keskiviikkona, helmikuuta 28, 2007

koska se on mahdollista ( -- parempaa odotellessa)
koska

Ajaa - has

aamut ovat liikkeessä, mutta vasta iltaisin kaiku muuttuu näkyväksi. nyt sade on lakannut, ja tiedän ulkona odottavan hiljaisuuden.

asiat vierivät esiin. kuten kirjan lukeminen portaissa, sanojen rytmin säilyttäminen omissa askelissa. ennen kuin kukaan vaatii muuta.

---

ajatukset syntyvät aamujen liikkeestä, ehkä säilyvät hengissä iltaan, ylöskirjattuina. ajassa rajattu vapaus houkuttelee ne esiin, liikkeen ja hetkien sykäyksittäisyys. aamujen aika on pyöreää, kellotauluaikaa, jossa kuitenkin, seuraavan hetken päässä aivan kuin suunta ja eteneminen olisivat itsestäänselvyyksiä, odottaa kiire.

siihen pyöreyteen tarttuen, jos onnistuu säilyttämään rytmin portaissa ja ovissa ja ihmisvirrassa, on mahdollista muodostaa tyhjiö, jonka voi sisälle syntyy vapaus. ---

tiistaina, helmikuuta 27, 2007

Itä misi

MURRaija, äännehtii myyjä vastaan, vaikka olen toisenniminen ja kyselen vain ystävällisesti kasvitietoutta.

maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Kedet ja haavansitomisen taito

on elettävä eteenpäin

vaikka iho pysyisi auki
vaikka haavat muuttuisivat perhoslaaksoiksi
ja kesistä kasvaisi ketoja

vaikka olisi laulettava
haavojen suilla jokainen aamunkoi
ja perhosen toukka

on odotettava uusia kesiä

täysin
niihin
uskoen

Painamalla nappia näkyvät kartalla

Säikeitä, joiden varassa kätemme roikkuvat, kertovat tiedepuistojen taulut.

Hermojen päitä, pieniä punaisena välkkyviä lamppuja.

Pisteitä kartalla, kun painaa nappia latinankielisen nimen (suluissa) yllä.

Säikeitä, joiden varassa hermomme roikkuvat.

Muistoja, katujen nimiin kerääntyneet tunnetilat sunnuntaiaamuisin,
joiden varassa roikumme.

Näennäisen itsenäisiä hahmoja, toisistaan riippumattomia kohtaamisia.

Kulkua ilman tavoittelua.

Nappikin on punainen, nimen yllä, takki.

Takin napit, puistotietä reunustavat kultaiset tammet reaalisen

(royal, suluissa) suorissa riveissä.

Säie napista takkiin, kuviteltu, ehkä todellinen, tunne.

Muistot katujen kulkusuunnissa, kiristyvät.

Aivan niin kuin sinä olisi minulle merkityksellinen.

sunnuntaina, helmikuuta 25, 2007

pöytä on tyhjä hetken ennen tulee istun kuin tulee muut pöytä on tyhjä tuolit istumatila näyttää ahtaalta kolmelle pieni neliö marmoria pöytä tuoleja ja sohvanpääty hetki ennen ja tulevat, ja tulee ja kun kaikki ovat asettuneet ja puhe ja ajatukset täyttävät kun kahvi tuodaan ja vesi tarjottimella ja ehkä leipä ehkä kahvi tuodaan ja ajatukset kun jalat on ahdettu alle pöydänjalan viereen marmorilevy peittää polvet ja istuin on antanut periksi kunkin painon myötä --

Supersunnuntai - mual

supper bowl of pop corn
e:ttä

Parnasso, 1/2007

lauantaina, helmikuuta 24, 2007

Ystäväni Sirena

Hymyillen nousevat kasvot pintaan vieressäni.

Samassa kehdossa olemme uineet, mutta sinä olet enemmän tämän äidin tytär. Minun veteni on liikkeestä levoton, se on pehmeä kyllä, mutta välinpitämätön kehoni viestille. Sinä katsot sitä ja se kuuntelee. Sukellat ja se ymmärtää saman leikin.

Onnellisia ovat molempien ihot, kahden kuun kylmän koulimat kalpeat reidet, käsien varret, vatsa, selkä ja hartiat, turvassa turkoosissa virrassa. Mutta sinä olet vedessä niin kuin se on sinussa, katse ei kaipaa kiinteää pintaa. Minä kellun, poljen ja kellun, ja katselen, olen vierailulla.

