torstaina, marraskuuta 30, 2006

Tiskatessa

tiskatessa asiat
tiskatessa astiat kirkastuvat
tavat tekoihin johtavat

tiistaina, marraskuuta 28, 2006

Black Peteä pitkin kotiin

Raitiovaunun takaosassa seisten olen näkevinäni kuinka raiteiden välinen suikale asfalttia kiiltää ja ohenee venyessään pituutta. Muisto maistaa saman nauhan, joka värjäsi kielen ja huulet vuonna 1990, sitä ostettiin jäähallilta välitunnilla ja kuorittiin oranssista paperista. Jäähallin kahvion televisiosta seurattiin tekstitv:stä montako öljysäiliötä roihusi pommitusten jäljiltä edellisen tunnin aikana tapahtuneiden ilmahyökkäysten seurauksena, lähi-idän öljysota saippuasarjana.

Vaunusta kadulle, katua ylös, katse ylös viidenteen, jossa valot vielä palavat, ystävän erkkerissä ryöppyää kärsimyskukkaköynnös. Toivotan hiljaa hyvää yötä kaikille neljälle eläimelle.

Olo on yksinäinen, niin kuin aina jäädessä ja lähtiessä. En pysty palauttamaan kuuman hiekan tuntua mieleeni, en sen meren tuoksua, jonka horisonttiin en ole koskaan katsonut. Olo on yksinäinen, niin kuin aina pimeässä illassa, väsyneenä, mutta vain kotiovelle asti - kurkur-konkretia hälventää epämääräisen rakkaudettomuuden tunteen. Minulla on mitä antaa ja kenelle.

Ehkä huomenna kirjoitan runon, enkä vain lue.

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Maanantaiaamussa tuulet

Ikäänkuin tähän kohtaan syksyä jäisi jokin
merkki, eiliseen iltaan hiirenkorvalle käännetty sivu

Olin halunnut, katsoin
sinä tanssit hiukset silmillä

Tästä eteenpäin kaikki on kirjoitettava
ilman huomisen turvaa

Muistettava että minäkin tanssin
aukaistuin hiuksin ilman hävittävää

On kadotettava kasvot
joilta on lukenut kirjoittamansa

Aukaistava silmänsä
luottaen näkemäänsä

perjantaina, marraskuuta 24, 2006

Mitä se miettii kun se ei mieti mitään

Sumu kulkee hiljaisin helmoin kaupungilla
sateen muusana
minä sitä mietin kun on enää yksi mäki
ja ilta niin leuto ettei lapasia

Karpalomehua yhden suhde neljään ja
kaikki on hyvin pian
unessa näen tai olen näkemättä

Viikon viimeinen perjantai

Pyysaloa metrossa kylki menosuuntaan
ja hymy kyljen mukana tuossa
mihin rullaportaat katoavat
on kaivettu nenäliinaa, kadotettu leffalippu
eikä sen selkä kerro minkä kuvan jälkeen on kulkenut avopäin kotiin
vilustuttanut itsensä

Ja päivä kuluu ja ajatukset vaihtuvat toisiin
ja tulee ilta

Niin sinä vierailet minussa
samankaltaisena kuin sattuma
joka ei koske enää

Koputat puhelimen ruutuun ja kuulostat tutulta
Tietysti on hetkiä jolloin mietin mihin käteni laittaisin
Mutta sinä tunnet minut ja minä muistan jokaisen arpesi

Sanat sinä lopulta unohdat
takintaskuun ja minä ajattelen että taskusi saa vihdoin käyttöä
sillä kuin jäniksinä ne tekevät matkaa
etelään niin kuin sinä

Laukku olalla pitkä mies

keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

En España nadie come pepino

serotoniini,
se roto, rikki, nii-in.

armas marras
saamar in treinta días de mierda

me está matando - y nada.
andando, voy
niin kuin aina
es siempre
este jodido noviembre

vie valon silmistä, cómo?
me quita el sueño
y así me deja
sola en la noche de treinta días, siega
y muda por palabras
sanoisin,
jos voisin

