yö, ei muuta, ja aina jos käänsin selkäni, hän vaati minua kääntymään ympäri, eikä lainkaan kestänyt sitä, että olin selkä häneen päin. Hän ihan oikeasti heräsi joka kerta, jos yritin hivuttautua vähänkin kauemmaksi (koska minun oli kuuma ja vähän vaikea saada nukuttua), ja niin jouduin nukuttamaan tätä miestä vähän kuin joku äiti pikkulasta koko yön ja vähän silittämään hänen hiuksiaan.

sunnuntaina, heinäkuuta 16, 2006

Avara kuin aloittelevan puutarhurin sydän

Kun kissanminttu itää
ja ensimmäiset pallerolehdet nousevat ulkoikkunalaudan kukkalaatikon vasempaan laitaan

Elämä näyttäytyy ikuisena
minä ja kasvit olemme osa samaa
jaamme veden ja auringon

Kuin hengittäminen, niin ehdottoman yksinkertaista
puutarhanhoito

Televisiossa Avara Luonto opettaa minulle äkämän
ihmettelen pistiäisen toukkia, luonnon monia tapoja tehdä elämää

Illalla huomioin kuinka opaalibasilikani kissanmintun naapurissa nuupottaa
kastelen, ajattelen aurinkoa

Niin yksinkertaista, yritän

Hengittäminen

Sitten huomaan kaksi vihreää viininpunaisella varrella

Toukkia, toisella leuat lehdessä kiinni

Niillä on varmaan nälkä ja kiire
Niin lyhyt elämä aikaa jatkua

Olenhan minä jo siitä monet salaatit maustanut
basilikasta

Kaadan loput vedet kissanmintulle ja krassille
ja lipsotan sisään, toukanvihreä kastelukannu kainalossa

lauantaina, heinäkuuta 15, 2006

Kertakäyttölusikat raapivat huulen

Yksinäisyys joka on kiellettyä kuin kertakäyttölusikat joiden reunat raapivat ylähuulen sisäpinnan auki jokaisella jäätelölusikallisella Yksinäisyys joka katosi niin kuin aurinkolasit monen vuoden käytössä naarmuuntuneet vahvuuksiset minun mallilla tehdyt

Yksinäisyys minun mallinen monivuotinen joka katosi ja jonka nyt yritän kieltää

Putoaisikohan pahainen pendolinon kyydistä Sopii yrittää

Matkoilla on ennenkin asioita hukkunut jäänyt varrelle

Käyn Tampereella ja takaisin

perjantaina, heinäkuuta 14, 2006

Voimakkaan puuskittaista mieltä

Pelkkää kiveä talot ja taivas, iltaviiden kaupunkia ei ole kun pyöräilen kotiin töistä. Tuuli työntää tyhjyyttä nurkasta nurkkaan. Ylitän kumean torin ja piirrämme rastin ruutuun, tuuli ja minä.

"Kyllä, kiitos. Tilaan yhden sateisin koti-illan ja saan nopean tilaajan etuna siniset polvipituiset villasukat ja pullollisen porttia."

Hetkeä aiemmin on tuuli puskenut poskeani vasten sillalla, työntänyt mieleen pienen ikävän, kaipaan ystäviäni. Voimakkaan puuskittaista mieltä, sitä en muista lukeneeni säätiedotuksesta.
Ei sadettakaan lopulta tule.

Voin silti keriä itseni kissan viereen ja nuuhkia tuhlattua palkkaa uusien kirjojen kankeilta lehdiltä. Voin silti kuvitella lämpöä hehkuvan vatsan selkääni vasten, lempeän käden kuljettamaan värettä lanteilla. Voin silti nukahtaa, nähdä unia joissa tiedän, joissa uskon yksinäisyyden ylittävän rakkauden olevan, tulevan, tahtovan.

Äitejä ja tyttäriä

Äiti unohti mansikat, mutta kirjoitti minulle runon.

tyttö odotti
mansikoita
minä tyttöä
sydän kauppakassissa päällimmäisenä

torstaina, heinäkuuta 13, 2006

Millaista on myöhästynyt runous?