Vieraiden naisten vartaloita, pylväiden taakse katovia pakaroita, raskautta, väsynyttä ihoa, leikkausarpia, nuoria lihaksia. Veden keinussa katselen pareittain uivia perjantai-ystäviä, saunaa höyryävien hartioiden erilaista pyöreyttä, josta en saa tarpeekseni. Hallin kaikissa kaarissa kiertää katseeni, marmoripinnoissa joissa elämä virtaa, hetkellinen, loputon.

Reunimmaisella radalla sinä. Rytmikkääästi kohoat ja katoat liukuun, koko ajan hymyillen, harjoitat vettä, kylkesi kysyvät ja se vastaa lihaksillesi voimallaan. Veden neitoni.

perjantaina, helmikuuta 23, 2007

Lite as a

kahdenistuttavalla penkillä
istuvat etsivät tuttuja taivasteitä
rauduksen raskailla lehdillä
kimaltelee romanttinen onni
siinä vieressä

ja kohoaa käsi ja näyttää tuon ja tuon
kaikken kirkkaimin loistavat kivet, rakas
eivät ne ole ikuisuudesta syntyneitä
vielä sataa vuottakaan ei samaa
kohtaa ole nähty
näin se on

satelliitteja, kaikki kirkkaimat tähdet
kohoaa käsi osoittaa
sohii kankaan rei'llle
katkoo kuun siiman
--

Uppeti up

rikkoo jään
seuraa polkua, polkua mutaista polkua
ylös tähtiin satelliitteihin
toivoo mennessään kompuroi
ja uskoo yhtä paljon kuin päivä on pitkä
pidempi jo

-- voisi se niinkin mennä

torstaina, helmikuuta 22, 2007

Kunn es

Vuoroin aukeaa ja supistelee, kylmä lisää pimeän painetta, väsymys. Vuoroin aukeaa, syvä sisäänhengitys, minun ovat nämä kaikki säteet ja hiukkaset laajentuneessa tilassa. Vahvana seison silloin, kokonainen valo rankani tukena. Päivää kuluu, rispaantuneet säteiden päät, säikeistä katoaa voima.
Kunnes rinnan päälle nostetaan pimeä, pakotetaan keuhkoista sisään, yksin, polveni eivät, vain hädin tuskin. Kunnes yksin, yksin ja voima alkaa virrata jälleen, lämpö, varmuus, tieto melkein. Unen kaltainen tila, varpaiden kautta kiertää veri, elossa. Jos ei muualla, jos ei ketään, minun maailmani.

keskiviikkona, helmikuuta 21, 2007

Ivan sivu

kuivuus kivun suulla
sanaton sota
kaivaa taas
viha haaviin
kateus sutena kuten se on

tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Aatuimumaan

Auringon peili nousee heijastamaan valoa. Tuuli liikuttaa kirkkautta länteen. Vanha viiksekäs on seonnut keväästä. Vaaleanpunaisen aavistus pienessä nyrkissä, jota se heristelee ohikulkijalle. Pelakuuni aikoo kukkia helmikuussa. Tahtokysymyksiä - hymy, kirjoittaminen, elämä, kaikki.

maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Reunan yli on oranssia

Reunalta näkee vain syvän, ei pohjaa. Tuoli upottaa. Sinä sanot että otat vastaan, että kestät vaikka mitä ja tietäisitpä vain.

Minä istun reunalla enkä saa sanottua ensimmäistäkään asiaa. En jaksa tietää miltä tämä minusta tuntuu. Sinä et vaadi vastauksia. Tuijotan tunnetta reunan yli, se on leimahtaa silmille. Saan sanotuksi että vihaan sinua, että olen vihannut. Mihinkään muuhun en pysty. Sinä kehut minua. Tämä on kummallinen leikki.

Mietin alkavaa työpäivää, katson reunan yli. En usko palaavani ehjänä jos heittäydyn, niin kuin toivot. Aika loppuu. Kadulla aurinko muuttaa mittasuhteita, en ymmärrä missä olen käynyt.

sunnuntaina, helmikuuta 18, 2007

Tai-iltana

Peltoja ei valaista kenellekään. Bussin ikkunasta näkee läpi. Lähiössä kukaan ei liiku. Ihminen keskiössä. Ihminen lähiössä. Ihminen itsensä reunalla. Nyt se tippu pois.
Peltoja ei valaista kenellekään.
syödä nälkäänsä pois

lauantaina, helmikuuta 17, 2007

valo
jäät
lume n

väristä

istun korsettia
tämä lämä
e e e e eeee

perjantaina, helmikuuta 16, 2007

kirjoitettava toive satojen sivujen kautta
kahteen sanaan
väärissä asioissa säästämisen synti

--

kolme sanaa jotka ovat pielessä

--

ovenpielessä roikkuminen
Avoin kirja on myös yö.