Joku kuiskaa lauseen

persimonin lihassa kasvaa kukka

persimonin lihassa kasvaa kukka ja katso
pehmeät makeat toiveita tihkuvat
kuinka ne tippuvat veitsen terältä
lehdet kulhoon

miten ihana leikki
poimia
ja laskea
poimia ja uudelleen, uudelleen, uudelleen
laskea ja
pellonlaitaan kylvää rakkaudet ja niiden välit

tippuvat terältä lehdet kuinka
katso kuinka rakastaa ja sitten taas ei

ei

vuoltuina

luovuttuina

tippuvat sakarat kruunun

ja minä olen marras ja kaadan jugurtin

tiistaina, marraskuuta 21, 2006

Helmiä kuista

rikkoa peili
poimia helmet kuista
nähdä muutakin kuin itsensä

poimia peili
rikkoa kuiset helmet
muuttaa itsensä ja nähdä

muuttaa peili
nähdä poimia helmet
rikkoa (i)kuinen itse


**
á la-lal-lal-laa hurhur

Helmikuista

niin kuin pitäisi katsoa, niin kuin voisi
minä yritän

ohi käännetyn
selän läpi suljetut
silmät riisua ajatuksista

hyvin usein käy niin kuin usein toivotaan käyvän
katseen eteen kasvaa silmille suomut verkkokalvolle seitinohut seinä
ja kun sitten yritän kiertää
sen etsiä kulmien kaarilta, huulten juurilta
niin löydän itseni keskeltä helmikuista venetsiaa

ja kaikki on vailla sitä mitä kaikki ovat vailla

ja keskustelu on pelkkiä vääristyneitä virneitä juopunutta naurua ja katseita
vailla muuta kohdetta kuin kaaoksen yllä helisevä kattukruunu

niin kuin voisi minä yritän
nähdä sinut

maanantaina, marraskuuta 20, 2006

Eräästä runosta jonka luin, eräästä kuvasta jonka katsoin

I knew you were a sentimentalist, Rick.

Kissan unen lämpö rinnan päällä. Lentoja Lissaboniin.

Aikaisemmin sunnuntainen kotipuisto, sumun pysäyttämä. Etäällä soivat kirkonkellot, etäänpänä viran puolesta sireenit. Ajatus eksistentialismille, luento on ollut yksi syksyn kirkkaimmista. Seison ja mietin kaivaako kamera laukusta. Jätän kaivamatta, ei tarvitse tehdä mitään. Tämä kuva on minulle.

Tassu kurkottaa unen läpi kaulalle, antura painaa iholle kuuman jäljen. Mietin mikä kaupunki olisi minun Pariisini. Jos vihdoin lentäisin helmikuiseen Venetsiaan. Toisina hetkinä se on niin selvää, elämäni näin, parittomana lukuna. Omana lukunaan. Ja silti rakkaus, niin kuin napoleonin atomit, kuinka se kiertää minunkin kauttani, sumuisina sunnuntai-iltoina. Saa minut hetkeksi päästämään irti ajatuksesta etten koskaan olisi oikeasti, ettei minua oltaisi.

Helsinki tai Casablanca. Ensimmäinen tai viimeinen.
Ismi, johon uskoa?

lauantaina, marraskuuta 18, 2006

Firman

Otetaan neljästäkymmenestä kuuteenkymmentä punaista kravattia, varioiduin kuosein.

Otetaan pashminaa, strassia, lasihelmeä, huulipunaa, lakattuja kynsiä.

Jotakin punaista.

Laitetaan pikkumustaa, taikuri, istumajärjestys, punaviini, punaista lihaa, piparkakkuparfé. Kahvi, tee, punssi ja konjakki.

Oikein ajoitettuja nauruja.

Otetaan rennompi asento, lipsutaan työasioihin, huudellaan viereisiin pöytiin. Taputetaan olalle ja toimistusjohtajan joululaulutulkinnalle.

.. Vi-vill-ha-Le-fa-på-bordet! Vi-vill-ha-- ..

Otetaan lisää ja kaverille kans, otetaan kaikille hyville jätkille.

Taitellaan drinkkilippuorigameja, kuunnellaan korostuneen kiinnostuneesti pöytäseuralaisen työhistoriaa. Käydään tupakalla. Lisätään huulipunaa. Tilitetään madalletuin äänin. Tilitetään naistenvessassa. Tilitetään naulakoilla. Otetaan. Käydään tupakalla. Lisätään huulipunaa. Tilitetään.

