Viimeinen nukuttu uni

Erika. Vartio makaa lattialle nukahtaneena, rouva Pyy. Asunto on rauhallinen, aamu kajastaa punaisena pakkaspilvien helmoissa. Marras on vaimentanut lumella kadut ja villasukilla lattiat. Yläkerrassa aivastetaan kolme kertaa terävästi, tänäkin aamuna. Rouvan aamurituaaleihin kuuluu ilmeisesti nenän työntäminen jauhopurkkiin tai sitten hänenkin kissallansa on liian hienojakoista hiekkaa laatikossa.

Mutta Erika. Ajan äidin kanssa ruskean Ladan kyydissä ympäri Tallinnaa, olemme löytäneet torin ja nyt perheyrityksenä ajettu ladataksi tekee parhaansa eksyttääkseen meidät matkalla takaisin keskustaan. Toisella kierroksella, kun olemme kääntyneet samalta pihalta valtatielle, hermostun. Taon etupenkin istuinta kämmennellä, ääni kohoaa tahtomattani, kuuntelen kuinka suuni puhuu espanjaksi ohjeita naiselle joka ei ole ymmärtävinään, mutta hymyilee kovasti pahoillaan. Koko summa on maksettava kun kolmannen kierroksen päätteeksi kapuamme ulos saman puutalon pihassa. Tärisen, vaikka on lämmin päivä. Äiti on pysynyt rauhallisena, ei hermostu mistään mitä sanon, ja sanon paljon. Koko ajan. En voi käsittää miksi paluu on pitänyt varata aamuyölle kello kolmen lauttaan, missä olet kuvitellut meidän viettävän viimeiset pitkät väsyneet tunnit kun mikään paikka ei enää ole auki? En saa vastausta, äiti haluaa ostaa vappuilmapallon. Valintaa tehdessä hän kertoo jutusta Kauppalehdessä, jossa mies on repinyt kahtia Politkovskajan kirjan, siitä hän on sen tiennyt, että ovat eronneet. Mies Erikasta. Sekö hänen nimensä oli.

Puhelimen kello soi, luuri räpiköi mahallaan laminaatilla Vartion vieressä. Kissa kiipeää pyörein tassuin vatsan päälle, puskee leukaa, heräähän.