Idästä länteen liikkuvat tunnit

Lipuvat ohitse minusta.
Hymyt liukuvat kämmenselkää ja nauru, pehmeinä antavat periksi, kuin paljasta ihoa silittäisi. Ihmisten piirillä terälehtensä, ristityin jaloin istuvat sen sievät vangit. Käskyttä paikoillaan selät, kyljet, rintakehät. Mittaavat aikaa, jokainen omassa tahdissaan. Naurun äänet huulilta huulille juoksevat, kiertävät piiriä, kenen selän taakse tiputettu tikku?

Tietämättään istuvat aurinkokelloa, valo kiertää kasvot myötäpäivään ikuisuuden tarkkuudella. Käännetyt kasvot kohdistavat hetkien sekunnit kun ne lipuvat minusta ohitse.

Otsallasi tuoksuu kevätpäivän pöly sanot, mutta vasta myöhemmin. Se on auringon lämmittämältä iholta nuuskittu ajatus. Sylissäsi makaa rauha, venyttelee nikamansa ja sirottelee makeutensa ympäriinsä tässä hetkessä, joka on vasta myöhemmin, kun piiri on särjetty ojentunein säärin, rullaten suoristetuin selin. Kun piiri on särjetty ja aika päästetty teilleen.

Sekunnit lipuvat ohitse, versovat hetkien alkiot.

Kommentit

viive sanoi…
Mainiota jos Höeg on kolahtanut noin, harvahan kuitenkin lopulta kirjoittaa niin että siitä löytää itsensä. Niin ja kiitos, Lumikkikin on ihana.

Suositut tekstit