Keskitytään katseen kohdistamiseen, lipsutaan kaula-aukosta, tanssitaan. Otetaan taas, viimeinen lippu. Pahoitetaan humalainen mieli. Väsytään juttuihin. Jatketaan jatkoille. Odotetaan että joku maksaa. Väsytään enemmän jos ei humalluta. Odotetaan narikkajonossa. Odotetaan taksia. Odotetaan aamuista oloa. Nukahdetaan harjaamatta hampaita.

--

Aamulla voidaan herätä olon vierestä, todeta vessan peilistä pään vaihtuneen narikkajonossa edellä huojuneen harakahtavan ilmestyksen kanssa, olla hiljaa vaan.
Ihan hiljaa vaan.

torstaina, marraskuuta 16, 2006

Tämä kaikki näyttää

marraskuun neljästoista tänä tai toissa vuonna
asematunnelin kioskilla jonotetaan tuttuja juttuja
jono venyy ja kangertelee edellä asioivan puhe
seuralainen tartuttaa poissaoloa
kato miehiä pitää vähän komentaa, tiedäthänsä.. puuroinen ääni ja vastaus heleä
ja vielä muuta? ...lasku.. terästäytyy mies
hetki menee vielä jono venyy huokailee
anna nyt se -- paa nyt se pois -- etsä tartte enempää
paaksäne saaksmä jonkun kassin kiitti hei kiitti ja hyvää --

pullokaapilla puoliksi karkkihyllyn takana
harmaa univormu vanuu tummahiuksinen nuori. mies kulmiltaan kalpea
tyyppiä lost ja atooppinen iho
ärtynyt pahaksi silmien ympärillä väsynyt poika
väärässä paikassa
kuka välittää mitä ja miksi

tämä kaikki näyttää tältä

marraskuun viidestoista tänä vuonna tai toissa
raitiovaununkuljettaja nuori. mies kulmiltaan kalpea
väsynyt katse vihollista odottava seuraavaa pysäkkiä poistettavaa häiriötekijää
vaunun tunnelma on perus
asettua joukkoliikenneasiakkaaksi vapaalle istumapaikalle ja olla hiljaa poissa
hakaniemessä kutsutaan vartijat hakaniemessä
haisee virtsa ja kuljettajan posket ja silmät ovat punaiset
..kivaa, tää on niin kivaa... nuori mies on hajoamaisillaan kuka
välittää mitä
ja miksi tämä kaikki

näyttää tältä

tiistaina, marraskuuta 14, 2006

Toinen oli Jussi

Joku on pakannut ikkunan raidaksi verhon alalaitaan,
ränni puhuu omiaan säästä.
Näitä aamuja.
Heräävät kartta käsissään, itsepiirretty kuva maailmasta.
Selän ääriviivat matkittu paperin läpi, sinnepäin.
Lähdössä ollaan, mutta ei ihan vielä.
Ei ihan vielä, kuiskaa toinen. Ei, ei ihan.
Ollaan tässä, viivytään perillä vielä hetki.

Schtöppöset!


Niistä tulikin, niistä tulikin!

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

runotyttö ovuloi

pian olen kulunut kuun kahdeksan puolikasta
olen ollut ilman ihoasi
neljä täyttä kuuta vailla sanoja

mahdatko vielä muistaa kuinka silloin poimin
korini täyteen sylini sanoja koko
olkavartesi matkalta

sinä et sitten palannut siltä
matkaltasi
hartiasi eivät

ne eivät olleet ne samat
joita pitkin luin sinulle ääneen
muistatko, lapaluiden yli luin ja korjasin talteen

kaiken mitä sinulla oli minulle sanottavaa
korjasin talteen ihojen välisen keskustelun
ja tauot

huokauksina tottakai

ja vielä kun posti kulki ja uskalsin odottaa
luin samat aallot käsialasta jolla kirjoitit ja kerroit kaiken
mitä sinulla oli minulle sanottavaa

kuorissa tuoksui suolainen tuuli
niin voimakas että se tarttui sormiin
kostutti hiukset

ja kiharsi

niin kuin olisin itse kävellyt vierasta rantaa
lahkeet käärittyinä puoleen sääreen
niin kuin en koskaan kotona

olen kiertänyt neljä kuuta
kiertänyt hiukseni simpukaksi korvalle
kuunnellut kahdeksan puolikasta

mutta sinun matkasi on toinen
sanasi minulle lopussa, tai muste
kuivaa kuin lahkeet

vieraat, käärityt

perjantaina, marraskuuta 10, 2006

Jonoa leivostiskillä

Eilen

äidillä oli vapaapäivä ja
lasivitriinissä, lapsen silmien korkeudella odottamassa
sokerikudusta kasvanut rivi pikkuprinssejä.