En nuku vieressäsi tätä yötä

Ja musteen sini, ihon alle painettu

ja tähtikuvio

Kuinka toistuvat yössä johon on merkitty

heräämiset

unen varteen vuoltu valve

tiistaina, heinäkuuta 11, 2006

Muutos kourissa

Pysähtynyt, poissaoleva hetki lepattaa avoimen ikkunan laiskassa tuulenvireessä. Minä muutun, mantraan. Suuta kuivaa. Minä muutun, tämä on liikettä eteenpäin. Olen istunut töissä vuosia ja yhden pysähtyneen iltapäivän. Tuuletuslaitteen hengetön humina lävistää kallon kuoren. Olemattomuuden tylsä terä. Ohimoita vihloo. Kehoni mittaa matalapainetta toimistossa jonka ilmastointi on sekaisin. Olen rikkonut maailmaa vastaan ja avannut ikkunan. Ilmastointi menee sekaisin, jos tuulettaa. Minä menen sekaisin, tässä tilassa joka on yhtä aikaa toimisto ja pääni sisus. Huminaa. Minä muutun. Veitsellä leikatun sormen kynsi on alkanut kasvaa jälleen, se työntyy ulos ja eteenpäin. Välilyöntisormen kynsi. Muutun, tämä on liikettä eteenpäin. Nousen ylös ja kävelen printterille.

maanantaina, heinäkuuta 10, 2006

Odotan luvattua

Puistossa rummutetaan sadetta. Kadut kaikuvat levottomina. Rikkoutuvia pulloja, katkonaista naurua, sanoman julistusta. Ja pääskyt. Ne lentävät harmaan pilvimassan tieltä kun kutsun kuullut taho levittää paksu verhoa kuumasta kulottuneen, voimansa menettäneen kaupungin ylle. Luen. Odotan.

Tässä illassa en tiedä mitään parempaa kuin mahdollisuus nukahtaa oksistoihin, nurmikkoon, hiekkakenttään, asfalttiin tyhjentyvän taivaan ääniin.

Päättymätön päivä

jos uni olisi hiekkaa, olisi kuumaa hiekkaa
jos uni olisi
kiveä
vuori

kiipeäisin

kuinka se vajuisi laidoilta
jos kiipeäisin hiekkaa unta hiekkaa
unta

tämä päivä on päättymätön tarina
päivän jäinen tasanko

uni silmien takana, jäisissä jäsenissä
jos olisi kuumaa hiekkaa johon hautautua

hautoa unta
kiivetä kivinen vuori
kuinka kuuma se olisi uni
jos tulisi

jos antaisin unen tulla

sunnuntaina, heinäkuuta 09, 2006

torstaina, heinäkuuta 06, 2006

Jostain muisto jostain

Luen surua verkosta, eri puolilta silmukoita poimin samaa rakkautta ja kuolemaa. Jostain nousee muisto jonka yritän kiinnittää itselle muistettavaksi myöhemmin. Kallisarvoinen repale mennyttä minua, joka kuitenkin jatkuu tässä, nyt. Tietämättäni, ymmärtämättäni.

..se ken tulee viimeiseksi ompi kuoleva!
toukokuinen hiekkakenttä pölyää rinkeliä kiertävien tyttöjen tossujen alla
toive jäädä kuolettavaan loukkuun
mitä tässä leikissä sitten tehdään, muisto häilyy
näen kuiskuttelevia tyttöjä, otsatukkaisia, lettipäisiä
nyökytteleviä tyttöjä, portinvartijat vaativat salaisuutta vangitulta
toive jäädä käsivarsien väliin, tulla valituksi
vaikka pian kaikki oppivat kävelemään laulun tahtiin, elleivät portit edistä
valitse, käytä porttikäsien valtaansa, ystävättäret
yhteisestä päätöksestä sulje kolmetta väliinsä
ja vaadi paljastuksia
niin musta kuin multa
miksi tämä kiertyy näin miksi muistan vain tämä lyhyen pätkän
niin valkea kuin lunta
mihin leikki päättyy

tiistaina, heinäkuuta 04, 2006

Jag tycker om - kuinka kehua suomalaisittain?

Sitä on niin huono ottamaan vastaan kehuja, muikistelee korkeintaan hieman yksinään vessanpeilille puolisalaa, samalla kun painaa valon pois katkaisimesta.

