Hohtavat neonia

kahlaavat kylmään veteen
käärivät hihansa ja helmoissaan
lämmittävät sen lopun mikä auringolta jää
kuivaamatta

**

pojat kahlaavat veteen karttaa
aarre on varpaiden ulottuvilla, siinä
aivan lähellä, äkkisyvän reunalla
seisoo sydänjuuriaan myöten
kylmässä vedessä ihminen
ja antaa kesäkuun kolmennen
tuulen olla lempeä poskeaan vasten

**
kahlaavat pojat
kahlaavat äidit
omissa nahoissaan, ajatuksissaan
jakavat jotain, lopun pitävät itsellään
myöhempiä muistoja varten

**
kahlaan matalassa vedessä
olen kuunnellut naisten kertomia tarinoita väkivallasta
kaivoon käsketyistä pikkutytöistä
miten tolkuttoman väärin voi ihmistä pidellä ja ymmärtää

antakaa minulle viisautta nähdä väärät aikeeni
antakaa minulle juuret seistä aloillani kun myrsky on vasta tarttumassa tukkaan
antakaa minulle peili josta palautuu hyväksyvä katse niin näytän sen kaikille