- Marguerite Duras

torstaina, helmikuuta 15, 2007

Varajäseniä

rannekoru ovisilmä huuliharppu jalkalamppu

ovi selällään, kirja mahallaan

pussin suu supussa

--
tästä taas tule mitn

keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Oy

Uni heittelehtii sängynlaidalta toiselle, kääntää yön ja poistaa tähdet
Valveilla uni miettii kirjeitä ja kuu-naisia jotka varovat varjojaan vintillä
Selällään maaten uni miettii kuinka kirjeet kirjoitettaisiin sähköisiin lakanoihin
yön tummentamiin viittoihin jotka joku toinen on unohtanut
jo ennen kesää jo ennen kuin päivä on yltänyt
vinoista ikkunoista parrujen lomitse köydellä kuivuvalle kankaalle
Uni makaa nukkuvan avoimisissa silmissä
läikkyy yli pimeään

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Miltä tuntuu

anoa
sano a
sano nyt, sano se!

hyvä tyttö se on

pure kieleen ja sano
puro y sano

pura y sana, no te crées


--
Laatikon pohjalle on kerääntynyt hiekkaa, siruja.

Solangesta II

-- jos tekee työtä koko päivän ja opiskelee koko yön ja silti nousee pirteänä ja tyytyväisenä kello viideltä aamulla ja huudahtelee kaikille iloisesti, silloin osoittaa stipendisäännösten tarkoittaman todellisen tarpeen olemassaolon, mutta jos maleksii pitkin katuja eikä ymmärrä mikä oikein vaivaa, ja jos joutuu yhteiskuntakoneen puristukseen ja tietää että joka hetki jotakin kuolee eikä tiedä mitä, ja jos kiirehtii tätä kuolemista kestääkseen sen: jos leikkaa poikki sen paksun hermon joka johtaa tuskaa -- silloin ei näy tarvittavan muuta kuin läjähtävä korvapuusti joka parantaa luulotaudin --

otsikolla Etuuden takaisinmaksaminen

x.xxx,xx



[Willy Kyrklund; Solange, W+G, 1981]

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Kiristä, tahtia!

konserni pukee korsettiin
ranteissa rautaiset kahleet, hiirikädet käytetty
ergohiiri on kustannus muistathan sen, sinun kaimasi
niin kuin jokakuinen palkka, niin kauan kuin

Big My Secret

uivat lumessa punaiset hylkeet
goretexia ja puuvillaa
kylmiä poskia lämpimiä muita
pohjakosketuksia
mäelle käännetty selkä
minäkö luminäkö
pahvi jää jälkeen keltainen kieppuu ja kallistuu

puistonpohja on jäätyneellä vedellä täytetty allas
sadatettu valkoista umpeen
seilaan toiseen laitaan, tielle asti
eksyn omilta jäljiltä
pulkanpohjan piirtämältä polulta katson metsään
missä minua ei näy eikä hiljainen kuulu muille se on sama
kuin pitäisin taskussa salaisuutta kantaisin pois sen mitä ei pitänyt kuulla
sanojen haudalta nousisi sananjalka
joskus myöhemmin


[otsikon laina Michael Nyman]

Mennä mäkeen

metrona pulkkana pahvina kengänpohjina ajatuksena tulla alas hivuttautua laskea ottaa vauhtia hypätä liukuun hiipua pysähtyä odottaa tarjota istua kyytiin pudistella loikkia könytä kiivetä tumpsahtaa kupsahtaa kieppua kallistaa kurvata kolaroida hyppyyttää ehtiä pelätä nojata puristaa kaartaa väistää oikoa ojentaa tarttua tiputtaa etsiä selittää hihkua heiluttaa kiljua kikattaa halia vaihtaa kokeilla haroa ilmaa varoa

perjantaina, helmikuuta 09, 2007

ollaan, katsotaan miten kevät

Been instrumental

With much pleasure we wish to hereby advise our clients and market contacts that while still in January we have been instrumental in putting together sale contracts involving the foll ferries


