Kuinka sinä voit
Musiikki alkaa hiljaisuudesta ja päättyy hiljaisuuteen.
Herään, nousen, lähden, teen, lähden, kuuntelen, kuljen, istun seurassa, lähden, juoksen turkoosia, jatkan, eteenpäin iltaan asti kunnes saavun mäen päälle.
Ovesta astuu rauhan valoon. Ikkunaseinän hiljaiset vartijat tervehtivät mietteliäinä jos edes huomaavat sisääntulijaa. Askel hidastuu, lähdetty aika, jätetty aika. Aika johon palataan. Hopeaisen kannun kaatama kaari on siro ja tarkka, köynnösten keskeltä se löytää multaan melkein kastelematta alkukalaa, oravaa ja kissaa. Ei muitakaan keraamisia, jotka maaten odottavat. Niille on annettu odotuksen muoto, joka ei täyty toteutuessaan sen enempää kuin on täysi tapahtuessaan. Onnellisen odotuksen muoto.
On seuraava päivä.
Ulkona minua, palaan minäksi jälleen, minua odottaa sunnuntaillinen iltapäiväistä kevättä. Vihreässä kansiossa manner-nippu joka on nimetty manner-nipuksi joka on nippu kopioita teksteistä. Ulkona lukeminen tuntuu raskaalta, hiekkatietä ohittavien lasten äänet, auringon kova kiila. Ne repivät hetkeä auki, pakottavat muistoon jossa on hiekkaranta, kylmän veden rajassa leikkiviä lapsia, joukko johon kuulutaan hyväksymisen kautta, mutta johon ei tunnuta kuuluvan, ehkä jokin yksipuolisen rakkauden kokemus. Päästän tekstin helmasta, pyöritän väsynyttä peukaloniveltä, suljen silmät.
Hartioilla lepää jotakin raskasta. Tämä on vapauteni päivä, yritän. Tiistaita, keskiviikkoa tungetaan hahmottoman voimin mielen raoista peremmälle. Tuskastuminen vieraisiin ihmisiin, jäätelökioskin jonossa mankuviin kevätlapsiin. Pelkään vedenalista, tajuan kun mietin hiljaisuutta jota kaipaan. Kai'ulta suljettua tilaa. Muistan uimakouluun ilmoittautumisen. Muistan kissan lääkäriajan jota on siirrettävä, pyykinpesuaineen joka on lopussa, sukkahousut jotka vielä on hankittava ennen.., uusittavan vaateteippirullan.
Liikkeessä olo helpottuu, hoidettavat asiat seuraavat kohteliaasti matkan päästä vaikka askel on lyhyt ja lennoton. Kotona koitan torkkua avoimen ikkunan alla, niin kuin lapsi vaunuissa, mietin. Tulee vilu kun on noustava, on noustava. Vielä tehtävä nämä. Hoidettava tänään kun on.. aikaa.
Huomenna on kiire, milloin musiikki päättyy.
Herään, nousen, lähden, teen, lähden, kuuntelen, kuljen, istun seurassa, lähden, juoksen turkoosia, jatkan, eteenpäin iltaan asti kunnes saavun mäen päälle.
Ovesta astuu rauhan valoon. Ikkunaseinän hiljaiset vartijat tervehtivät mietteliäinä jos edes huomaavat sisääntulijaa. Askel hidastuu, lähdetty aika, jätetty aika. Aika johon palataan. Hopeaisen kannun kaatama kaari on siro ja tarkka, köynnösten keskeltä se löytää multaan melkein kastelematta alkukalaa, oravaa ja kissaa. Ei muitakaan keraamisia, jotka maaten odottavat. Niille on annettu odotuksen muoto, joka ei täyty toteutuessaan sen enempää kuin on täysi tapahtuessaan. Onnellisen odotuksen muoto.
On seuraava päivä.
Ulkona minua, palaan minäksi jälleen, minua odottaa sunnuntaillinen iltapäiväistä kevättä. Vihreässä kansiossa manner-nippu joka on nimetty manner-nipuksi joka on nippu kopioita teksteistä. Ulkona lukeminen tuntuu raskaalta, hiekkatietä ohittavien lasten äänet, auringon kova kiila. Ne repivät hetkeä auki, pakottavat muistoon jossa on hiekkaranta, kylmän veden rajassa leikkiviä lapsia, joukko johon kuulutaan hyväksymisen kautta, mutta johon ei tunnuta kuuluvan, ehkä jokin yksipuolisen rakkauden kokemus. Päästän tekstin helmasta, pyöritän väsynyttä peukaloniveltä, suljen silmät.
Hartioilla lepää jotakin raskasta. Tämä on vapauteni päivä, yritän. Tiistaita, keskiviikkoa tungetaan hahmottoman voimin mielen raoista peremmälle. Tuskastuminen vieraisiin ihmisiin, jäätelökioskin jonossa mankuviin kevätlapsiin. Pelkään vedenalista, tajuan kun mietin hiljaisuutta jota kaipaan. Kai'ulta suljettua tilaa. Muistan uimakouluun ilmoittautumisen. Muistan kissan lääkäriajan jota on siirrettävä, pyykinpesuaineen joka on lopussa, sukkahousut jotka vielä on hankittava ennen.., uusittavan vaateteippirullan.
Liikkeessä olo helpottuu, hoidettavat asiat seuraavat kohteliaasti matkan päästä vaikka askel on lyhyt ja lennoton. Kotona koitan torkkua avoimen ikkunan alla, niin kuin lapsi vaunuissa, mietin. Tulee vilu kun on noustava, on noustava. Vielä tehtävä nämä. Hoidettava tänään kun on.. aikaa.
Huomenna on kiire, milloin musiikki päättyy.
Kommentit