Valkosuklaasammakosta syödään
ensimmäiseksi pää, sitten reidet lopuksi
jätetään keskivartalo
sulamaan kiinni kitalakeen.

Elokuvassa
en erota aitoa kirsikkapuun oksaa sokerileivotusta
en kengänsolkea suklaanapista
mutta tiedän jo mitä minun tekee mieli.

torstaina, marraskuuta 09, 2006

kirjo iita

kirjoita siihen vaikka ynnä muuta kirjoita
pamukin lumi ja turkin tilanne kirjoita sileäkasvoiset
demokraatit sinipunavalkolippuineen tähtisateeseen
täydellisine hampaineen karjumaan ja kirkumaan
poliitikon voittoa politiikasta kirjoita piparminttupastilli
skeittihallin kävijämäärätilasto kirjoita
vanhasen avustajan parturoitu look ja terässangat
kirjoita mielipide kirjoita niistä
epäuskottavista kasvoista joilla optiot lunastettiin kirjoita sade
ja syysmyrsky ja lainehtiva kaupunki ja esplanadin putkiremontti ja kirjoita
edes yksi niistä väitteistä joka ajaa asiaa kuin karjaa väärästä haasta kirjoita
obituaari hankeen nukahtaneelle älä kirjoita
yksinäisestä vanhuksesta pissanhajuisessa yksiössään unohdettuna
käy vie kuuntele ota kädestä kirjoita ihan mistä vaan

Jokainen esine on

pimeässä huomiot ovat
kiinni konventioissa
huoneen kaksikymmentäneljä tuntia
ohuessa valossa

jokainen esine on
tunnistettavissa toiseksi
vaikka ilmeillä ei ole kaikuja
pimeässä

vain vähää valoa viikko
viikolta peilaavat kasvit
kuinka ne katsovat
kituliaasti kasvattavat
minusta ehjää ihmistä


**
ja soo-soo sanoo runoilijan sormi jokaisesta
ehjästä ihmisestä
valosta ohuesta
pimeästä

keskiviikkona, marraskuuta 08, 2006

Sitten olisi

Mitä sitten olisi?
Vastaus viipyy.
Tyhjää, vastaat, kasvot käännettyinä ikkunaa kohti.
Näkymä on pysähtynyt harmaaseen keskipäivään.
Sisäpihan mustat puunrunkojen torsot, monesko kerros tämä on, jäätyneiden oksien takana vastapäisen talon kolme kertaa kaksi ikkunaa.
Kaksi kertaa viisikymmentäkaksi miinus kesälomat.
Montako ruutua se tekee, onko sillä väliä, ajatus. Koottava ajatus.
Portaissa on hengästynyt, aina hengästyy. Neljäs tai viides tämän täytyy olla.
Rapussa tervehdit vastaantulevat asukkaat kuin naapurit ikään.
Hei. Hymy. Ohitus. Hei. Hymy. Ohitus.

Otteen irrotessa, tyhjää. Olisi enemmän yksin kuin nyt.
Voisiko olla vapaampi myös, yrittää.
Tietenkin. Tietenkin voisi, mutta ei sinulla ole aseenkantolupaa. Ei, ei mitään.
Kyyneleet puskevat väkisin kanavia ylös, kastelevat ripset, sotkevat aamulla pestyt silmälasit.
Sinisen huoneen kyyneleet, et pysty käsittämään miten tätä jaksaa työkseen.
Ei. Lopulta istut vaan. Näpläät hameen peilikoristeita puolikkaiksi.
Kaikkeen ei. Sinun kohdallani. Tänään.
Ihan kuin näkisin tässä jotain luvatonta, sanoo.
On luvatonta vaatia itselleen, uskoa (o)saavansa siinä missä naapurikin.
Niin. Tänään on.
Seuraavalla viikolla sitten, ensi kerralla. Kun nouset portaat. Hei. Hymy. Ohitus. Ja niin edelleen.