*** **** *****

that while still, been instrumental, putting in, together volving, foll ferries

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Kylmällä raudasta kasvaa ihoa

toisena iltana taivas
nykyään näen vain savuvanan
lomassa tähdet

olisin ostanut äänen
jos minulla olisi yhtä hyvä toisto
sen kitalaen takaa imetyn rokkipoikahaukunnan
olisin ostanut

väistämättä kuunneltavaa:
vyöryvät bassot

tervein lihaksin ja lämpimin sormin soitettua
metallia

talven kylmä sydän nostaa raudan maun suuhun hengästyessä
polttaa huulet ja kämmenet omikseen
se kuinka kuuloaisti puhkaisee tilan, ajan ja mielen välisen kalvon kuin kuumennettu neula

tiistaina, helmikuuta 06, 2007

Pingpong on pöytätennistä ja tarkoittaa

väittelevät aivan kuin välttelisivät
mahdotonta käsittää jos kumpikaan ei kosketa
kurottelusta huolimatta
tai toinen
tai toinen
sanat tulevat sanomisen tielle

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Lintu on tyttö on häkki on jäsen

häkki on hopeaa laulu terästä
kipinöi kun hitsataan
yhteiskunnassa on turvassa
juottaa syöttää kiinni kunnes
kolahtaa klik-klak sanovat leukojen portit
hevosen laukkaa klik-klak ja leikkiä
katsovat tytöt äityispakkauksineen tänä vuonna
mintunvihreä ensi vuonna keltainen
neuvolaan mentäessä mäessä männyt
teräs sulaa kasvaa häkissä
tämä tyttöhän viistää käyrien huippua
huippua! kokemuksia kaikista unohdetuista vuosista ja lainoista
otetuista aina otetuista
kuvista näytteistä annetuista allekirjoitusnäytteistä
sopimuksessa nimi alla tyttö asuu taloa
menee töihin elää jos muistaa
ostaa tavaran on turvassa - maksukykyinen
ja jäsen muutenkin
lattia on ruudullinen muovista ja ruudullinen
murut kerääntyvät listojen ja matonreunan väliin
listojen avulla elämänhallintaa kolme paria sukkia
kerrasto seitsemän t-paitaa ja farkut viikon matkalle lainaa
aina vaan lainaa hiustenkuivaajan ystävältä menee näkee
mutta kokeeko ei muista kuvista lainoista nimistä näytteistä otetuista aina
otetuista --
kuullut tarinaa kultaisesta häkistä jota lintu laulullaan kehräsi

Solangesta

Seuraavana aamuna palaan töihin. Olen juuri avannut lahjakirjan keväänvihreän kannen. Ilma viileän peiton alla alkaa lämmetä, paljaat sääret liikkuvat asentoa etsien, puuvillainen pussilakana on tuttu ja arkinen, pehmeä, ihoa vasten.

-- Naura kohtuullisesti, Solange, naura kohtuullisesti, kahdenkymmenen vuoden kuluttua sinulla on itselläsi... kahdenkymmenen vuoden... ei, ei, minähän olen täällä tilapäisesti... tilapäisesti... --

Untuvan alla kuumuneet jalat potkivat peittoa syrjään, kissa kiipeää puolittain syliin, antaa käden jäädä harmaalle lepäämään, oikea väsyy kirjan pitelystä. Polvet koukistuvat uutta asentoa.

-- Kuin unessa Solange otti kansion ja asetti sen paikoilleen hyllylle. Se liukui myöntyväisesti karsinaansa aiheuttamatta vähintäkään ajanhukkaa. Edelleen kuin unessa Solange mietti, minkä kansion hän juuri oli pannut paikoilleen. Hän ihmetteli, mitä se paperi oli pitänyt sisässään, jonka hän äsken oli sujauttanut kansioon. --

Tiesikö Timo? Että se olisin minä, joka mietin tarvikevarastossa miten vihreällä musteella tulisi kirjoittaa runoja, kirjoittaa nimeään Solange Solange Solange Solange.. Kylkeä ei voi vaihtaa unia näkevän kissan vuoksi, sääret suoristuvat, koukistuvat, kirja lepää sylissä. Naapurissa eletään sunnuntai-iltaa, lasten ääniä. Selkä venyy kaarelle sen verran ettei häiritse harmaan unta, palaa lepoasentoon. Oikea käden sormet kannattelevat kirjan rankaa, peukalo siipien välissä jatkan.

-- Jonkinmoinen tylsä tyytyväisyys hiipi Solangen jäseniin, kun hän huomasi todella unohtaneensa mitä oli juuri puuhannut. Minä edistyn, hän ajatteli. Minä edistyn. Muutaman vuoden kuluttua olen päässyt päämäärääni. Kun silloin lähden kotiin viideltä, en enää muista, mitä olen puuhannut päivän mittaan. --

Muutaman vuoden. Yhdeksän vuotta. Minun maailmassani ei ole mahdollista unohtaa, käsi väsyy, raukeus hiipii peiton alle, kiertyy jäseniin.

