torstaina, heinäkuuta 31, 2008

viltin reunalta juotu hitaasti tähdittyvä taivas
kissaeläimen haistama koristepensas ja lepakko
joka paljastuu amatööriksi lentotekniikkansa suhteen

ystävissä se voima jolla kahlata lomaton maa
kaikki vierailta tuntuvat pyytämättömät vaateet

tiistaina, heinäkuuta 29, 2008

valoisat illat kutsuvat ajatuksia

maanantaina, heinäkuuta 28, 2008

riisuudun kaipauksesta hetkeksi ja pesen järvivedellä kasvot
laiturin keinuttama alaston, onnellinen
nurmen pinta imee sävelen kuin tarkkailisi toisen unta

*
ethän kieltäydy, enhän
miehen kädet naisen kädet

*
suut on meillä hymyssä ja silmien takana taivas

maanantaina, heinäkuuta 21, 2008

haluaisin kirjoittaa sinulle haluaisin ja että myös minun selkääni suudeltaisiin lohtu ja ymmärrys ajatus yhdestä minusta ja yhdestä sinusta muut numerot ovat petollisia ja ajatus pienemmästä kuin yksi joka ei ole ei

koska mikään ei koskaan katoa lika ja kaikki hiukkaset joiden siivoaminen on illuusio meidän puhtautemme illuusio kun meitä siirrellään paikasta toiseen mutta minkään katoamatta ja vaikka siinä vaikka se lähestyisi olematonta olisi sitä aina enemmän kuin ei sitä olisi enemmän
kyllä
Kissa on löytänyt tavan osoittaa kiitollisuutta, jonka tulkitsen tavaksi osoittaa kiitollisuutta. Kolmas lahja odottaa minua tälläkin hetkellä tuvan ovella kynnyksen takana. Se ei tiedä olevansa siinä, koska se ei enää ole siinä. Se ei yritä juosta pakoon. Se ei myöskään enää pelkää, vaistomaisesti, yhteenpuristuvien kulmahampaiden aiheuttamaa kipua, ei liioin ihmisen hajua kädessäni, joka nostaa sen pian takaisin peltoon.

Luonto tulee lähelle täällä missä olen. Lintu lensi eilen tupaan. Ruosteenvärinen pyrstö ja siivet, rummuttivat keittiön ikkunaa ymmärtämättömyyttään, suoli tyhjentyi pellavasalusiinille hädän refleksinä. Se ei ole perhonen, kuuntelin. Huomasimme eksyneen räpinän yhtä aikaa. Kissa epäröi hetken minua pidempään, arvioi kapean ikkunalaudan vaatimaa ponnistusta puolen askeleen verran myöhässä. Lintu päästi ensimmäisen äänen nokastaan vasta kun suljin sen siniruutuisen keittiöpyyhkeen sisään, huomioin ajatukseni viiveellä, ovelle harppoessani. Höyhenen kevyt nyytti, hiljaa, varovasti. Kissa hyppäsi, haistoi yhä, muttei löytänyt etsimäänsä. Pihalla epäröin minä vuorostani pienen hetken, mitä jos se ei lennäkään, avasin liinaa pitävät kädet. Se lensi, omenapuun oksan kautta saunan päätyräystäälle, katosi sitten pihan puihin.

Ystävä kertoi, kun pelastin rastaan pensasverkoista vuosi sitten, etteivät ne välttämättä selviä silti, että shokki on liian suuri elimistölle kestää.

Että sydän pakahtuu.

Tyhjä, siniruutuinen keittiöpyyhe kädessä olivat omat jalat vatkulia, itketti. Pyyhkeitä oli kaksi keittiön tuolinkarmilla, en muista kumpaa käytin joten pesen molemmat. Illalla tuntui että piha oli täynnä lintujen ääntä, pienet kuuluivat lähimmillä oksilla asti, tiaset ja ne ruosteenväriset, rastas loikki pihan poikki aivan kuin kukaan ei seisoisi ovella sen kulkua seuraamassa.

Miten helppoa on tunnistaa itsessään sama eläin. Pikkulinnun lepattava sydän.

Että se sydän pakahtuu.

lauantaina, heinäkuuta 19, 2008

ja neljäntenä päivänä valmistui katto

aaltopelti napsuu vaimeasti omia aikojaan
koittaa uutta asentoa ilta-auringossa

häme makaa hiljaa

auringosta kylläinen kylä
istuu ja odottaa - saunavuoroa

perjantaina, heinäkuuta 18, 2008

ja seuraavana yönä
näen unta sinusta kun päätän niin
Tuntuu hyvältä kävellä toisen kaupungin mukulakivetyillä kaduilla, tunnistaa ilmansuunnat vain auringon asemasta. Kävelen kuunnellen ystävän ajatuksia, jotka niin kuin muurin seinään nostetut kivet, ovat pysyviä ymmärryksessään. Kuuntelen ja vastaan, nyt jo keveyttä äänessä, totean puhtaat pilvet ukkosen jälkeisen kirkkauden selässä. Toisessa kaupungissa toivo kannattelee haaveita eri tavalla.

tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

merten takainen laulu, ehdin ajatella
kun sade nukuttaa kuulijaansa

maanantaina, heinäkuuta 14, 2008

sisällä kuljen edestakaisin, kuiskin ajatukset ääneen kun toimitan askareita. kissa nukkuu lankakeräkasa allaan. avoimen ikkunan kautta sade saa molemmat rennoiksi sinä puhut minulle merestä tuntuu hyvältä
edelleen on vaikea luottaa seuraavaan kesään
avoimesta ikkunasta yö tuulee tupaan
muuttaa unen pitkäksi, makeaksi

perjantaina, heinäkuuta 11, 2008

unelman muunnelma

torstaina, heinäkuuta 10, 2008

ja sinua minä haluan ymmärtää
katsoa jokaisen sanan ympäri kulmiltansa

niin etten enää voi ymmärtää mitään
enempää
se on, ikään kuin


vähemmän on helpompi hallita
siksikö istumme näin, tahoillamme hiljaa,
sanoja hitaasti laskien

tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

sinä et särje minussa mitään

maanantaina, heinäkuuta 07, 2008

ja viimein, jos kohta omalla nilkuttavalla tavallaan, hän oli onnellinen

lauantaina, heinäkuuta 05, 2008

Kun Lempi ja Onni eroa hakivat.
kuulisin matalan äänessäsi

perjantaina, heinäkuuta 04, 2008

linnuksi harteellesi

torstaina, heinäkuuta 03, 2008

olet läsnä koska tuoksusi tummentaa sointiani

tiistaina, heinäkuuta 01, 2008

Porttiin ruuvatussa kyltissä ilmoitetaan sulkemisajaksi klo 20, kojelaudan kello näyttää kymmentä yli. Emmin hetken, koitan katsoa mahdollisimman pitkälle näkyykö muita autoja vielä. Lopulta pysäköin alueen ulkopuolelle, silmäiltyäni portinpieliä, kiipeän yli jos ei muuten, mutta haluan istuttaa ruusun kiven viereen tänä iltana.

Olen alkanut oppia alueen karttaa. Harpon hyvinhoidettujen nurmialueiden poikki ja mietin samalla ihmisten ja muiden eläinten synnyttämiä polkuja. Niihin ei synny kulmia, pakotettua pituutta, vain ylitsepääsemätön kierretään. Muista syistä olen aiemmin päivällä tutkinut verkossa ylläpitävän tahon tarjoamaa karttaa alueesta, se on nimetty omaiskartaksi. Omaisille tarkoitettu kartta -ko, onpas kimurantisti nimetty asia, ajattelen, mutta huomaan hyväksyväni ajatuksen, koska sysään sanan sille kirkkoliturgian alueelle, josta löytyy paljon ajattelevaa ymmärrystä vaativia käsitteitä, niitä joihin intuitio ei yllä. Juoksutan ajatusta elämänpuoleisesta perspektiivistäni, kunnes hahmotan, että omaiset ovat niitä jotka eivät ole eläviä.

Jälkeenpäin luen omaiskartan kerran toisensa jälkeen ominaiskartaksi. Mikä olisi minun ominaiskarttani. Jotain tunteisiin liittyvää kenties, tai omaan kehoon. Ehkä se perustuisi kuuloaistimuksiin, ehkä hajuille, vai olisiko ominaiskartta piirretty niitä muotoja mukaillen, jotka syntyvät paperille silloin kun piirtämiseen ei aktiivisesti keskity.

Kaiverrusta ei ole vielä tehty, mutta kivi on suoristettu ja pesty, tilauksen mukaisesti. Edustalle on istutettu raskaslehtinen punainen ruusu. Omani on helakampi, hennosti persikkainen moninuppuinen. Kyynelkanavia pakottaa vasta palattuani autolle. Ikään kuin olisin saanut pakit, sopinut tapaamisen, johon vastapuoli on jättänyt tulematta.

Myöhemmin kirjoitan vapaasta valinnasta ja mietin hautasmaita. Sitä kuinka olen lukenut, että pelkästään nk. ainaissopimuksia on voimassa edelleen 4 490. Ainaisesti voimassa olevia haudanhoitosopimuksia on edelleen voimassa. Kuolematonkin on rajattu. Milloin hautausmaa lakkautetaan. Mieleen nousee monty python -henkinen kuva viimeisestä eloonjääneestä kuolevasta, joka lähtönsä hetkellä lapioi kuoppaa ja kun sitten tuntee laskimoissaan tulpan tuomaa pakotusta, oikaisee kalpeat koipensa viimeisen leposijansa pohjalle. Nauhoitettua naurua.

Taidan olla aika kaukana rakkauden tuoman onnellisuuden kokemuksesta.