Pimeästä

Pimeässä asiatkin ovat. Pimeässä. Pimeästä, pimeään. Pimiö. Pim. Tsirptsirp, vastaan ystävän viestiin, kanarianlintuna mietin hiljaisia tyttöjä, jotka eivät tunne mitään. Olenhan itsekin sitä lajia, toisinaan ja toisinaan kohotan kulmia ja kuvittelen kulkevani varpaillani, koska tunnetta on kukkuroiksi asti. Pimiä, pohjoisen etelän haalean vaalea kanarianlintu. Tsirp.

Kärsivällisyyteni on kasvanut. Tai sitten en jaksa kiukutella itsekseni. Kerta toisensa jälkeen saan ompelukoneen jumittavan alus (vai alu?) -langan nyhdettyä selväksi ja koneen neulan juoksemaan saumavaraan violettia lankaa, niin kuin se on tehnyt jo joskus ennen syntymääni. Vanha kunnon hupsvarna.

Sanani ovat kadoksissa, ja yritän suoda sen itselleni. Tämä kaikki on sitä, jokainen sijamuotorenkutus ja turhan jutina, töktöktöksähtelevä päivänkulun kuvaus, yritystä lempeyteen. Ehkä pian halaan teidät kaikki.