tiistaina, marraskuuta 07, 2006

Viimeinen nukuttu uni

Erika. Vartio makaa lattialle nukahtaneena, rouva Pyy. Asunto on rauhallinen, aamu kajastaa punaisena pakkaspilvien helmoissa. Marras on vaimentanut lumella kadut ja villasukilla lattiat. Yläkerrassa aivastetaan kolme kertaa terävästi, tänäkin aamuna. Rouvan aamurituaaleihin kuuluu ilmeisesti nenän työntäminen jauhopurkkiin tai sitten hänenkin kissallansa on liian hienojakoista hiekkaa laatikossa.

Mutta Erika. Ajan äidin kanssa ruskean Ladan kyydissä ympäri Tallinnaa, olemme löytäneet torin ja nyt perheyrityksenä ajettu ladataksi tekee parhaansa eksyttääkseen meidät matkalla takaisin keskustaan. Toisella kierroksella, kun olemme kääntyneet samalta pihalta valtatielle, hermostun. Taon etupenkin istuinta kämmennellä, ääni kohoaa tahtomattani, kuuntelen kuinka suuni puhuu espanjaksi ohjeita naiselle joka ei ole ymmärtävinään, mutta hymyilee kovasti pahoillaan. Koko summa on maksettava kun kolmannen kierroksen päätteeksi kapuamme ulos saman puutalon pihassa. Tärisen, vaikka on lämmin päivä. Äiti on pysynyt rauhallisena, ei hermostu mistään mitä sanon, ja sanon paljon. Koko ajan. En voi käsittää miksi paluu on pitänyt varata aamuyölle kello kolmen lauttaan, missä olet kuvitellut meidän viettävän viimeiset pitkät väsyneet tunnit kun mikään paikka ei enää ole auki? En saa vastausta, äiti haluaa ostaa vappuilmapallon. Valintaa tehdessä hän kertoo jutusta Kauppalehdessä, jossa mies on repinyt kahtia Politkovskajan kirjan, siitä hän on sen tiennyt, että ovat eronneet. Mies Erikasta. Sekö hänen nimensä oli.

Puhelimen kello soi, luuri räpiköi mahallaan laminaatilla Vartion vieressä. Kissa kiipeää pyörein tassuin vatsan päälle, puskee leukaa, heräähän.

maanantaina, marraskuuta 06, 2006

La pluma sobre su hombro

Herään kasvot tuulen suuntaan, sänky on vaihtanut paikkaa.
Herään valkoiseen maahan, jossa ruusunmarjat ovat punaisia kyyneleitä, niin kuin usein on, huonoissa käännöksissä tai runotytön yliposeeraavissa pöytälaatikkomuistiinpanoissa. Omissani.
Edellispäivänä on arkikyyhkynen pyrähtänyt jäiseltä kadulta ikkunalaudalle, lähettänyt harmaan sulan alas eteeni katuun, ohitettavaksi.
Sitä edellisenä päivänä olen lukenut runoa herra Plumesta, herra höyhenestä joka nukahtaa aina vaan, uudestaan, ja nukkuu lopulta teloituksensa läpi, ehkä. Sitä en ole lukenut, koska sitä ei ole kirjoitettu. Yhdessä olemme alasluoduin katsein virnuilleet runon mustalle huumorille, virkistyneet.
Saappaan ohittama sulka on saanut merkityksiä yhteydestä. Ne ovat turhankin selviä tähän kirjattaviksi, ottaen huomioon kuristavan itsekriittisyyteni, tai vapauden jota en nosta hyllyltä.
Ja nukahtaa jälleen, on Michaux kirjoittanut. Siinä se. Jutun ydin on tässä. Saappaani astuu katuun askeleen kauempana.