Eräitä blogimaailman kummallisuuksia kuitenkin nämäkin, kehuminen ja tykkääminen, siedätyshoitoa yhdelle, taivaan niskaan tippumiselta pelastavaa toiselle. En ole varma onko kehu-meemiumau mielestäni jo yltiöitymä kaikesta hyvästä, naminamia mehiläisvyötäröiselle aikuisdiabeetikolle, mutta miksipäs en esittelisi kahta mainiota naapuria, kun nyt siihen olen puolittaisesti tullut haastetuksi.

Jaskalla on hieno puutarha, katsokaa vaikka. Löysin sinne Runotorstain kautta (joka sekin on vierailun väärtti), ja ihastuin nuupottaviin hyasintteihin jotka lerpattavat kuin barokkijakun hihansuupitsit, murretun vaaleanpunaisina. Ja nuo pionit, loistavat valkeina kuin lumi tummuutta vasten, nerokasta sanon minä kerrostalossa kasvanut, puutarhaamisesta vasta hiljan innostunut muratintappaja (tein sen jo toistamiseen puolen vuoden sisään enkä ole ylpeä itsestäni).

Anitan sanat jaksavat kiinnostaa aina vaan. Tämä on eräs ensimmäisistä blogeista joihin tutustuin, ja pysyy aktiiviluennassa ilman suuria ponnisteluja. Viime aikojen matkakuvat menneiltä vuosilta ovat olleet kiinnostava lisä blogin antiin, samoin kuin blogin moninaiseen kissa-tarinointiin kuvineen olen jostain syystä innostunut aivan uudella tavalla.

Jaha, och nu tycker jag att det dags att säga god natt.

Sov gott du med, min lilla katt,
som sitter där
utan skratt
och tänker på kattarnas tankar.

Vanhan viiksekkään kanssa aamua

Kissa kuorsaa aurinkoläikässä, pientä urinaa tahdittaa tassujen uni-askellus. Sälekaihdin retkottaa laiskana helleaamussa, toispuoleisesti viuhkaksi venyneenä. Ja ikkunalaudalla vanha viiksekäs puskee uutta nuppua kohti valoa.



Iltavuorossa on etunsa mutisen puoliääneen, kun napsautan levyn päälle keittääkseni tagliatellen fetapinaattipesto-pastaan lounasevääksi. Aamut ovat olleet hankalia tänä kesänä, iltavuoro armahtaa siinäkin. Mutta lievää anemiaa se ei sentään poista, siihen on napsittava rautaa purkista, syötävä vihreää, luettava runoja ilta-auringossa. Nojoo, tuo viimeinen, ehkei sen huimausta poistavasta vaikutuksesta ole kirjoitettu puoltavia artikkeleita, mutta sielua (jos uskallan tätä sanaa määrittelemättömänä käyttää) se ravitsee ja voimistaa.

Tämäkin sirkkaturkka.

Ja kun perhoset tulevat, jos
tulevat,
eivät ne liihota.
Se on niiden tapa kulkea.

Totisesti, ei minulta mitään puutu.

sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2006

Hengityksen tahtiin

Hevoskastanjan lehtien raskas vihreä
eräs unohtunut maisema minussa

Kiipeän kukkulalle joka muuttaa muotoaan
hengityksen tahtiin

Iho ei ole ohutta enää
siihen ovat jättäneet jälkensä valoisat yöt
toisissaan kumpuilevat sateiden kaaret
selkärangat
päivien vastavalossa väsytetyt vartalot

Kiipeän ja mietin kuinka ihon muistamat maisemat ovat eri
kuin se jota kiipeän
joka muuttaa muotoaan
muistojen nopeudella
hitaasti
kohoavat
vaipuvat
ihon ajat
muuttuvat maisemat katoavat

lauantaina, heinäkuuta 01, 2006

Suvisuloja

kehossa kesäkieli
se
kesätyttö
kesäkiireet, kesäkiireet
tietäähän ne
kesämies

kesätyö
vai kesäyöt ja mieli
poskella
vai vyön alla
kieli
käpy
turvallisesti alla selän