Virran viemä
Nenäliina tulee taitella tukevaksi puikoksi, näin sen kulmaan voi tarkasti ja nopeasti kuivata kyynelehtivät silmät vaikka käyttäisi silmälaseja ja ripsissä maskaraa. Näperrän Serla-puikkoa ystävän odottavan katseen alla, yritän saada sanotuksi sen mikä eniten vuodattaa kun siihen kysyvän sormensa tökkää. Savuinen oluttupa ei ehkä ole oikea paikka tälle keskustelulle, mutta syömättömään vatsaan kumottu tsekkiläinen rentouttaa jo painavan tuopin puolivälissä sen verran että saan edes osan kerrottua.
Ystävät, sisko, äiti tuntevat itsensä neuvottomiksi hiljaisen muurin takana seistessään. Minä taas puolellani katselen itsesyytöksen graffiteja, ja ahdistun enemmän. Niin itsekästä saada lähimmät huolestumaan puolestani tällä tavoin. En valitse olla tällainen, turta tuppisuu, iloton ja eloton, mutta pelkään mustan juovuttavaa makeutta. Tunnen sen niin hyvin, niin paljon helpompaa antaa virran kuljettaa kevyttä kehoa, hiusten juosta virran pintaa, kuin tapella vastaan, pitää kiinni sieltä mistä saa ja yrittää hymyä vaikka mieli makaa vieressä kaksinkerroin kasaan käpertyneenä.
Lähden pois, maalle, keskiviikkona. Osittain lomaa ajatellen poimin runokirjoja kuin marjoja mustikanvarvusta perjantaina kirjastossa. Sormet sinisinä, sylissä 20 runokirjaa laskeuduin lainauspisteeseen. Ystävällinen virkailijapoika huomautti ujosti että minulla on nyt 37 lainaa, 40:ssä menee raja. Hymyilin takaisin ja nappasin mukaan vielä yhden aulan tyrkkypöydältä. Ehken raahaa koko pinoa mukanani, mutta onhan huomennakin (tänään) päivä joka kuluttaa. Ensin saa kuitenkin unohtua uneen.
Ystävät, sisko, äiti tuntevat itsensä neuvottomiksi hiljaisen muurin takana seistessään. Minä taas puolellani katselen itsesyytöksen graffiteja, ja ahdistun enemmän. Niin itsekästä saada lähimmät huolestumaan puolestani tällä tavoin. En valitse olla tällainen, turta tuppisuu, iloton ja eloton, mutta pelkään mustan juovuttavaa makeutta. Tunnen sen niin hyvin, niin paljon helpompaa antaa virran kuljettaa kevyttä kehoa, hiusten juosta virran pintaa, kuin tapella vastaan, pitää kiinni sieltä mistä saa ja yrittää hymyä vaikka mieli makaa vieressä kaksinkerroin kasaan käpertyneenä.
Lähden pois, maalle, keskiviikkona. Osittain lomaa ajatellen poimin runokirjoja kuin marjoja mustikanvarvusta perjantaina kirjastossa. Sormet sinisinä, sylissä 20 runokirjaa laskeuduin lainauspisteeseen. Ystävällinen virkailijapoika huomautti ujosti että minulla on nyt 37 lainaa, 40:ssä menee raja. Hymyilin takaisin ja nappasin mukaan vielä yhden aulan tyrkkypöydältä. Ehken raahaa koko pinoa mukanani, mutta onhan huomennakin (tänään) päivä joka kuluttaa. Ensin saa kuitenkin unohtua uneen.
Kommentit