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006

Mondeenia kalakeittoa

Sunnuntaiuni, niin kuin kalakeitto, on sakeaa makeaa. Herään päiväunilta kun isä soittaa, on jo puolimatkassa tulossa, kiirehdin saappaat ja kaulaliinan. Sisko ja sen mies suunnittelevat asunnonostoa. Yksiössä tuoksuu ja näyttää kodikkaalta. Keitto on melkein valmista, kynttilät eri värisiä. Kala keitossa on kaukoidästä lennätettyä. "Eivät ne hinnat siitä laske, jos ei tule lama, jos ei merenpinta nouse..", "..metrin nousu, puoli Helsinkiä veden varassa.." jne. "No eihän se nouse, kun sinä poljet sillä pyörällä." Niin isä, halataan vaan, kyllähän tähänkin perheeseen yksi puolitaiteellinen hörhö mahtuu, rakas olet, rakkaampi aina vain, kun vuodet vähitellen kiinnittävät meihin ajantajun kumaran. Kalan liha on pehmeää, vieraan makuista, keitto lämmittää. Edellispäivänä ystävä on marssinut ilmastonmuutosta posket punaisina pakkasesta. Rakas isä ja rakas sisko ja sen mies. Rajattua onnea, muistoilta siivilöityä, hienojakoista ja karkeaa yhtä aikaa. Terävä kulma työntyy lähemmäksi rintalastaa.

Vatsa on täynnä vierasta kalaa ja tuttua tummaa leipää. On lämmin, helpompi. Puhetta joulusta, ja kulma kääntyy taas, hitaasti työntyy, hengitän kahvin tuoksua hiljaa. Ettei tätä joulua vietettäisi yhdessä, että olisin kotona vaan, kissan kanssa, ehkä ystävien. Kun se viime vuotinen.. muistathan sinä. Piirakasta on vartti jäljellä. "Ehkä minä voisin tänä jouluna mennä ajamaan taksia, pitkästä aikaa. Lumihiutaleet hiljaa leijaillen ja minä punaisessa autossani.." Virnistys. "Sitten sitä voisi käydä Shellillä kahvilla muslimien kanssa ja ajatella että muut ne siellä syö kinkkua, ja että onpas sitä vapaa mies, kun ei tarvitse juhlapöydässä pönöttää.." Olat hytkyvät, isä kihertää. En osaa. Yritän saada vierekkäisten räsymattojen raitoja menemään yksiin, silmilläni. Ei onnistu, kulma hankaa rintalevyä, en ymmärrä mitä isä tarkoittaa. Rento isä nojatuolissa, nauraa yksinäisyydelle vasten kasvoja.

Yritän, mutta näen vain onnellisen miehen, jonka varjoisat kulmat ovat tätä huumoria tutummat. En osaa kysyä, en tiedä mitä.

"Kassi on muuten genetiivi, se on kass. Kass, kahdella ässällä, perusmuodossa." Kissa, viroksi. Halaan pitkään pitkän miehen ratin takana, vilkutan etupenkin oven heilahdettua kiinni. Miksi sen pitää olla niin vaikeaa kun se voi olla näin helppoa.

Levyllinen kuljettuja iltoja

On liian vähän aikaa eksyä, tai ylipäänsä, löytää oikea puu
ystävän ajatusten metsässä
On liian vähän aikaa antaa läsnäolon laskeutua
ehkä kulkea vaan
puistoissa,

ja laulaa rakastamisen vaikeudesta
Liian vähän olla vaan ilman että mikään puristuu rinnasta terävä kulma edellä

**

Höstvisa

Text: Tove Jansson
Musik: Erna Tauro

Vägen hem var mycket lång och ingen har jag mött,
nu blir kvällarna kyliga och sena.
Kom trösta mej en smula, för nu är jag ganska trött,
och med ens så förfärligt allena.
Jag märkte aldrig förut, att mörkret är så stort,
går och tänker på allt det där man borde.
Det är så mycket saker jag skulle sagt och gjort,
och det är så väldigt lite jag gjorde.

Skynda dej älskade, skynda att älska,
dagarna mörknar minut för minut.
Tänd våra ljus, det är nära till natten,
snart är den blommande sommaren slut.

Jag letar efter nånting som vi kanske glömde bort
och som du kunde hjälpa mej att finna.
En sommar går förbi, den är alltid lika kort,
den är drömmen om det man kunnat vinna.
Du kommer kanske nångång, förr’n skymningen blir blå
innan ängarna är torra och tomma.
Kanske hittar vi varann, kanske hittar vi då på
något sätt att få allting att blomma.

