perjantaina, maaliskuuta 30, 2012


Hän kätki sanat sydämeensä lailla jokaisen äidin. Palasi niihin, selasi sivujen reunat risaisiksi. Tunsi itsensä hyväksi, tunsi itsensä huonoksi. Ei uskonut koskaan unohtavansa. Käsi pehmeä, käsi kova. Ohikiitävät hetket suuria joka suuntaan.

Äiti missä perhoset asuu?

keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2012

maaliskuun sade työntää valkoista ylöspäin
pian se on kattona kaiken yllä, kaareva kirku
ja vaaleaan yöhön pesivät kesää
tuhannet siivet

maa kasvaa mustaa, ensin
asfaltti juurii lehdettömiä puita
ja vielä matelee katukuilussa ratikka
kesäaikaan, talviaika taulussa

tiistaina, maaliskuuta 13, 2012

heräsin. muistot alkavat. puita nimetään, ne kukkivat. läsnäolo tarkentuu, saa sisäpintoja. pieniä räjähdyksiä, kaukaista helinää. laivoja kattoja kissoja tuomenkehrääjäkoin toukkia hämärää. lokkeja valoa kukkavanoja tanssia pitkospuilla. ihminen, mies, monta, yksi. vatsanpohjassa valas. vettä, puiden vihreät varjot. myrskyyn syntyvät tyynet kasvot. takerrun. löydän. alan hahmottua. naurua ja jalat, ensimmäistä kertaa kalliolla kadulla kiven päällä. tyven syvenee, syntyy veli. uusia räjähdyksiä, lähempää. neliö on uuden muotoinen. aika on materiaa kuva kuvalta. se on suunta joka tehdään uudestaan joka päivä.

2005-2012

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2012

Werde der du bist, ajatteli Nietzsche, tule siksi joka olet.

Huoneen hämärässä hiljaisuudessa makaa kaksi laivaa. Kuuntelen kuinka uni kasvattaa latvaa, istun ja kirjoitan. Aikaisemmin tänään kun taivas viistosi iltaa, kävelimme kahdet jäljet, jäälle. Vaihdoimme hanskoja lennosta, sinä pidit mailaa ja kiekkoa, symbolisesti. Pieni vakava poika ja äitinsä, voimaton. Tukeudu minuun, sinä sanot. Nytkö jo. Älä äiti hermostu, ole iloinen. Jäälle on kerääntynyt vettä, lammikoissa näkyy haikaloja, äiti kato.

Milloin olen sinut, miten minulla on.

Nukkuvan kasvot huomisen valossa.

torstaina, maaliskuuta 08, 2012

Valo, ääni, lämpö. Painovoima, massa, elämä. Opettajan puhuessa Liikkeen historiasta lämmin hulmahdus täyttää meidät uudelleen ja uudelleen. On kuin hän kertoisi Äidistä ja vain Äidistä.

Anja Kauranen, Kaipauksen ja energian lapset