Mondeenia kalakeittoa
Sunnuntaiuni, niin kuin kalakeitto, on sakeaa makeaa. Herään päiväunilta kun isä soittaa, on jo puolimatkassa tulossa, kiirehdin saappaat ja kaulaliinan. Sisko ja sen mies suunnittelevat asunnonostoa. Yksiössä tuoksuu ja näyttää kodikkaalta. Keitto on melkein valmista, kynttilät eri värisiä. Kala keitossa on kaukoidästä lennätettyä. "Eivät ne hinnat siitä laske, jos ei tule lama, jos ei merenpinta nouse..", "..metrin nousu, puoli Helsinkiä veden varassa.." jne. "No eihän se nouse, kun sinä poljet sillä pyörällä." Niin isä, halataan vaan, kyllähän tähänkin perheeseen yksi puolitaiteellinen hörhö mahtuu, rakas olet, rakkaampi aina vain, kun vuodet vähitellen kiinnittävät meihin ajantajun kumaran. Kalan liha on pehmeää, vieraan makuista, keitto lämmittää. Edellispäivänä ystävä on marssinut ilmastonmuutosta posket punaisina pakkasesta. Rakas isä ja rakas sisko ja sen mies. Rajattua onnea, muistoilta siivilöityä, hienojakoista ja karkeaa yhtä aikaa. Terävä kulma työntyy lähemmäksi rintalastaa.
Vatsa on täynnä vierasta kalaa ja tuttua tummaa leipää. On lämmin, helpompi. Puhetta joulusta, ja kulma kääntyy taas, hitaasti työntyy, hengitän kahvin tuoksua hiljaa. Ettei tätä joulua vietettäisi yhdessä, että olisin kotona vaan, kissan kanssa, ehkä ystävien. Kun se viime vuotinen.. muistathan sinä. Piirakasta on vartti jäljellä. "Ehkä minä voisin tänä jouluna mennä ajamaan taksia, pitkästä aikaa. Lumihiutaleet hiljaa leijaillen ja minä punaisessa autossani.." Virnistys. "Sitten sitä voisi käydä Shellillä kahvilla muslimien kanssa ja ajatella että muut ne siellä syö kinkkua, ja että onpas sitä vapaa mies, kun ei tarvitse juhlapöydässä pönöttää.." Olat hytkyvät, isä kihertää. En osaa. Yritän saada vierekkäisten räsymattojen raitoja menemään yksiin, silmilläni. Ei onnistu, kulma hankaa rintalevyä, en ymmärrä mitä isä tarkoittaa. Rento isä nojatuolissa, nauraa yksinäisyydelle vasten kasvoja.
Yritän, mutta näen vain onnellisen miehen, jonka varjoisat kulmat ovat tätä huumoria tutummat. En osaa kysyä, en tiedä mitä.
"Kassi on muuten genetiivi, se on kass. Kass, kahdella ässällä, perusmuodossa." Kissa, viroksi. Halaan pitkään pitkän miehen ratin takana, vilkutan etupenkin oven heilahdettua kiinni. Miksi sen pitää olla niin vaikeaa kun se voi olla näin helppoa.
Vatsa on täynnä vierasta kalaa ja tuttua tummaa leipää. On lämmin, helpompi. Puhetta joulusta, ja kulma kääntyy taas, hitaasti työntyy, hengitän kahvin tuoksua hiljaa. Ettei tätä joulua vietettäisi yhdessä, että olisin kotona vaan, kissan kanssa, ehkä ystävien. Kun se viime vuotinen.. muistathan sinä. Piirakasta on vartti jäljellä. "Ehkä minä voisin tänä jouluna mennä ajamaan taksia, pitkästä aikaa. Lumihiutaleet hiljaa leijaillen ja minä punaisessa autossani.." Virnistys. "Sitten sitä voisi käydä Shellillä kahvilla muslimien kanssa ja ajatella että muut ne siellä syö kinkkua, ja että onpas sitä vapaa mies, kun ei tarvitse juhlapöydässä pönöttää.." Olat hytkyvät, isä kihertää. En osaa. Yritän saada vierekkäisten räsymattojen raitoja menemään yksiin, silmilläni. Ei onnistu, kulma hankaa rintalevyä, en ymmärrä mitä isä tarkoittaa. Rento isä nojatuolissa, nauraa yksinäisyydelle vasten kasvoja.
Yritän, mutta näen vain onnellisen miehen, jonka varjoisat kulmat ovat tätä huumoria tutummat. En osaa kysyä, en tiedä mitä.
"Kassi on muuten genetiivi, se on kass. Kass, kahdella ässällä, perusmuodossa." Kissa, viroksi. Halaan pitkään pitkän miehen ratin takana, vilkutan etupenkin oven heilahdettua kiinni. Miksi sen pitää olla niin vaikeaa kun se voi olla näin helppoa.
Kommentit
vii