torstaina, kesäkuuta 30, 2011

Asun lähiössä kantakaupungissa, meille pääsee raitiovaunulla etelä-Helsingistä ja bussilla Japanista. Tämä on kaupunginosa joka on panostanut ympäristötaiteeseen ja arkkitehtuuriin. Rapussa tuoksuu vuorotellen karjalanpaisti ja kalakeitto. Lapsia on paljon. Niillä on kaikilla etunimi ja talvisin ne tunnistaa haalareista. Vanhemmilla on lastensa nimi, minullakin. Leikkipaikoilla kuulee usein lasten suulla puhutun aikuisten totuuden.

Vietin oman lapsuuteni lähiössä. Kesäisin koitimme sitkeästi saada aikaan ruusuhajuvettä uittamalla kurtturuusun terälehtiä vedessä toista tuntia. Metro alkoi liikennöidä jossain vaiheessa. Lapsuus loppui 13-vuotiaana Hietalahteen, lapsettoman vapaus tähän taloon, tälle parvekkeelle, josta näkee raitiotiekiskot ja naapuritalon katolla pesivän lokin puolustavan reviiriään.

--

maanantaina, kesäkuuta 20, 2011

Siinä sinä istut, minulle kerrotaan, seisoisit mieluummin päälläsi toivon itsekseni. Seuraava kuva ruudulla kertoo asioiden muuttuneen, maan pyörähtäneen akselinsa ympäri, napojensa kautta kaiken vinksahtaneen normaaliksi jälleen.

Jaksan taas hymyillä, koskettaa lempeästi, katsoa vihreään laaksoon ja uskoa siihen, että kolmessa viiva viidessä viikossa meitä on yksi lisää eikä siitä sorru maa, putoa kone, suistu auto tai murru mieli.

perjantaina, kesäkuuta 17, 2011

Tästä maailmasta

Eihän se ole ihan mahdotonta kirjoitan ystävälle. Että palaisin tähän. Olen kokeillut, mutta en osaa muuta blogi-identiteettiä kuin tämän. Ja hetkittäin on tarve kirjoittaa jotain jonnekin, talteen, ikään kuin. Olkoon se sitten tämä arkisto.

Moni asia on muuttunut kahdessa vuodessa, sain sitä mitä lopulta uskalsin ääneen toivoa. Kaipauksen tilalla kasvaa nykyään konkreettinen tämä hetki. Katsotaan osaanko kirjoittaa siitä.

Vii - Silja