-- Joka päivä kello viisi, kun menen ulos toimiston ovesta kääntyy katkaisija sielussani ja kaikki muistot tästä unenkaltaisesta paikasta sammuvat. Astun vapaana kadulle auringonpaisteeseen tai tuuleen tai sateeseen. Minkään muiston ahdistamatta minä tanssin pitkin kadureunaa, katson ujostelematta vastaantulijoita kasvoihin, hymyillen ja itsevarmana. Kun joku kysyy minulta: mitä sinä teet työksesi? niin minä en tiedä. Kun joku kysyy minulta: hallitsetteko kirjanpidon? niin minä en tiedä. --

Kun joku kysyy minulta: yhdeksän vuotta? niin minä en tiedä. Huomenna palaan töihin, tänä aamuna.


[Willy Kyrklund; Solange, W+G, 1981]

sunnuntaina, helmikuuta 04, 2007

Sunnunnun

Kotipihan mäessä loskana painunut lumi on alkanut jäätyä uudelleen. Askel rikkoo ritisevän pinnan, painuu summittaisesti syvään, jalka ei tunne kylmää koloa. Takissani on jäljellä yksi nappi. Taskusta pääsee vuorin ja kankaan väliin koko selän mitalta, tarkemmin miettien oikea tasku on koko takin syvyinen. Minulla ei ole kylmä koska olen kävellyt punatakkisen rinnalla kukkullalle ystävän iloa kuplien, joka toinen askel ilmaa hypäten. Silti muistan kotimäessä Fröken Smillaa ja tämän täydellistä talvivarustusta. Tulenkohan koskaan suhtautumaan talveen niin asiantuntevalla hartaudella, niin materiaaliteknisesti kuin Hoegin tummasilmäinen lumetar. Liian suuri pipo tuntuu kuumalta, otsahiukset hikilitustavat ohimoilla, lapasen peukalo on sentään harsittu. Samantien kirjamuisto katoaa kun toinen ajatus työntää sen kuvan reunalta ulos.

Palaan samaa reittiä kun lähdin, mutta eri pisteestä kuin jonne alkujaan kuvittelin olevani matkalla. Hymähdän, tämähän nyt on. Oppitunti elämään, osa 723, uusinta. Sunnuntaikävelijä suuremman ymmärryksen tiellä. Jälkikäteen on turha pelätä enää, tuntematon on nähty jo. Mutta jos olisin tiennyt päätyväni keskustan kuppilaan korvapuustikahveille påtåreineen, olisin ehkä harkinnut pientä laittoa, kenties empinyt koko kävelyllelähdön ideaa. Sen sijaan olen latuskatukkaisena ja lepattavin takinliepein kirkastanut mieltäni keskustellen ja kävellen, mutissut omiani pöhköille Norfolkinaraukarian oksille ja hurmioitunut mustikkahillorahkapullasta. Lopulta palannut hymyillen kotiin, vaikka vatsanpohja onkin keinunut hiljaa, odotusta. Toisinaan rakkaat vuosikurssilaiset, on parempi tietää vähemmän kuin enemmän. Ja nyt menen kuorimaan juuripersiljani ja perunani ja miettimään maustamista.

Ehkä ensimmäinen

vieraan pöydän naisen väkivaltainen nauru vaikka
näen silmistään että näkee että näen
että kaikki on tehtyä
en tiedä mitä mies näkee kuulee tunnistaa
mutta en kestä enempää

ole, ajattelen
pääni kääntyy suusi suuntaan
ymmärrän sanasi koska niillä on merkitystä

ajattele että siinä on ihminen, ehkä ensimmäinen
joka ymmärtää
mikä mieltäni liikuttaa
se on kammottavampaa kuin kylminkään yksin maattu yö

siksikö mikään minussa ei liiku
siksikö makaa vaan, pelkää pimeää niin kuin vierasta valoa

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

Una mujer sin

uneksi kääntyvää
ihoa - kuinka se on kevyt
tunnoton millään rajalla

sormenpäät aukeavat kun kosketan sinua
- kukkaa
puren niistä loputkin nahat

jokaisen muiston
kesiin johon
minulla on terälehtiesi lailla oikeus








*pendientes es como una burla sin dientes

That's how the light gets in

Istuu ja odottaa tyhjässä huoneessa. Unessa näkee painajaisen muttei silti jaksa herätä silmiä auki unesta ulos. Istuu ja odottaa että asiat rakoilisivat niin kuin parhaina hetkinä, päästävät sisään ymmärryksen valoon jossa. Kuvittelee että se on tärkeää, ainoaa minkään arvoista. Todellisesta osaamisen tavoittelusta luopumista. Valkoista. Huone on jälleen valkoinen.