Skynda dej älskade, skynda att älska…

Nu blåser storm därute och stänger sommarns dörr,
det är för sent för att undra och leta.
Jag älskar kanske mindre än vad jag gjorde förr
men mer än du nånsin får veta.
Nu ser vi alla fyrar kring höstens långa kust
och hör vågorna villsamma vandra.
En enda sak är viktig och det är hjärtats lust
och att få vara samman med varandra.

Skynda dej älskade, skynda att älska…

lauantaina, marraskuuta 04, 2006

Luennolta otsikolla Tyyli

kirjoittajalle ja teokselle ominainen tapa organisoida kieltä, mieltä ja maailmaa

"minuus on vaihtuva teksti" Jacques Lacan (vrt. freudilainen staattinen minuuden käsitys)

"väline on viesti" -> tyyli
M.McLuhan

kynnen alla kuluneen viikon surunauha


"hypätä kielimaailmaan.."

-- alan epäillä en vaan ala, epäilen. koskaan kykeneväni siihen Todella. taulumagneetit on pysäytetty sateen alkuvaiheessa, vain muutamat (niistä) ovat ehtineet kastella vihreän taulun alalaidan. lukemisen ja kirjoittamisen muna vai kana-leikki. kirjoitan blogia siis kuvittelen vahvistavani tekstieni olemassaolon mahdollisuutta? en oikeastaan haluaisi tietää keskustelua kirjoitetun takana niin kuin juuri nyt on. kuunnella kuinka sen keskustelun rytmi, jonka siis olen käynyt, venyy katoaa lähes. koska ajatusten ääneen sanottujen ajatusten kanssa on oltava varovainen. toivoisin muuta. kin. mutta se olisi toinen keskustelu. nyt hän puhuu ja kirjoitan. ohi ja sivuitse kaiken sanotun ja kuunnellun (kuvittelen voiman ajatuksessa tai ehkä se on tunne, josta syntyy ajatus kun siihen lisätään sanat. kuvittelen siis liikkuvan voiman kuinka lähetän sen kohti ihmistä tilassa (jossa olen onnellinen) ) enkä enää edes epäile. se on selvää ettei tässä päästä kielimaailmaan ja voiko olla että kaikki mitä puhutaan tuntuu tärkeältä vain koska sitä kuuntelee ulkopuolelta. ymmärryksen laidalta aivan kuten joskus juhlissa voi käydä. että istuu keskellä niin keskellä (itseään) että siinä tilassa voi olla vain kaiken ympärillä tapahtuvan laidoilla ja kaikki keskustelujen piirit ovat suljettuja --

Peter Handke on halunnut kirjoittaa naisesta joka on voimakkaasti yksin. voimakkaasti yksin, taas lasit nousevat otsalle (Elämää nollapisteessä)

Samuel Beckett: Piiritetyn huoneen novelleja

teleologia, päämäärähakuisuus, tarkoitus-

luennon lopulla tyttö toisella puolella pöytää luovuttaa luennoitsijalle ymmärrykseksi puetun kiitoksen kysyessään portinvartijasta. hyvää pyhäinmiestenpäivää. minä tulen ja lähden lahjoitta.

?


Pää vähenee - post it

jos että sattuisi

torstaina, marraskuuta 02, 2006

Naamioitumisesta

talvi on katu

varoittamatta

kartalla

kun odotetaan olevan
pitäisi arvata, tietää, olla nokkela ja suloinen
yhtä aikaa
ja yhtä aikaa raitiovaunu taittuu
pystyn ajattelemaan vain
kuinka kadulle
kuinka johonkin eiliseen

meri on liian lähellä
liian painava kaupungin laitaa vasten
kaltevoittaa mukulakiven suistoksi
kohti kylmää äänetöntä

kaupunginosasurua

yritän olla ulospäin
katse jäätyy ikkunaan
arvata, tietää, olla nokkela

ulos ulkona minun
minusta tästä
osasta kaupunkia

ulkona minun ulos minusta
puut pysähtymättä
kasvavat mustat valkoista vasten